Tee oma juttu Herttoniemeen

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Metro
Tue, 26 Jun 2012 10:46:44 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

Romanikerjäläisten aiheuttamia lieveilmiötä pyritään vähentämään Helsingissä mahdollisimman paljon. Helsingin kaupungin asettama työryhmä aikookin kesän aikana selvittää, voisiko Romaniasta ja Bulgariasta tulleille kerjäläisille suunnatun päiväkeskuksen siirtää pois kantakaupungista.

Tilapäisratkaisuna päiväkeskuksen alueen roskaantumista yritetään hillitä ylimääräisellä jäteastialla. Myös alueella esiintyvästä häiriöstä on tullut työryhmälle paljon palautetta. Valvontaa tullaankin lisäämään yhteistyössä poliisin kanssa.

Kerjäläisten käynnit päiväkeskuksessa ovat kasvaneet kolmekymmentä prosenttia. Työryhmän mukaan lasten osuus kävijöistä on yli kymmenes.

Kerjäläisten määrä Helsingissä on pysynyt vuoteen 2011 verrattuna samoissa lukemissa. Tällä hetkellä pääkaupungissa on noin 400—500 ulkomaalaista romania.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

EIKS TOI päiväkeskus ollu aikoinaan tarkoitettu >MEIDÄN omille romaaneille,, ei noille turisteille, jotka on sen nyt vallannu ja omat Romaanit ei pääse sinne ..Lopettakaa koko homma ja tuet
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ei vaan kodittomille yleensä, siis kotimaisille.
Siirtäkää koko päiväkeskus pois Suomesta!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Siis mitä täyshoitoo-ylläpitoo ne tarvitsevat? Autetaan ekaks suomalaisia työtätekeviä pienipalkkaisia lapsiperheitä. Kun matkustan romaniaan ONKO SIELLÄ hoitopaikka minulle??? Antakaapa sen osoite.
Kannatetaan!!!! Siirretään se Ahvenanmaalle, enemmän turisteja.
Siirtäkää koko päiväkeskus pois Suomesta, vaikka sinne Romaniaan!
Jokainen maa hoitakoon itse omien kansalaistensa ongelmat. Romanithat ovat Suomessa turisteina, jos heille tulee täällä ongelmia niin heidän tulee kääntyä oman suurlähetystönsä puoleen.
Bukarest olisi hyvä paikka päiväkeskukselle ja asiakkaille myös.
Kannatetaan.
AHVENANMAA OLIS SOPIV A PAIKKA.
Bukarestissa ei kerjäläisiä ollut kun viimeksi kävin.
Hyvä ei kaikkea tarvi Kallio ,Sörkka ja Alppiharju akselille tunkea. tänne on jo parit leipäjonot ja asuntolat sijoitettu.
No kyllä sinne sitte vielä yksi huoltokeskuskin mahtuu
Ääh taas tätä hölmöyttä. Päiväkeskusten ynnä muiden vastaavien näennäisviritysten myötä ongelmat vain lisääntyvät. Oikea tapa on ohjata nämä ihmiset kotimaihinsa ja rajavalvonnan tehostaminen. Ei näillä ihmisillä ole täällä muuta mahdollisuutta elatukseen kuin kerjääminen. Jos auttamishalua ja uskoa riittää, niin apu sinne kotimaahan. Hyöty varmaan olematon, mutta onpahan sitten jotain taas muka yritetty. Jotkut sinisilmät kuvittelevat kai, että romaniongelma ratkaistaan täällä Suomessa. Haihattelua.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Saako sinne mennä myös Baltian työmiehet pesulle; jos ei, niin miksi ?
yksi hyvä paikka olisi eduskuntatalon takana tai pikemmiten sisällä.
Voisipa hyvinkin siirtää ja tehdä siitä samalla liikeyrityksen joka ottaisi korvauksen tilojen käytöstä ja henkilökunnan palveluksista.
Minkä takia rahaa tuhlataan Romanian romaneille, eikö meillä ole omasta takaa rahaa tarvitsevia.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ei suomenkaan suurlähestystö anna kenellekkään matka eikä muutakaan rahaa ei edes matkalippuja kotimaahan jos olet jäänyt rahattomana vaikka vaikapa Thaimaahan tai minne maahan tahansa.


Ainoastaan Suomessa. Veikkaanpa että Romaniassa ei ole mitään päivähoitoa suomalaisille. Miksi minun veroeurojani haaskataan kaikkeen muuhun mutta ei oman maan asioihin?
Olen aivan samaa mieltä !! en tosiaan antaisi hallitukselle 4 korkeampaa arvosanaa asioiden hoitamisesta! paitsi omat lomansa ja etunsa ja eläke etunsa
ovat todella mainiosti hoitaneet !
Lieveimiönä päiväkeskuksen alueen roskaaminen. Mikä ihme siinä on, että nää vieraat jättää AINA jälkeensä kasoittain roskaa ? Lieneekö kyse kulttuurista vai täydellisestä välinpitämättömyydestä? Ei tuolla ainakaan sympatiapisteitä kerätä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Päiväkeskus houkuttelee lisää tänne kerjäläisiä; kyllähän se pitäisi Tuomolan ja Räihän ymmärtää.

Me veronmaksajat emme halua maksaa tuollaista keskusta .

Mitähän Suomi on 5 vuoden päästä? Rahat jaetaan euromaille ja mustalaiset valloittvat Suomen.
Ei hyvältä näytä.
Onneksi on mahdollisuus muuttaa Suomesta pois.
On hyvin hyvin hyvin outoa, että EU ei lukemattomine korkeapalkkaisine virkamiehineen kykene ratkaisemaan EU:n poliitikkojen jäsenmaiksi hyväksymien EU-maiden ongelmia !

Kansalaistenko se on tämäkin asia omatoimisesti muutettava ja omin käsin korjattava, kun veronmaksajien piikkiin palkatut eivät näytä tähänkään pystyvän ?



"Tilapäisratkaisuna päiväkeskuksen alueen roskaantumista yritetään hillitä ylimääräisellä jäteastialla."

Miten olis tilapäisratkaisuna kertoa ilmaispalvelujen hakijoille, että homma loppuu, jos roskia levitellään pitkin katua ja pihaa? Ainakin suomalaisten romanien kulttuurissa ollaan siistejä.
Otetaan mallia Ranskasta! Siellä kansa marssii kadulla !! Nyt kaikki kansalaiset marssimaan oman etujen puolesta! ja tätä ahneutta vastaan! peruslakia vastaan toimitaan Finnair hyvä esimerkki ! laki ei ole sama kaikille,
nyt toimntaa vaaditaan !! ylös ulos ja marssille !!!
Päiväkeskus ei ole toiminut niinkuin piti. Alunperin kerrottiin että sen tehtävänä on kertoa ettei Suomeen kannata tulla kerjäämään. Nyt vaan näyttää siltä että kerjäläisten määrä on oikeasti lisääntynyt vuosi vuodelta sen jälkeen kun kyseinen päiväkeskus on perustettu.
Ennemmin pitää edistää romanien asiaa OMASSA kotimaassaan eikä tukea Suomeen tuloa ja kerjäläisyyttä. Päiväkeskus ei ole osoittautunut toimivaksi vaan päinvastoin, siitä vaikuttaa tulleen houkutin Suomeen ja nimenomaan Helsinkiin tulemiselle.
Lopettakaa tämä verorahojen tuhlaus välittömästi!

Päiväkeskuksen voi lopettaa ensi maanantaina.

Me helsinkiläiset veronmaksajat emme voi ratkaista koko romaniongelmaa ja vieläpä elättämällä heitä täällä Helsingissä.

Nyt riittää jo, kiitos!
Helsinkiläiset veronmaksajat eivät maksa eivätkä ratkaise tätäkään ongelmaa.
Hei,ne ongelmat on siellä täällä ja maailmassa.
Suomalaiset vaan vähän purnaavat tapansa mukaan, mutta ei siitä kannata välittää.
Suomalaiset äänestää hiljaa. Ensin äänestetään jaloillaan menemättä keskustaan ostoksille, seuraavaksi äänestetään kunnallisvaaleissa....
Siirretäänkö nyt ongelmat vain paikasta toiseen - toisten asukkaiden riesaksi. Vai miten asia on ymmärrettävissä? Ei kai sentään niin saa tehdä tieten tahtoen! Onko epäonnistuttu?
Minun mielestä heitä pitää auttaa, koska Suomi on rikas maa. Emme saa olla vihamielisiä vaan tarjota parastamme.
Älä puhu muiden suilla. Anna palaa vaan omasta pussistasi, mutta älä vaadi muilta samaa.
Voithan sinä toki antaa heille rahaa jos sulla sitä on kerran niin paljon. Huomaat jossain vaiheessa että kannattiko.
Miksi päiväkeskusta ei perusteta Romanian ja Bulgarian lähetystöjen kiinteistölle?Sinne Tuomolat ja Räihät myös.
Täysin samaa mieltä! Lisäksi Sosiaalikeskus sataman,Vapaan katon ja Vapaan liikkuvuuden aktivistit ja heille rahaa työntävät kaupunginvaltuutetut toimittajaystävineen samoihin neliöihin keskenään elämöimään!
Hyvä kysymys !! Olen ihan samaa mieltä hyvä !!
Vastatkaa arvoisat ministerit ja kaupungin johtajat ? Kyllä on päättäjät ihan hölmöläisten sukua !!!
Ei toi päiväkeskus tunnu enää missään täällä nykyisessä stadissa, maahanmuuttajia, viikon pride-humpat, asennevammaiset pyöräilijät, hyvästi stadi.
Hyvä vaan jos siirtävät paikan. Tänään kävelin siitä ohi ja huomasin että parkkipaikkoja sieltä on turha yrittää kun päiväkeskuksen asiakkaat on vallannu ne. Roskia joka paikassa, jopa lähi terassille viskeltynä. istuvat jalkakäytävällä ja syövät ja roskaavat samalla. Läheinen puisto toimii pyykinkuivaamis puistona. Joten omiin lähetystöihinsä saisivat painua.
Joo. En ymmärrä, mten tällaista elämöimistä sallitaan ja tuetaan. Ehkä se on normaalia ja minut on koulu ja koti kasvattanut liiankin siistiksi ja suvaitsevaiseksi.
Eikä ne sitä roskaamistaan lopeta vaikka ne siirtäis minne tahansa. Ei ongelma katoa paikan vaihdolla.
Arkadian mäellä on iso graniittipalatsi tyhjillään,sinnehän rakennettiin jokunen aika lisä tilaa.Sinne mahtuu hyvin.Ompahan sitten päättäjiä lähellä,niin näkevät sitten tilanteen lähietäisyydeltä ja voivat paremmin puuttua heidän ongelmiinsa.
Joo, se on arkadianmäki hyvä vaihtoehto. Toisaalta tässä bisneksessä on mukana Pajunen, joten voitaisiinko Hirudo päiväkeskus laittaa siihen kaupungintalon nurkalle, olisi lyhyt matka kerjäämistöihin.
Kaupungintaloon vaan, pajusen työhuoneeseen. Tai sen kymppitonneilla mööpeleitä veronmaksajien laskuun tilailevan voutilaisen huoneeseen.
Miettikää tätä kun äänestätte kunnallisvaaleissa, kysykää sitä ehdokkaaltanne ja vaatikaa vastausta. Ja äänestäkää!
Virkamiehiä ei kunnallisvaaleissa valita. Kaupunginvaltuutetuilla +muilla poliittisilla edustajilla taas ei ole sananvaltaa virkamisten töihin. Poliitikot päättävät virkamiesten ehdotusten mukaan tai jauhavat tyhjää valtuustossa, jos media on paikalla.
Päättäjät! Miksi annatte järjestäytyneen rikollisuuden toimia maassamme noin räikeän näkyvästi? Joku saattaa vielä luulla, että sillä peitetään isompaa kuprua.
Kyllä Suomella on varaa pitää Romaneista huolta. Suomi on rikas valtio ja velvollinen täten auttamaan.
Ai rikasko? Vitsi, vitsi eikö vain? Totta puhuen, missä on Suomen paljon puhuttu rikkaus? Pelkään pahoin, että parin kolmen vuoden it.ammattilaisten (myös nuiden koulutettujen) maastamuuton ja pääomakadon myötä olemme avuntarvitsijoiden jonossa. Eikä Suomea taida enää silloin kukaan olla kiinnostunut avustamaan. Suomen vauraus ei ole vakaalla pohjalla.
Suomi ei ole luonnonvaroiltaan erityisen rikas maa. Rahaa kerätän järjettömillä veroilla. Luulisi, että sen rahan jakamisessa pitäisi olla jotain vastuuta. Vaan kun ei ole eikä tule.
Rikas rakas köyhä varas hah !
Harvat ja valitut täällä rikkaita ovat ! tavallinen veronmaksaja on kaukana rikkaasta!! jos velkataakka on rikkautta niin sitten on aika moni rikas!!
Asumiseen ja elämiseen rahat menevät ja terveydenhoitoon, jos tällä rikkaalla maalla ei ole varaa edes hoitaa omia vanhuksia niin miten sitten näitä Romaneita!
eiköhän ensin ole velvollisuus hoitaa oman maan kansalaiset ja nykyinen eläke sukupolvi on tämän maan edestä sodat sotineet ja sotakorvaukset maksaneet ja nostaneet tämän maan rikkaiden joukkoon ei tämä elintaso ole itsestään tullu työllä ja sisulla tämä on rakenettu !!!
Ehdottomasti pitäisi siirtää! Kadulla keskuksen kulmilla on jatkuvasti isoja Romanialaisporukoita leiriytyneenä autoihin. Toisinaan katu on niin täynnä heitä ettei siitä edes uskalla mennä ohi. Roskan määrä päiväkeskuksen kulmilla on ollut erittäin mittavaa ja jätökset sun muu likavesi heitetään kadulle. Uskomattoman töryn tuo sakki sinne jättää ja kuka sen siivoa ja ketkä siitä kärsivät eniten? Alueen asukkailla ei välttämättä ole vaihtoehtoa muuttaa pois ja pitäisikö heidän lähteä karkuun? Tällainen keskus ei missään tapauksessa sovellu sijoitettavaksi normaalin asutuksen sekaan. En käsitä kenen valopään idea se on alun perin ollut? Mielestäni Helsingin kaupungin pitäisi nyt hieman miettiä oman kaupungin asukkaita sekä heidän hyvinvointia. Tämä on ensisijaisesti meidän koti! Alue on aikaisemmin ollut kohtuullisen turvallinen mutta nykyisin ei noilla kulmilla uskalla pimeällä liikkua. Minä ja moni muu toivoo hartaasti: Siirtäkää keskus pois mahdollisimman pian! Onhan se toki kummallista että kaupunki välillisesti tukee toimintaa joka haiskahtaa rikolliselta.
nimimerkki ”Järkyttynyt Helsinkiläinen” ja toimi, lähesty omaa kunnallisvaaliedustaaja tai uutta ehdokasta, kun entiset ei kelpaa. Kirjoita ja yritä vaikuttaä, vaalit on syksyllä.

Vaadi kirjallisesti, että ko. paikka siirtyy esim. Vantaalle tai Keravalle, jossa on Hels.kaup. omistamia maa/kiinteistöjä. Samalla saadaan kokeilu kuntaministerin ajamasta kuntaliitoksista tai yhteistyöstä eri asioiden pohjalta.

Olisi siellä PohjoisVantaalla tarjolla tilaa Sipoo/Kerava rajalla ja Rastilan leirintäalue voisiheti tulevaisuudessa olla Sipoonkorven kupeessa uuden metrolinja/aseman vieressä (samalla saada palvelut paremmalle tasolle).

ps. vanha Rastila täyteen asuntoja ja nopeasti
"En käsitä kenen valopään idea se on alun perin ollut?"
Sirpa Asko-Seljavaara - Kokoomus ajoi tätä päiväkeskusta Helsinkiin ja sai tarpeellisen kannatuksen valtuustossa. Lähetä ruusukimppu!

Hurstin leipäjonon piti siirtyä pois, kun asukkaat häiriintyivät ja pelkäsivät asuntojensa arvon laskevan. Eikö tällä päiväkeskuksella, kaikkine lieveilmiöineen, ole ihan sama vaikutus. Painostakaa asukkaat.
En kannata kyllä sen siirtoa muuallekaan. Miksi se yleensä on olemassa. Nuohan oleilevat täällä turistina.
Veronmaksajain raha varmasti kelpaa ulkomaalaisille, mutta nyt pitää järkevöityä.
Valtio ja kunnat velkaantuvat yhä enemmän. Ei tällaisella toiminnalla saada taloutta kuntoon!
Melko outoa!
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme