Tee oma juttu Helsinkiin

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Metro
Fri, 20 Jul 2012 14:32:42 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

Raitiovaunu savusi Helsingissä Helsinginkadulla perjantaina kahden aikaan iltapäivällä. Uhkaavasta tilanteesta selvittiin kuitenkin vähällä.

- Ensin luultiin, että vaunu palaa. Mutta sitten selvisi, että sen jarrut olivatkin jääneet jumiin ja savu johtui siitä, HKL:n raitioliikenteen ohjauskeskuksesta kerrotaan.

Varsinaista vaunupaloa ei siis Helsinginkadulla ollut. Paikalle saapui kuitenkin pelastuslaitos ja tilanne haittasi myös raitiolinja 8:n vaunujen matkaa.

Kahdeksikon ratikat kiersivät onnettomuuspaikan Eläintarhan kautta. Puoli kolmelta iltapäivällä liikenne oli jo palautumassa normaaliksi.

Savunneessa 6X-ratikassa ei ollut onnettomuushetkellä kyydissä yhtään matkustajaa.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Ei savua ilman tulta. Nyt saimme nahdä liekkiratikan. Joukkoliiikenne on nykyisin todella tulenarkaa.
Joo. Sen verran tehottomat jarrut noissa, että ei huomaa ihan heti jos jarru jää päälle.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme