Helsingissä toteutetaan kesän aikana viiden sillan peruskorjaus. Mittavalla urakalla pyritään purkamaan korjaustarpeessa olevien siltojen sumaa. Liikenteeseen merkittävimmin vaikuttavien kohteiden peruskorjaukset on jo aloitettu Vihdintien eteläpäässä ja Tilkan sillalla Mannerheimintiellä.
– Tilkassa on täysi höyry päällä. Se on priorisoitu meillä ykköseksi, kertoo ylläpitotoimiston projektipäällikkö Eero Sihvonen Helsingin kaupungin rakennusvirastosta.
Nopeasta tahdista huolimatta urakka tulee venymään alkuperäisestä aikataulustaan. Sihvonen kertoo, että sillan todellinen kunto paljastuu usein vasta korjausvaiheessa.
– Tilkassa on ollut paljon yllätyksiä. Vihdintielläkin sillan kannen kunto oli odotettua heikompi, mutta siellä edetään aikataulussa.
Sihvonen ei osaa arvioida, tuleeko projekti myöhästymään viikoilla vai kuukausilla. Isoja valutöitä joudutaan tekemään Mannerheimintien työmaalla vielä syksylläkin.
Töitä tiukoilla ehdoilla
Heinäkuussa peruskorjaukset aloitetaan kahdessa eri kohteessa Metsäläntiellä sekä Tuusulantien ylittävällä sillalla Pakilantiellä. Sillan alapuolisten töiden osalta remontti tulee aiheuttamaan liikennejärjestelyjä Tuusulantiellä.
Tavallisesti työmaan vaikutukset liikenteeseen pyritään ajoittamaan hiljaisille kesäkuukausille. Vilkasliikenteisillä osuuksilla, kuten Tuusulantiellä, poikkeusjärjestelyjen kesto supistetaan minimiin. Aikatauluille asetetaan tiukkoja ehtoja ja sakkouhkia jo kilpailutusvaiheessa.
– Nämä ovat näkyviä urakoita. Emme pysty toteuttamaan niitä kuin liikennettä rajoittamalla. Kaikki yrittävät saada hommat mahdollisimman nopeasti valmiiksi.
Helsingissä on suma 60–70-luvuilla rakennettuja siltoja, jotka tarvitsevat peruskorjausta. Urakoiden toteutusta viivästyttää rahapula. Kun Helsingissä laskennallinen tarve rakennusviraston ylläpitämiin siltoihin on 9,7 miljoonaa euroa, vuodelle 2012 on budjetoitu 4,8 miljoonaa euroa.
– Osa silloista on jo pitkään ollut myöhässä korjauksen osalta. Olemme hallitusti menossa heikompaan suuntaan.
Suuroperaatio pysäyttää metron
Siltojen peruskorjausten lisäksi kesällä toteutetaan suuroperaatio, kun Kalasatamaan vievä metrosilta siirretään Helsingissä. Metrot eivät kulje Kulosaaren ja Ruoholahden välillä siirtotöiden aikana 14.–22. heinäkuuta.
Jopa 130-metrisen sillan siirtäminen on osa Kalasataman keskuksen rakennustöitä. Liikenneinsinööri Johanna Iivonen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta kertoo, että operaatio on aiheuttanut poikkeusjärjestelyjä myös Itäväylällä.
– Siellä on nyt jo kavennettu kaistoja, mutta liikenne tiellä säilyy.
Suurempia muutoksia on odotettavissa syksyllä. Lokakuussa koko Itäväylän liikenne siirretään poikkeusreitille vuoteen 2015 asti. Järjestely tulee vuorokausittain vaikuttamaan noin 60 000 autoilijaan.
– Kiertotiellä tulee olemaan sama määrä kaistoja eli kolme suuntaansa. Yritämme häiritä liikennettä niin vähän kuin mahdollista.