Tee oma juttu Herttoniemeen

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Poliisi etsii miestä, jota epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viime viikon sunnuntaina linja-autossa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun 10-vuotias tyttö oli matkustamassa yksin linja-autossa Lappeenrannasta Helsinkiin. Poliisin mukaan mahdollisesti Kouvolasta linja-autoon oli noussut mieshenkilö, joka istui tytön viereen käytävän toiselle puolelle. Mies alkoi tyydyttää itseään ja teki sen useaan otteeseen matkan aikana.

Tapahtumaan ei epäillä liittyvän fyysistä kontaktia osapuolten välillä. Mies jäi linja-autosta pois Kampin terminaalissa Helsingissä.

Poliisi pyytää yleisön apua miehen henkilöllisyyden selvittämiseksi. Vihjeet pyydetään soittamaan poliisin numeroon 050-456 36 54.

 

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Onpas epämiellyttävää ja ollut varmaan karmea kokemus pikkutytölle. Ilmeisesti ja toivottavasti näyttö on vahva, kun on julkaistu kuvat ja kaikki. Jos kuvassa sattuisikin olemaan aivan väärä henkilö, olisi kyseessä melkoinen kunnianloukkaus.
Olisipa muuten tosi "kiva" henkilön kannalta, jos ei olisi oikea henkilö. Mutta ei naurattaisi kyllä yhtään olla ulkonäöltään samannäköinen tuon tyypin kanssa, on sen verran suttuiset nuo kuvat, että helposti menee vähänkään saman näköinen henkilö sekaisin...
Saiko tämän kuvan nyt julkaista kun kyse on suomalaisesta? Toivottavasti on oikea henkilö kyseessä, muuten aika paha juttu.
Välillä vähän ihmetyttään nää "säännöt" kuvien julkaisemisesta, ihan kuin "yhtä puuta" säännöt olisi, sitä ainakin toivon.
Joo, aika erikoista että epäillystä julkaistaan näinkin selvä kuva, mutta näinä päivinä on nähty oikeudenkäyntikuvia jossa surman jo tunnustaneen (esim Viikin yliajo) kasvot on peitetty vaikkei syyllinen itse olekaan oikeussalissa itseään naamioinut.
Parissa kuvassa vähän entistä talonmiestä, yhdessä lähempänä erästä naapuria. Joo ovat ihmiset samannäköisiä kun joutuu suttuisista kuvista tunnistelemaan. Tosin jos on suomalainen niin eiköhän jää näillä tuntomerkeillä kiinni. Sen verran pieni pääkaupunkipahainenkin on.
Mielenkiintoinen tilanne jos/kun saadaan kiinni ja ei ole muita silminnäkijöitä kuin lapsi. Kumpi osapuoli on sitten uskottavampi? Keissi voi hyvinkin jatkua kunnianloukkausjuttuna.
Huom! Kommentti on poistettu
Bussikuski on varmaan tunnistanut henkilön kuvista. Tytön hurjasta mielikuvitukseta taas ei ole mitään takeita..
jos tulee kadulla vastaan niin puhutteluun joutaa... ja EIKÄ mikään pieni toruminen auta vaan luulot pois!! hyi olkoon mikä mies!!!!!
Mitä jos jättäisit tutkimisen poliisille ja tuomitsemisen oikeuslaitokselle?
Voi ollakin poliisi - kuka tietää?
Toivottavasti vastuun tunnottomasti lasta kohtaan käyttäytynyt ukko saadaan kiinni ja tuomiolle.
Missä aikuismatkustajien huomiot tyydyttämisestä?!Tuskin itsetyydyttäminen ilman ääniefektejä tapahtui?!
Asenne kuvaa taas nykyihmisten välinpitämättömyyttä ja ylisuvaitsevaisuutta.
"Ylisuvaitsevaisuuutta"? Siis välinpitämättömyyttä. Toi oli naurettava ilmaus.
suvaitsevaisuus = välinpitämättömyyttä
Suvaitsevaisuus ei ole synonyymi välinpitämättömyydelle. Suvaitsevainen suvaitsee esim kultuurinrikastuttamisen, mutta välinpitämätön ei välitä, miten kultuurinrikastuttaminen ylipäätään pärjää.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
No toivottavasti löytyy, kun on kuvatkin julkaistu. Kaikenlaisia pipipäitä maailma täynnä!
Hienoa että kuva julkaistaan ja toivottavasti moni tunnistaa tämän.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Voi pientä rassukkaa!!! Miksei kukaan puuttunut tilanteeseen????!!!!!!
Jospa se tapahtuikin vain tytön mielikuvituksessa?
En todellakaan lähettäisi kymmenvuotiasta lastani yksin bussilla Lappeenrannasta Helsinkiin tässä pahassa maailmassa.
itte matkustin 10 vuotiaana junalla pitkiä matkoja yksin. oli hieno kokemus ja kyllä ehdottomasti kaikille suositeltava.
Lapsia ei tosiaan kannata laittaa matkustamaan yksin ennen kuin he osaavat oudossa tilanteessa lähteä muualle ja kertoa kuljettajalle tai muulle aikuiselle, että joku käyttäytyy oudosti.
Joskus on vaan pakko lähettää, mutta mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Jos ei itse pysty tai uskalla puuttua asiaan, niin aina voi ottaa jonkun toisen matkustajan mukaan asiaan puuttumisessa tai jokin vastuu on bussikuskillakin, kun hänelle asiasta raportoi.
sairasta...
Jep sitä juuri...
No voi voi, ei siellä linja-autoissa näe mitä toisilla penkeillä tapahtuu. Moni vielä nukkuu, tai kuuntelee musiikkia. Tai sitten matkustajia on vain muutama kolme koko bussissa. 10-vuotiaan voi jättää etupenkkiin siihen välittömään kuskin läheisyyyteen, kuten yleensä on tehtykin.
Kuvasta tulee aivan mieleen eräs talk show isäntä, paljon on samannäköisiä liikkeellä.
Aika tollanen klassinen pedo-look.
Ihan perus suomalainen look. Virttyneet farkutkin ja kaikki.
Jos nyt aletaan tuomita ihmisiä ulkonäön takia pedofiileiksi niin ei mene hyvin. Saman tien voidaan vaikka alkaa uskomaan puhelimessa ennustaviin. Tai poliitikkoihin. Eli pidetään kuitenkin asialinja päällä ettei lähde lapasesta.
Eikä! Tämäkin vielä... Tuolla tyypillä on hieman samanlaiset piirteet kuin minulla... silmälasit ja otsasta harvenneet hiukset. Onneksi on tällä hetkellä takatukka hiukan lyhyempi kesän kunniaksi, niin ei toivottavasti saa pataansa kotimatkalla ja tule haukutuksi vaikka miksi epeliksi.
Erästä kaveriani on humalainen morkannut pedofiiliksi ulkonäön takia ja on kuuleman mukaan niin ilkeää joutua tuollaisen kohteeksi ettei mitään rajaa. Toivottavasti nyt ei tule sivullisia uhreja.
Pienet lapset pistetään AINA istumaan siten että kuljettajaan on jatkuva näköyhteys puhtaasti TURVALLISUUDEN ja vähintään turvallisuudentunteen takia. Tämä on perusääntö jos lapsi matkustaa yksin!
AINA pitää etsiä SYYLLISTÄ jostain muualta kuin itse tekijästä. Varsinkin kun kirjoitetaan KESKUSTELUPALSTOILLE.
Onneksi Helsingin uusiin ratikoihin on tulossa kunnon valvontakamerat, joiden kuvaa kuski voi katsella esimerkiksi liikennevaloissa ja pysäkillä seisoessaan.

Saadaan se takaosassa tapahtuva kaljanjuontikin kuriin ja narkkarit ulos välittömästi, näistä vakavemmista tapauksista puhumattakaan.

Ihmetyttää kyllä miksei nämä valvontakamerat ole vakiona ihan kaikissa julkisissa liikennevälineissä.
Niin, kuten kaikki tietävät, lapset ja naiset eivät saa yksin kuljeskella kaduilla ja kujilla, eikä missään julkisissa paikoissa. Ottakaamme oppia islamista !
No hui kamala.
Voi elämä, kun on niin sairaita ihmisiä, että näin voidaan tehdä.

Mielestäni 10-vuotias ei niin kovin pieni lapsi enää (ainakaan nykypäivän maailmassa)
ole (enemmän jo varhaisnuori), mutta silti edelleen aivan lapsi edelleen,
enkä kenellekään aikuisellekaan, haluaisi Joututvan missään tilanteessa,
kokemaan toisen aikuisen (tutun tai tuntemattoman), tekevän (etenkään)
näkö-etäisyydellä, tämänkaltaista toimintaa, traumatisoivasti julkisesti.

Onneksi, tämä mies ei kuitenkaan ole mennyt istumaan aivan tämän 10-vuotiaan
tytön viereen, ja vielä paremmin, koskenut häneen (ainakaan tällaista toimintaa
tehtyään).

Kannatan sitä, että viisaat ja aidosti rehelliset ja mukavat, luotettavat ihmiset
(etenkin naispuoliset henkilöt), menisivät kuitenkin, mahdollisimman lähellä
kuljettajaa, yksin matkallaolevan ja -istuvan lapsen ja varhaisnuoren viereen,
kuitenkin kysyen, että voisiko pitää matkan ajan esimerkiksi keskusteluseuraa,
ja näin toimien lapsi, tai nuori, ei joutuisi matkaustamaan yksinäisyydessä,
ja yksin matkaava lapsi voi myös tietää (seuranpitäjän avustuksella),
millä pysäkillä hänen tulisi jäädä poiskin (jos vastaantulija ei voi tulla
noutamaan bussin sisältä, eikä kyseessä ole ainakaan bussin päätepaikka).
Matkan aikana, monelle lapselleja nuorelle, tarjoutuisi, niin itse kokiessaan,
mukava mahdollisuus, kerrankin keskustella, luotettavan ja asiallisen
aikuisen kanssa (ja aikuinenkin saisi käsitystä nykymaailman lapsuudesta).

Mikäpä olisi sen parempi tapa päättääkään tämänkaltainen ASIALLINEN
ja ulkopuolistenkin silmissä LUOTETTAVANOLOINEN keskusteluseura,
kuin halaus, matkalla seurana olleen lapsen / nuoren ,sekä seuraa
pitäneen asiallisen ja luotettavan aikuisen välillä, lapsen / nuoren
vastaanottavan aikuisen suostumuksella, sekä sen jälkeen myös
lapsen / nuoren vastaanottavaa toista aikuista halaamalla,
hänen suostumuksellaan.

Tämä olisi yksi osa minun unelmieni maailmanparannusta.

Ei ole mahdollista. Nämä viisaat ja aidosti rehelliset tyypit heitettäisiin niskaperseellä pois bussista ja syyte tulisi perässä. Antaisitko itse vieraiden ihmisten tuppautua lastesi seuraan? No etpä tietenkään.
Miksi kuski ei soittanut poliisille ?
Miksi poliisi ei soittanut kuskille? Molempiin varmasti sama vastaus: Koska kuski tai poliisi ei nähnyt tapahtunutta!
Mihin tämä maailma on menossa! Siis oikeesti eikö joku voinut puuttua bussissa asiaan ja ottaa luulot pois tältä kaverilta! Siis oikeesti herätkää ihmiset olisi nyt joku edes mennyt sanomaan kuljettajalle asiasta! Itse matkustelen töiden takia ja omistan kaksi lasta kotona jos itse näkisin tilanteen niin en kyllä kyyhöttäisi siinä ja antaisi asian olla! Puuttusin asiaan kyllä ja varmaan tämä tekiä ymmärtäisi siinä vaiheessä että se oli viimenen kertä kun kättelee kaveriansa sillä linjalla! Puuttukaa ihmiset tuollaisiin asioihin jos on oikasti lapsesta kyse! Ajatelkaa jos oma lapsenne joutusi tuollaisen puupää uhriksi ja oikasti tapahtuisi jotain! Jos vaikka tälle tytölle olisi sattunut jotain ja sinä joka näit tämän tilanteen vierestä etkä puuttunut tilanteeseen ja lehdestä olisit lukenut seuraavana päivänä että 10 vuotias löytyi kuolleena ja poliisi epäilee seksuaalistahyväksikäyttöä! Heräisikö pienehkö syyllisyys? Miettikää tätä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Mistä tiedät oliko siellä edes muita matkustajia? ja jos oli miksiköhän he eivät puuttuneet asiaan?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ehkä siinä bussissa ei ollut montakaan matkustajaa. Toivottavasti löytyy DNA linja-auton penkistä...Hyvä että kuvat on julkaistu. Jos kyseinen henkilö ei ole tehnyt tätä hän varmaan itse ottaa yhteyden poliisiin mikäli näkee tämän jutun. Ei hän tämän kuvan takia ole kunniaansa menettänyt mikäli on syytön. Tällainen käyttäytymisen voi muuttua häirinnästä vielä pahemmaksi. Jos mies on syyllinen ja hänet saadaan kiinni kuvan avulla on se todella hyvä juttu.
Miten tästä saadaan nimike lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jos mitään fyysistä kontaktia ei ollut? Toki jos vemputtaa lasta katsoen, niin sitten ehkä juuri ja juuri täyttyy. Artikkelista tämä olennainen seikka ei käy mitenkään ilmi. Saa tyyppi melkoisen maineen, jos toisessa kädessä olikin vaikka kuva aikuisviihdenäyttelijästä tms. Kai tässä kuitenkin aika selvät näytöt on, kun kuvakin on julkaistu.
Sukupuolielin näkyvissä suoraan tai housujen läpi.
Mitä sä selität? naurettavaa, ei toi ole mitenkään hyväksyttävää, vaikka lastakaan olisi ollut siinä nähtävillä. Ihmiset ovat vaan pervoja nykyään, siis sairaita.
Ihan sama, oliko kyseessä tyttölapsi vai aikuinen nainen, ihan sama, vaikka tällä ällötyksellä olisikin ollut aikuisviihdekuva kädessä, voin vaan kuvitella, kuinka oksettava ja ahdistava tilanne on ollut. Olisi itsellenikin ja olen sentään jo yli parikymppinen. Tyttö parka, ei ole luultavasti uskaltanut liikahtaakaan...
@munat pois, en sitä hyväksyttäväksi väittänytkään. Vähän vaan ihmettelen noin rajua rikosnimikettä. Yleensä tuo nimike liitetään raiskauksiin tai muihin saman tason juttuihin. Seksuaalinen häirintä olisi ehkä osuvampi. Toisaalta, vähän sama kuin murha ja tappo, ei niillä nimikkeillä lopputuloksen kannalta ole merkitystä. Syytetylle sillä sen sijaan on merkitystä tuomion ankaruudessa.
Lasta pitäisi ennen matkalle lähtöä valistaa, että jos tapahtuu jotain outoa ja epämiellyttävää, siitä pitää mennä kertomaan kuljettajalle heti. Vaihtoehtoisesti lapsi olisi voinut soittaa kännykällä vanhemmilleen ahdistavassa tilanteessa. Valistakaa vanhemmat ihmeessä lapsianne, miten toimia, jos jotain yllättävää sattuu, eihän ne muuten osaa toimia mitenkään.
Lapsi on varmasti ollut ihmeissään ja ahdistunut! Itse olen aikuinen nainen, mutta yhä tuntuu ällöttävältä, kun näen samankaltaisen täysin oudon ihmisen, joka pari vuotta sitten, myös bussissa, tuli vastapäätä istumaan ja teki yksiselitteisen härskejä käsieleitä.
No ehkäpä lapsen "siunaukseksi" asiassa voi koitua se, että hän ei välttämättä niin tarkkaan tiedä, että mistä tässä on ollut kyse, eikä osaa tästä johtuen olla asiasta niin järkyttynyt. Toivottavasti häntä ei nyt "yliterapioida" ymmärtämään koko asian kauheutta vaan selitetään asia asiana ilman ylimääräisiä dramatisointeja. Kyseinen tyyppi ei nyt kuitenkaan käynyt lapseen käsiksi, vaikka eihän tuollainen tapahtuma mitään miellyttäviä mielikuvia tietenkään synnytä.
Jännää, minkälainen närkästys tästäkin melko vähäpätöisestä, joskin epämiellyttävästä asiasta syntyi.
Helmu Mikä tässä on vähäpätöistä?
No mikäköhän. Mietipä.

Toivottavasti lapselle annetaan kriisiapua ja psykoterapiaa.
Täällä näyttää olevan iso määrä tuohtuneita kommentteja asiasta, mutta tyly tosi asia on kuitenkin, että asiasta on pelkkä lapsen väite. En sano, että juuri tämä taapero on valehtelija, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta. Ei tästä ole kuin viikko pari, kun muksut kertoilivat naisautoilijasta, joka koittaa ajaa niiden päälle suojatiellä. Oli kuulemma osunutkin oikein johon kuhun, mutta yhdestäkään 'uhrista ei löytynyt edes mustelmaa tai muutakaan mikä vahvistaisi tarinan. Myöskään silminnäkijöitä ei löytynyt. Yhden lapsen väitteen perusteella ei kannattaisi alkaa vielä levittelemään väitetetyn tekijän kuvaa. Teki se ton tai ei, niin sehän on jo tuomittu. Nimi löytyy varmasti jo netistä ja se tulee kärsimään oli se sitten syyllinen tai ei.
Nyt täällä aletaan syyllistämään lapsia, meidän viattomia! Näikö tämä taas kääntyi, aivan niinkuin raiskauksista aletaan usein syyttämään naista itseään.
Ei zzz syyllistä. Hän muistuttaa vaan siitä toiasiasta, että lapsilla on vilkas mielikuvitus. Väittääkö Nainen, että lapsen sanaan voi luottaa absoluuttisesti?
Et ainakaan ole ollut nuori nainen koskaan. Valittettava tosiasia nuoria jahtaavat ahdistelijat. Minua ahdisteltiin ekan kerran 8-vuotiaana koulumatkalla. Asiasta puhuin ekakerran vasta aikuisena. Nyt ei ole viimeiseen 10 vuoteen juurikaan ahdisteltu...mistähän se johtuu??
Vastaavaa kyllä tapahtuu useinkin. Itseäni on jopa kopeloitu aluhousujen sisältä junassa, jossa oli paljon matkustajia. En vain uskaltanut tehdä mitään. Mies veti ystävällisesti takin meidän molempien syliin verhoksi.
Myös täydessä bussissa on kopeloitu.
Minua ei ole naiset kopeloineet dösissä tai edes junissa.
Nuo kopeloijat usein lopettavat jos kohtaavat vastarintaa, etteivät jää kiinni. Etsivät mielummin helpomman uhrin. Pelkuruus ei kannata, aina pitää vastustaa.
Ollu vissiin kaverilla ylimääräisiä paineita..
Kaveri tarvitsee pikaista apua... ei sääliä, eikä vihaa. Ilmeisesti yksinäinen joka on vinkasahtanut väärille jengoille. Julkinen temppu viittaa haluun jäädä kiinni. Nuorena poikana minua seuraili samanlainen vemputtaja. Olin niin pieni että ymmärtänyt miksi pahalta haiseva setä noin tekee, saati mitä sillä oli kädessä ja sellainen outo ilme... Tuolloin pelkäsin, inhosin ja ihmettelin tuota tuijottajaa joka seuraili ja halusi minut mukaan leikkeihinsä. Nyt olen ymmärtänyt että hän olisi tarvinnut päästä hoitoon, eikä saada isältä turpp...
Jos joku tapetaan, niin kuva julkaistaan viikon päästä. Haloo!!!!!!!!!!
Samaa tapahtunu mm. Espoon bussissa 109. Mies istui viereeni ja ennenkö jäin pois, huomasin hänen vetävän käteen. Hämmennyin enkä osannut tehdä mitään. Sosiaalinen paine pitää hiljaisena eikä osaa alkaa huutamaan tai tehdä kauheata numeroa asiasta. Täysin tavallisen näköinen suomalainen mies, ei edes haissut viinalle. Olo tuntui kyllä kovasti hyväksikäytetyltä.
Minkähän ikäinen olit? Jos tuollaisessa tilanteessa on joku keksitty perisuomalainen "sosiaalinen paine" mukamas niin kova, että pitää tuppisuuna silti istua, niin sitten saa minun puolesta kärsiäkin. En tällä kommentilla tarkoita sitä, että hyväksyisin tällaista toimintaa millään tavalla, en tietenkään hyväksy. Sama koskee myös yllämainittua "kopelointitapausta" - olisit aloittanut hirveän metelöinnin ja avun huutamisen, niin varmasti olis äijä pelästynyt ja häipynyt.

Kuten joku sanoikin, pelkuruus ei kannata - ei pidä suostua ja ALISTUA, tämä pitäisi opettaa pienestä pitäen.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Niin kerran aloitin metelöinnin niin äijä kävi käsiksi.
Eikö lapsi olisi voinut kääntää katsetta pois.Varmaan koulussa on opetettu/kerrottu itsensäpaljastajista.Onhan se sopimatonta käytöstä hiplaajalta.
Tyydyttäjä ei välttämättä kohdistanut tekoansa lapseen, mutta teko ei siltikään ole sallittua julkisella paikalla.En kyllä päästäisi myöskään 10 v. tyttöä vanhempana matkustamaan tuollaista matkaa, jos ei ihan pakko olisi.
Itsetyydyttäjä kohdistaa yleensä tekonsa itseensä.
Tuttavani viereen istui aikoinaan bussissa, ennen metroaikaa, mies joka teki samaa. Hän alkoi pimputtaa poisjääntinappulaa ja hutamaan kovalla äänellä "tällä miehellä täällä on se esillä". Mies jäi saman tien pois bussista kotvat punaisena.
Tulee mieleen viimekesäinen matka Kotkasta Helsinkiin jolla pyörittelimme kaverin kanssa silmiä vanhalle ukolle joka katsoi KOKO MATKAN pornoa kännykästä. Me ollaan sentään täysi-ikäisiä molemmat, mutta kyllä tuli mieleen että vaikka porno on hieno asia niin ehkä kannattais kuitenkin jättää sen katsominen kotioloihin.
Huomionarvoista on, että väitetyssä teossa on kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Juuri tästä rikoksestahan eduskunnassa ehdotettiin jokin aika sitten yhden vuoden minimivankeutta. Ihmiset, jopa ex-poliisit eduskunnassa, kun kuvittelevat hyväksikäyttörikoksen olevan jotain paljon pahempaa. Tämä tapaus osoittaa, miten hullu tuo 1 v. min. vankeuden ehdotus oli. Nyt min. on 4 kk.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!