Tee oma juttu Helsinkiin

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Metro
Tue, 10 Jul 2012 12:09:45 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin poliisilaitos varoittaa kaupungissa liikkuvista koruvarkaista. Poliisin tietoon on tullut heinäkuun aikana jo kahdeksan tapausta, joissa ikäihmisiltä on varastettu koruja kaulasta ja ranteesta.

Neljässä tapauksessa ryöstäjät ovat käyneet uhreihinsa käsiksi.

Kaksi vanhusta joutui luopumaan omaisuudestaan, kun tekijät tuottivat heille mustelmia retuuttamalla ja puristamalla. Kahdessa muussa tapauksessa tekijät estivät uhrejaan liikkumasta pitämällä heistä kiinni käsistä ja vaatteista. Uhrit olivat syntyneet vuosina 1916-1930.

Helsingin poliisi tutkii kahta tekoa ryöstöinä, neljää tekoa törkeinä varkauksina ja kahta tekoa varkauksina.  Asianomistajien ja todistajien antamien tuntomerkkien perusteella poliisi epäilee rikossarjasta kahta itäeurooppalaista naista ja yhtä miestä, joka toimii autokuljettajana.

Rikoksesta epäiltyjä ei ole saatu toistaiseksi kiinni ja on mahdollista, että teot jatkuvat.

Poliisi pyytää uhreiksi joutuneita henkilöitä tekemään asiasta rikosilmoituksen mahdollisimman pian henkilökohtaisesti lähimmällä poliisiasemalla käyden tai verkkopankkitunnuksilla Internetissä osoitteessa www.poliisi.fi/sähköinen rikosilmoitus.

 

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

No eihän ne samoja ole, porukka vaihtuu aika tiuhaan tahtiin kun kulkeminen on niin helppoa.
Olisikohan paikallaan palauttaa rajatarkastukset Suomen ulkorajoille (Schengen-sopimus sallii sen poikkeustilanteissa, jollaiseksi rikollisuuden riistäytyminen käsistä voitaneen laskea) Tallinnan ja Ruotsin autolauttaliikenteen osalta?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Avoimet ovat, edes vanhukset eivät ole maassaan turvassa. Saisi päättäjät hävetä!
Samaa mieltä. Kaikki tavan tallaajat tietää keitä nämäkin itäeurooppalaiset ovat ja edelleen pitäisi sietää ja suvaita heidän hyvinkin julkista häiriköintiään pitkin poikin kaupunkia.
Halveksittavia olentoja, kun käyvät vanhusten kimppuun. Olisiko jo vihdoinkin aika päättäjien tehdä jotain muutakin kuin vähentää poliiseja. Pajunen on pyytänyt päättäjiä tkiemään lain "kerjääminen ja kaupustelu kielletty". Enpä ole nähnyt kenenkään isokenkäisen ottavan kantaa.
Suomi ulos eeuusta, sillä näistä päästään
Mitä sinulla on maamme vanhuksia vastaan, että haluat heistä päästä?
TÖSILÖ!! Tarkotatko että suomen pitää erota EUsta koska muualta tulleet varkaat mellestää täälä
Yksittäistapaus ei saa yleistää!
Juuri niin, koska Bulla ja sen ymäristö on vaarallinen seutu
Vai yksittäistapaus. Tätä samaa on tapahtunut jo vuosi sitten ja koko tämän kesän.
Uskaltaako tuollaiseen toimintaan puuttua, vai tuleeko syyte rasismista? Itse ainakin puutun jos näen, että viatonta vanhusta ryöstetään.
Totta. Kertaa kahdeksan.
No eihän niitä saa kiinni ottaa ! Herranen aika; nehän on täällä "töissä", antakaa tehdä työnsä rauhassa.... Osuispa ryöstö jonkun Käteisen tai Räsäsen omaiseen niin jo alkais tapahtua !
Vapaa katto, vapaa liikkuvuus, näiden universaalien arvojen vuoksi on siedettävä pieniä lieveilmiöitä, eli kaikkien on osallistuttava hyvään asiaan.
Siinäpä tsaarin aikana syntyneet singahtavat poliisiasemalle tai surffailevat verkossa ilmoitusta tekemässä.
Niinpä, nettiin vaan kaikki vanhukset; rollaattori vähäksi aikaa syrjään.
Mikä ihme suomalaisia poliitikkoja vaivaa.
Rahat ulkomaisille pankeille ja "röröstelijöille, Suomeen saa tulla ryöstämään ja sotkemaan.
Puistot roskaavat, ryöstävät ihmiset.Poliiseja vähennetään.
Rahaa ei ole suomalasille, verorahat muihin maihin.
Kiinalle kehitysapua.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!