Tee oma juttu Kallioon

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Metro
Tue, 07 Aug 2012 19:44:42 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Unelma-niminen taideteos paljastetaan torstaina 16. elokuuta. Se pysyy Siltasaarenkadulla toistaiseksi.|Lukijan kuvaUnelma-niminen taideteos paljastetaan torstaina 16. elokuuta. Se pysyy Siltasaarenkadulla toistaiseksi.|Lukijan kuva

Siltasaarenkadulla Kalliossa on voinut viime päivinä ihmetellä värikästä, lähes kymmenen metrin korkeuteen kurottavaa rakennelmaa. Siltasaarenkadun kävelykatuosuudelle Kallion kirkon läheisyyteen rakennetaan siirrettävää taideteosta, jonka on suunnitellut Oona Tikkaoja.

Unelmaksi ristitty veistos muistuttaa kuumailmapalloa, ja sen kuvun sisällä on tuulen voimalla pyörivä roottori. Teoksen on tilannut Helsingin kaupungin taidemuseo, ja se on määrä julkistaa torstaina 16. elokuuta.

Veistos pysyy paikallaan Siltasaarenkadulla toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

- Seuraamme, mitä siitä pidetään. Lähtökohtaisesti se voisi olla siellä esimerkiksi vuoden. Jos se säilyy hyvässä kunnossa, se voidaan siirtää sen jälkeen muualle Helsinkiin, kertoo Helsingin taidemuseon arkkitehti Klas Fontell.

Veistoksen pysyminen Kalliossa määräytyy sen mukaan, kuinka hyvässä kunnossa se pysyy. Mahdolliseen ilkivaltaan on varauduttu rakentamalla veistos mahdollisimman vankaksi. Suurin rasitus Fontellin mukaan tulee kuitenkin voimakkaista ilmavirroista, sillä sijoituspaikka on tuulinen.

Veistos on osa juhlavuoden Unioninakseli-hanketta. Unioninakseli muodostuu Siltasaarenkadusta ja Unioninkadusta, ja se ulottuu Tähtitorninmäeltä Kallion kirkolle.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Ompahan ruma tekele!

Vastoin Unioninakseli-hankkeen tarkoitusperiä se katkaisee siltasaarenkadun kauniin linjan kallion kirkolle. Toivottavasti poistuu enne syksyä...
Vanha sanonta: "keskeneräistä työtä ei pidä näyttää hulluille eikä herroille"
pätee tässäkin tapauksessa!


Ruma, toivottavasti tälle tehdään jotain.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Eihän se ole edes valmis vielä...
Sopii varmaan kun satula sialle
Onneksi veronmaksajien rahat ei mene hukkaan tässäkään projektissa.
Onneksi päätöksen takana on myös kokouspalkkioistaan riemuitsevia valtuutettuja, muuten kenelläkään ei olisi hauskaa.
Aivan järkyttävää rahan tuhlausta! Olisi varmaan parempiakin paikkoja mihin tuonkin rahan olisi voinut käyttää.
Loistavaa. Väriä kaupunkikuvaan!
Nykytaide on paskaa!!!
Kaikki tuet taiteilijoilta pois. Ei muutkaan ykityisyrittäjät saa moisia tukia tekivät mitä tahansa.
No kyllähän esim. starttiraha on tukea yrittäjälle. Alasta riippumatta. Ja jos asiakas tilaa ja taiteilija rakentaa, niin kai se ihan normaalia kaupankäyntiä on.
Kammottava kapistus! Pilaa totaalisesti näköalan kaikkiin suuntiin.
Pilaa hienon näkymän! Pois heti tuollainen hökötys!
Aikuisten kiipeilyteline..
Eihän tuo ole vielä edes valmis... miten voi haukkua etukäteen rumaksi.
No mesta on surkee Hagiksen torin laidalla olisi ollut parempi. Kuka maalainen on tähän luvan antanut?
Ja taas vero rahat paskaan eli elitelle hupioa köyhät kärsikööt
Onpa ruman värinen :( Pilaa kauniin näkymän ylös mäkeä Kallion kirkolle.
Tulee suoraan minun ikkunan alle. :( Kannatan julkista taidetta suuresti, mutta tuosta tulee ikävä kyllä vain jokin linnanmäen laite mieleen... Onneksi jää väliaikaiseksi.
kustannusarvio tälle hökötykselle 80 000 € ( lähde Taidemuseon johtokunnan pöytäkirja 18.10.2011)
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Aivan hirveä "karuselli", pilaa täysin yhden kaupungin kauneimmista näkymistä,
toivottavasti puretaan mahdollisimman pian.
Blokkaa näkymää tehokkaasti. Olisi parempi jossain muualla.
Olen kauhulla seurannut tämän "taideteoksen" kehitystä. Ensin epäilin siitä tulevan Linnanmäen mainoshyrrä. Tiedän että se on vielä kesken, mutta tuosta pläjäyksestä ei kyllä pysty saamaan enää siedettävän näköistä millään. Itse joudun katsomaan hökötystä päivittäin kunnes se poistetaan, mutta sääliksi käy myös ne lukuisat turistit jotka yleensä tulevat ihailemaan ja kuvaamaan Kallion kirkkoa mäen alta.
Valitettavasti tuo turkulaisen taiteilijan väsäämä härveli todellakin pilaa kauniin näkymän Kallion kirkolle ja parvekkeelta aamuisin katsellessa tulee mieleen ainoastaan joku huvipuiston oksennusvatkaajista. Karhupuistossa on kaupunginosamme ihmisten itse tekemää väliaikaistaidetta istutusten muodossa ja sen lisäksi komea karhupatsas. Siirtäkää höskä torin laidalle tai ympyrätalon taakse tilapäisesti, myös Ämmässuota voisi elävöittää värikkäällä "taideteoksella".
Eilen käytiin ihmettelemässä tätä kapinetta. Nykytaiteilijana työtä tekevänä en kykene yymmärtämään moista. (En ota kantaa pinkkiin teräsvehkeeseen tai sen halpaan valubetonijalustaan) mutta siihen kylläkin, että se on sijoitettu harvinaisen huonoon paikkaan kaupunkitilan kannalta. Suora linja Kallion kirkolta Unioninkadulle oli kaunis ja yksi harvoista yhtä pitkistä yhtenäisistä kaupunkinäkymistä Helsingissä, mutta nyt se on rikottu.
Aivan mahtavaa! Siltasaarenkadun tyhjä pätkä on jurppinut jo vuosikausia karseine harmaine rakennuksineen. Yksi Kallion ehdottomasti rumimmista paikoista. Mikään taideteos, jossa on edes jotain väriä on siis pelkkää plussaa riippumatta teoksen itsenäisestä kauneudesta. Loistavaa Helsinki! Ja teokselle: tervetuloa Kallioon!
Ei todellakaan ole. Penkit takaisin mäen päälle ja hökötys muualle. Yksi kallion kesän kohokohtia on ollut syödä jätskit penkillä ja katsella mäkeä alas.
Asun tässä vieressä ja manaan sijoitusta. Onneksi on siirrettävä teos. Erittäin väärä paikka kyseiselle räikeälle teokselle! Mielestäni se sopisi johonkin missä sillä on tilaa ympärillä. Ehkä johonkin teollisen ja puiston välimaastoon. Tässä teoksessa ei ole ajattomuutta ja arvokkuutta ja se on yksinkertaisesti liian iso tähän. Teoksen sisärakenteet näkyvät häiritsevästi, kuten myös vaijerit jotka kiinnittävät kalvoja. EI TOIMI !
Vertaukset lintsin kieputtimiin on aika osuvia. Olen tässä huvittuneena parvekkeella käydessäni seurannut, kun tänäänkin lukuisat tyytymättömät kalliolaiset ovat teoksen tekijälle aukoneet päätään.. Toisaalta ei taiteilija ole teoksen sijaintia päättänyt. Olen itse taideopiskelija ja nykytaiteen ystävä, mutta kyseisessä teoksessa en näe mitään hienoa. Siitä tulee mieleen joku "tosi magee" metallihäkkyrä jossain ostoskeskuksen (tai sitten sen Linnanmäen) sisäänkäynnillä.. JA se blokkaa kauniin näköalan kirkolta kaisaniemeen.. Ei ok.
Aivan superihanaa väriää Kallioon ja rakastan faktaa, että sijaitsee oman ikkunani alla. Eikö kesän harmaus saanut teitä kaipaamaan väriä elämään? Tässä sitä on.
Taidat olla pahasti värisokea...
Veljekset Keskinen TUURISSA kuulemma kiinnostunt;myykää pois !
Musta tuo on hieno. Se on kiva väripilkku kaiken sen harmaan ja värittömän rakennuskannan keskellä. Tykkään.
Sijoitus todellakin on kaikin puolin väärä. Ei sovi ympäristöönsä ja keskilinjasta vasemmalla näyttää siltä että toiselta puolelta puuttuu samanlainen (kiitos ei) tai on vahingossa siihen pudonnut ja ei olla viitsitty siirtää. Ei sijoitu hyvin kirkon tai mäen kanssa. Sijainti ennenkaikkea saa sen näyttämään kuvottavalta, kun taas esim. Leikkipuistossa tai marketin parkkipaikalla se voisi olla jopa kaunistava tekijä.
Sehän tuo justiinsa hyvin väriä tälle paikalle, vaikka ensikerralla ohi mennessä näyttikin vähän erikoiselta, niin nyt tuntuu aina iloiselta yllätykseltä nähdä se! Ja näin on muutkin sanoneet!
Onpa valittu todella huono paikka. Aivan käsittämätöntä tyhmyyttä. Talvella on muutenkin hankala päästä As. Oy Toinen linja 9 parkkipaikalta Kolmannelle linjalle. Vauhtia täytyy ottaa ylämäkeen ja tehdä tiukka käännös edelleen ylämäkeen. Nyt sitten joutuu jotenkin väistämään tätä neronleimausta. Varmaan jätehuoltoautotkin ovat vaikeuksissa kun joutuvat vielä peruuttamaankin.
Toivottavasti kaupunki huolehtii nyt ainakin siitä, että alue on talviaamuisin kunnolla aurattu.
Mikä sitten kelpaa niille joille on vaikea sulattaa väriläiskää? Viinakauppa jossa myydään aseita ja muodoltaan kuutio joka on betonista? Antakaa kaikkien Kallion kukkien kukkia! Tämä teos edustaa vapautta :)
Tuolle rahalle olisi parempaakin käyttöä. Voisi esim. palkata alakouluun 3-4 vastavalmistunutta opettajaa vuodeksi töihin, en ymmärrä tätä rahankäyttöä.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme