Tee oma juttu Keskustaan

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Nuori nainen jäi keskiviikkoiltana linja-auton alle Kaivokadulla Helsingin keskustassa.|Lukijan kuvaNuori nainen jäi keskiviikkoiltana linja-auton alle Kaivokadulla Helsingin keskustassa.|Lukijan kuva

Nuori nainen jäi linja-auton alle keskiviikkoiltana Kaivokadulla Helsingin ydinkeskustassa. Onnettomuus tapahtui Kaivokadun ja Mannerheimintien risteyksessä noin kello 21.30.

Silminnäkijäkertomuksen mukaan Kampin suunnasta kohti rautatieasemaa ajanut linja-auto törmäsi naiseen, joka oli ylittämässä Mannerheimintien suuntaista suojatietä Kaivokadulla. Kohdalla on liikennevalot.

Helsingin poliisilaitoksen päivystävä komisario vahvisti tiedon onnettomuudesta, muttei osannut vielä kertoa sen syytä.

- Tapahtumapaikka on erittäin vilkasliikenteinen. Yleensä tällaiset onnettomuudet aiheutuvat inhimillisestä erehdyksestä, hän kommentoi.

Silminnäkijä kertoi naisen jääneen linja-auton alle. Tiettävästi hänen saamansa vammat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia.

Päivystävä komisario kertoi, että nainen vietiin onnettomuuspaikalta sairaalaan.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Jompikumpi eteni punaisia päin. Kumpikin liikenneryhmä tuota tuntuu harrastavan nykyisin. Toiset alvariinsa, mutta tämän isomman tapauksessa seuraamukset ovat kohtaamisen sattuessa pahemmat.
Helsinkiläiset bussit eivät aja koskaan punaisia päin, joten syyn täytyy olla jalankulkijassa.
Mikä on hyväksyttävä nopeus, jolla bussi voi ohittaa tien reunalla seisovat ihmiset puolen metrin päästä?

Paljon paasataan rajoituksista ja punaisia päin ajosta, mutta ongelma on oikeasti se että ammattilaiset viuhtoo varomatta lähietäisyydellä.
Ja jälleen laitan kommenttini tähän: " bussit aja päin punaista" - Ajavat. Täällä on risteyksiä, joissa vihreä näkyy sekä autoilijalle, että jalankulkijalle; sille, joka kääntyy, näkyy vihreä, ja sille, joka ylittää sen saman kadun, jolle auto kääntyy!

Itselleni kävi, lähdin ihan oikeutetusti kulkeman tien yli vireän palaessa, samanaikaisesti, myös ihan oikeutetusti ( luulisin) kääntyi ja kuljettaja näytti keskisormea, taisipa vielä huutaa ikkunastakin jotain.

Kummallakin oli oikeus mennä.
Ai eivät aja vai, vitskö?
lp: Kyllä, kummallakin oli oikeus mennä. Kääntyvän ajoneuvon pitää kuitenkin väistää risteyksessä olevalla suojatiellä liikkuvaa jalankulkijaa.

Vain nuolen muotoinen valo takaa kääntyessä ettei risteävää liikennettä ole.
Ateneumin kohdalla 65a tuli somali kuskiksi, mies puhui puhelimeen ja kaisaniemessä ajoi päin punaisia, seuraava paikka oli hakaniemen hallin kulma.
Lastenkasvatus näytti olevan pääasia. Tästä on 3-vuotta, mutta pelotti.
Huom! Kommentti on poistettu
Just joo. Ehkä sinun itsesi olisi parempi poistua kiusaamasta muita kommenteillasi. Mieti vähän mitä kirjoitat: raitiovaunu on Helsingin perinteisintä todellista joukkoliikennettä, jo yli 100 vuoden takaa - ja still going very strong.

Ja mistä ihmeestä tuo typerä väite "kymppi pois nopeusrajoituksesta".
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ei, tämänkaltaiset tapaukset eivät johdu ihmimillisistä erehdyksistä. Joko kyseessä on ollut liikennevalojen häiriö, tai jompi kumpi on mennyt päin punaisia. Toivon teiltä jatkossa vähemmän ympäripyöreää uutisointia.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Tamska jos luet tekstin niin ymmärrät, että tuossa uutisoitiin se mitä poliisi sanoi.
Jaa, siis erehdys olikin epäinhimillinen, kenties yliluonnollinen voima pakotti jomman kumman etenemään punaisista valoista huolimatta? Inhimillinen = ihmisen aiheuttama, erehdys = virhe. Toivon Teiltä jatkossa vähemmän tyhjänpuhuvaa kommentointia.
Onko lehden vastuulla, mitä Helsingin poliisilaitoksen päivystävä komisario kertoo?
Päivystävä komisariohan siitä inhimillisestä erehdyksestä puhui.
Niin, onnettomuudethan eivät koskaan johdu ihmisistä vaan teknologiasta. Mikään ei koskaan ole ihmisten syytä paitsi muiden ihmisten.
Kouvolan paikallisliikenteen bussit ainakin ajavat lähes pääsääntöisesti vanhoillavihreillä.Poliisin liikennevalvonta on erittäin heikoissa kantimissa juuri Kouvolan alueella kaaharit , taksit ja bussit saa tehdä mitälystää.
Ennen neuvottiin että; katso ensin vasemmalle sitten oikealle ja sitten vielä kerran vasemmalle ja jos näkyy autoja ei saa mennä ylittämään tietä vaan pitää odottaa että tie on vapaa! Nykyään paasataan että autoilijan pitää sitä ja tätä että eteen (ja alle) vaan!
Sekä jalankulkijoiden ja etenkin autoilijoiden pitäisi ainakin olla kävelemättä tai ajamatta päin punaisia valoja. Molempia näkee kuitenkin jatkuvasti.
Voisiko sitä paremmin sanoa.
Ennenpä ei ollutkaan suojateitä kaikilla käytettävissä, kun suurin osa kansasta asui maalla ja pienillä paikkakunnilla. Nyt niitä on "aika monessa paikassa", ja suojatiellä pätee aina se, että autoilijan on katsottava eteensä ja sivuillekin ja jos joku jää alle, se on lähtökohtaisesti autoilijan syy. Näin sanoo tieliikennelaki.

Tässä tapauksessa oli kuitenkin liikennevalot. Se muuttaa järjestystä.
tuo ohje soveltuu hyvin risteystä lähestyvälle autolle. Voihan jalankulkijakin vilkaista suojatielle astuessaan vilkaista tuleeko busseja, koska ne eivät kuitenkaan väistä. Itse ainakin astelen aina päättäväisesti suojatielle ja toivottavasti aiheutan monelle autoilijalle sydämen tykytyksiä. "Ei juma, toi kävelee alle!". Kun kaikki tekisivät samaa, autoilijatkin oppisivat kunnioittamaan suojateitä hieman nykyistä paremmin.
käsittääksenihän autoilija on liikennesääntöjen mukaan velvollinen väistämään jalankulkijaa suojatiellä, mikä tietysti edellyttää sitä että autoilijan pitäisi hidastaa ennen suojateitä ja olla hyvin tarkkaavainen.... lapsille sen sijaan opetetaan (edelleen) nuo säännöt varmuuden vuoksi, koska hyvin harva autoilija hidastaa ennen jokaista suojatietä, saatika antaa tietä suojatien eteen pysähtyneelle jalankulkijalle.
mutta tässä tapauksessa ei ilmeisesti ole kukaan katsonut mitä ympärillä tapahtuu...??
Venäläisessä liikennekulttuurissa tuo sääntö onkin hyvä, länsimaisessa liikennekulttuurissa tarpeeton suojateillä. Jokainen voi itse omalta kohdaltaan miettiä että mihin sitä haluaa samaistua.
niinpä. tänään tuli nähtyä yks nainen (n. 30v) joka ylitti kadun 10m suojatiestä ja hänelle vielä punaisia valoja päin. Onneks tulin alle 20km/h koska olin kääntymässä risteyksessä. Sääli että vaan autoilijoita haukutaan. Kyllä tänä päivänä sekä pyöräilijät ja jalankulkijat tuppaavat auton eteen väkisin... harmillista. Tuossa risteyksessä on jompi kumpi tullut punaisia päin. Jalankulkijoiden tulisi muistaa että autot tarvitsevat jarrutusmatkaa ja helpoin on että jalankulkija odottaisi sitä vuoroaan koska hänellä on niin paljon helpompi pysähtyä
Jos kävelen suojatietä pitkin minun ei tarvitse väistää ketään. Enkä muuten väistä, tulkoon vaikka norsuja niin pidän oikeuksistani kiinni.
Totta, täytyis muistaa, että siellä ratin takanakin on ihminen.
Silti kävelen punaisia päin, koska on aina kiire...jonnekin.
Kertoisitko minulle, missä vaiheessa (kun kerran "ennen neuvottiin") tieliikennelaki oli muotoiltu siten että jalankulkija oli suojatiellä väistämisvelvollinen? Jos ei ole liikennevaloja / valo on vihreä, niin kyllä autoilijan tulee väistää. Jos ei siihen pysty, niin kortti pois!
No aika harvoin näkee punaisiapäin ajamista ihan törkeitä, niitä vanhoja keltasia kylläkin mutta silloin ei vielä vihreät pala jalankulkijalle tai muulle liikenteelle.
Toiseksi, AINA kun itse menee vihreillä niin oman EDUN vuoksi kai kannattaa katsoa että kukaan ei ole tulossa punaisia päin, huom se kuuluisa itsekäs oma etu josta saat pitää kiinni todella tiukasti, pitäkää kiinni siitä :) Ei ne liikennevalot mitenkään estä ajamasta, inhimillisiäkin erehdyksiä voi sattua eikä sen tarvitse tarkoittaa kolaria silti mutta niin moni ajaessaan ei kyllä katso enää minnekkään muualle kuin eteensä metrin päähän kun vihreillä menee että sitten kyllä kolisee hyvin herkästi.

Voiko punaisia päin tulla hälytysajoneuvo, niin. Et ehkä sitä kuule aina ja menet ajamaan sen eteen ja taas se ambulanssi saa väistellä ja hidastella ja kohta sama homma toistuu taas seuraavissa liikennevaloissa ja seuraavissa ja vain siksi että ei paljoa katsella ympärille risteyksissä.
"No aika harvoin näkee punaisiapäin ajamista ihan törkeitä, niitä vanhoja keltasia kylläkin"

Sitten jalankulkija ei koskaan kävele päin punaisia. Jalankulkijalla on vain vihreä ja "vanha vihreä" :D
Tuo liikenneturhan älytön kampanja on yksi niistä syistä, miksi liikennekulttuurimme on niin paljon jäljessä eurooppalaisesta.
Risteyksessä on niin monta raidetta ja kaistaa, että ennakkoon ajoradalle meno (mikä on tavallista) on katsottava etukäteen.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
On aika sama onko rajoitus 20 vai 40 km/h. ei kukaan välitä vaan +50 yleensä mittarissa.
"vapautuva tila joukkoliikenteen käyttöön"
Eikös se raitiovaunu ole juuri joukkoliikennettä. Taidat vain haluta lisää tilaa autoille. Viisaampi ratkaisu on kieltää yksityisautoilu keskustassa kokonaan. Kaupunkeja ei pidä rakentaa autoille, vaan ihmisille.
Mitä onnettomuuteen tulee, niin tuo risteyshän on yksi Helsingin vaarallisimpia ja onnettomuuksia väistämättä sattuu näillä automäärillä.
Kun bussit saadaan pois Helsingin keskustasta, toimii joukkoliikennekin, spårat, paremmin. Bussilinjojen järkeistämisestä on etua myös jalankulkijoille, pyöräilijöille ja henkilöautoilijoille. Tapiola - Pasila - Herttoniemi linjan eteläpuolell ei ole tarvetta bussiliikenteelle.
asiallista puhetta! Keskustan alueen voisi täysin sulkea yksityisautoilulta. Helsingin niemi on niin ahdas ja välimatkat pieniä, etten näe kerrassaan mitään syytä, miksi siitä pitäisi ajaa läpi omilla autoilla. Vähintäänkin tarvitaan isot ruuhkamaksut vähentämään turhaa kruisailua... Näin saataisiin keskustaan tehokkaasti toimiva joukkoliikenne, mitä myös autoilijat voisivat hyödyntää - keskustan ympärille vain tarvittaisiin isot parkkialueet/-talot.
Hiukan erikoista julkaista suoraan onnettomuuden jälkeen kuva jossa tunnistettavia henkilöitä, mahdollisesti uhrin ystäviä? Herättää varmasti huolta heidän lähipiirissään.
Eipä ne jalankulkijat katso sivuilleen saati sitten liikennevaloja jos kävelevät ja kännykkään puhuvat samalla keskittyneesti... Tämä vain esimerkkinä, ei liity mitenkään kuvan tapaukseen!
Missä ovat kaikki autoilijoiden haukkujat? Ai niin, nythän osallisena oli bussi. Sehän on ihan eri juttu kuin jos olisi ollut henkilöauto.
Huom! Kommentti on poistettu
Älä huuda.
Jos tuossa risteyksessä jää odottelemaan ettei mistään näy autoa tulevaksi niin odotella saa aamuyön tunneille. Busseilla kauhea vauhti ja jalankulkijat olettaa että heidät jotenkin kummallisesti aina nähdään, vaikka olisivat missä kulmassa kuskiin. Ihme ettei enemmän taphdu onnettomuuksia.
Tuossa on kyllä kuskille pitkän matkaa vanoin näkymä risteykseen. Tulin usean vuoden ajan 65A ja 66A:lla tuosta istuen aina etupenkissä. Vapaa näkymä oli, mutta hyvin usein bussi päästelee alamäkeä sellaisella vauhdilla, että jarrutus ei onnistu punaisten tullessa tai jos vaikka Kolmikulman paloauto pukkaa Manskua eteen.
oisko syypää aikataulu? sitä on sit turha odottaa pääsevänsä ajoissa perille, jos pitäis aikataulun mukaan mennä ja hiljalleen ajettais... Ja HSL ei niitä aikatauluja höllää, itse asiassa kiristi rutkasti kesäksi
No tämä tapaus erixeen, mutta kun on kaikilla autoilijoilla (tietty myös jalankulkijoilla), bussikuskit mukaanlukien, niin yleistä tuo kännykkän käyttö, missä ja milloin tahansa, niin näitä sattuu.
On myös risteyksiä missä palaa molemmilla vihreä ja silloin jalankulkijaa PITÄÄ väistää! Mutta tästä tilanteesta en tiedä onko näin.
Tuossa risteyksessä liikennevalojen varoaika on vaarallisen lyhyt, ja mukulakivillä päällystetyn Mannerheimintien ylittäminen hidasta. Todennäköisesti bussi on mennyt "vanhoilla vihreillä" ja jalankulkijoille Kaivokadun puolella on ehtinyt vaihtua vihreä valo.
Nuo stadin linja-autot ajelee keskustassa mitenkä sattuu. tuntuu olevan aina etuajo-oikeus. esim. elielin aukiolla sanomatalon ja hotellin välissä saa jatkuvaan varoa ettei ajeta päälle. kun eivät edes hiljennä suojatien kohdalla.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hesan bussikuskit ovat väsyneitä ja vihaisia.
Olisiko jälleen ollut yksi näistä tyhmistä uhreista, jotka Kaivokadun valoja uhmaten juokset miten sattuu.
Kun päivittäinkin työmatkalla näkee kymmeniä tolloja, jotka juoksevat jalankulkijoitten punaisia päin kuvitellen olevansa nopeampia kuin päälle vyöryvä liikenne, niin on ihme, että ei enempiä onnettomuuksia ja kuolemtapauksia satu.
En tiedä tästä tapauksesta, mutta useimmiten jalankulkijan onnettomuuteen on syynä jalankulkija itse silloin kun punaisia vastaan tollosti lähdetään juoksemaan.
Ja mitähän tästä sanoo tieliikennelaki...
Vaikka jalankulkija menisikin punaisia päin, niin lähes aina ratin ja penkin välissä ollutta syytetään laiminlyönnistä esimerkiksi huolellisuus vaaran ja vahingon välttämiseksi ei tainnut ihan täyttyä. Vaikkei kenenkään päälle saa ajaa, niin ei ole järkevää leikkiä supermiestä tai -naista itseään kovemman kanssa. Lasaretissa maatessa on turha huudella etuajo-oikeudesta jne.
Yhtälailla, bussikuskeissakin on asennevammaisia yksilöitä kuten missä tahansa muussa ammattiryhmässä. Varmasti moni meistä on kohdannut töykeän kassan, ilkeän hammaslääkärin jne. Tällaisissa tilanteissa on syytä jokaisen osapuolen katsoa peiliin, aina vika ei olekaan vastapuolessa.
Monesti on kauhulla katsonut HKL:n kuskien piittaamattomuutta varsinkin, kun ylittää Elielinaukiolla tai Rautatientorilla laitureiden välisiä suojateita. Bussi on kuningas ja tietä ei anneta, vaan päälle tullaan miltei aina. Tuliko nyt stoppi? Tuskin.
HKL ei ole ajannut busseja sitten vuoden 2005...
Juuri niin on enkä edes käy usein Hesassa täältä Tukholmasta. Täällä on vierähtänyt muutama vuosi. Täällä on enemmän liikennettä mutta ainakin toistaiseksi tunnutaan jalankulkijoita kunnioitettavan. Paitsi että pyöräilijöitä täällä saa pelätä kuin ruttoa.
Mikä näistä on HKL bussi? Nobina, Veolia, Helsingin Bussiliikenne vai Pohjolan liikenne???
Kuski ei tainnut nähdä ja tais käydä niin että totuttu tapa ylittää katu kattomatta ja varomatta vaan kostautui tällä kertaa ja nyt sitten tuntuu...
Bussit ja ratikata ajavat päivittäin törkeästi päin punaisia.Olen ihmetellyt jo pitkään miksei näiden seurantaa tehosteta.
Ja henkilöäautot ja jalankulkijat menee päivittäin punasia päin yhtälailla. En ymmärrä näiden kommenttien arvoa.
Ja kävelijät ajavat päin punaisia myös - itsekin silloin, jos autoja ei tule eikä lapsia ole odottamassa valojen vaihtumista. Jos lapsia on risteyksen jommalla kummalla puolella, jaksan itsekin odottaa, että valot vaihtuu
Laitonta ja omituista toimintaa. Kumma että ei jaksa muutamaa sekuntia odottaa. En jaksa käsittää...mutta kun mies saa neljä pyörää alleen hän on kuin Venäjän presidentti jolle on aina kaista vapaana, punaisista valoista ja nopeusrajoituksista ei tarvitse välittää. Jos satut olemaan nainen niin silloin menee tasa-arvoisuus väärään suuntaan.
Näin viime viikolla tilanteen jossa vihreillä katua ylittämään aikonut melkein jäi paikallisiikenteen bussin alle, ja bussin vauhti oli lisäksi melkoinen. Bussin alle kadun reunalta ei ole kuin yksi askel.
Vika lienee toki sen, joka ajoi/käveli punaisia päin, mutta toisaalta en yhtään ihmettele, että bussi ajaa jalankulkijoiden yli. Bussikuskit ovat kaikkein huonoimpia jalankulkijoiden kunnioittajia oman kokemukseni mukaan. Aina kun on bussi näkyvissä, en uskalla lähteä ylittämään suojatietä, koska niin usein on pitänyt juosta alta pois, ja toisaalta bussi ei ole juuri koskaan pysähtynyt eikä edes hiljentänyt, kun olen ollut lähdössä ylittämään suojatietä.
tarkoitatko bussin pyhästymisellä nyt sitä että sen pitää pysähtyä 15km päähän sinusta? oletko varma ettei hän vain ole hidastanut vauhtia pilaten matkustajiensa aikataulun? ja hipuu pikkuhiljaa kohti?
Ei vihreään valoon voi jalankulkija luottaa. Olen itse nähnyt joitakin vuosia sitten tilanteen jossa suojatietä vihreällä ylittänyt jalkankulkija jäi bussin alle, löi päänsä katuun ja kuoli siihen.
No kyllä nyt taas lietsotaan, muistakaa että näitä sattuu vuoden jokaisellepäivälle ainakin yksi kokoajan. ei nää mihinkään tästä lopu vaikka kuinka moralisoidaan. Jälkiviisaus on aina helppoa, mutta liikenteessä sattuu, sille ei voi mitään. vaikka ajettais 5km/h niin siltikin kuolis jengiä!
Kyse ei todellakaan ole mistään inhimillisestä erehdyksestä vaan silkasta piittaamattomuudesta, joko kuskin tai jalankulkijan.
Näistä tilanteista olisi ihan hyvä saada lukea jälkikäteen mitä todella tapahtui. Useinmiten kaikki jää ilmaan ja arvailujen varaan. Eli hyvä Hesari: uutisoi myöhemmin opiksi meille muille mitä Kaivikadulla oikasti tapahtui !
Ikävä tapaus. Kyllä usein tuntuu siltä että ollaan henkemme kaupalla liikenteessä. Autot ja pyöräilijät eivät juuri kunnioita jalankulkijoita, joihin yleensä itse kuulun. Toisaalta jalankulkijat monesti vaikuttavat luottavan siihen että autoilijat ja pyöräilijät ehtivät pysähtymään kun kävellään mistä hyvänsä kadun yli tai sitten punaisia vastaan.

Autoillessa huomaa miten nopea ja raskas auto on ihmiseen verrattuna, ja saa vain toivoa että ei yht'äkkiä ilmesty eteen sääntöjä rikkova jalankulkija. Ja vielä pahempi tilanne on kun ihmisen vastapelurina on bussi. Oli syy sitten kenen hyvänsä.

Minusta tämä tapaus on uutisoitu ilman liiallista dramatiikkaa, mutta sellaiset kuvat kuin tämän jutun yhteydessä on julkaistu ovat tarpeettomia. Varmasti ei ole kuvassa esiintyneiltä henkilöiltä kysytty suostuvatko he olemaan mukana kuvassa. Ei ole eettistä valokuvata tällaista tilannetta jossa ilmeisesti loukkaantunut henkilö on vielä bussin alla. Kuka meistä tarvitsee tällaisia kuvia?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Helsinkiläiset bussit ajavat nykyisin niin arvaamattomasti, että on syytä varoa olipa liikennevalot tai ei.
Kolmioita ei kunnioteta, suojateitä ei kunnioiteta, kevyt liikenne on täysin ilmaa näille sankareille - suojatielle astuminen ei takaa turvallista kadun ylittämistä, vaan nämä "ammattiautoilijat" saattavat katsella aivan toiseeen suuntaan - täyttä nopanheittoa koko meno.
Ainoa oikea tapa on, mikäli ikinä mahdollista, ottaa rekkarit ylös näissä välinpitämättömyystilanteissa ja ilmoittaa asioista suoraan ao. liikennöitsijälle.
Jalankulkijallekin voitaisiin määrittää väistämisvelvollisuus muulle liikenteelle (paitsi valo-ohjatuissa risteyksissä). Tähän tapaukseen en ota kantaa. Suojatiestä on tehty muka turvallinen paikka jalankulkijalle, kun sinne "saa ja voi" hypätä missä tllanteessa tahansa. Keski-Euroopan isoissa kaupungeissa suojateiden määrä hyvin vähäinen, eikä siellä kuole tai loukkaannu jalankulkijoita enenpää kuin Suomessa.
Mikä on hyväksyttävä nopeus, jolla bussi voi ohittaa tien reunalla seisovat ihmiset puolen metrin päästä?

Paljon paasataan rajoituksista ja punaisia päin ajosta, mutta ongelma on oikeasti se että ammattilaiset viuhtoo varomatta lähietäisyydellä.


nimimerkki ”...”


Lisätään reunakaistaan metri leveyttä, jolloin bussi voi jättää sen reilun metrin turvaväliä.... Vai jättäisikö jalankulkija esim. 40 cm enemmän turvaväliä ajoradan reunaan? Kumpi helpompaa?
jalankulkija itse seisoo siinä rotvallin reunalla, joten se on ihan sen oma valinta, sama kun junissa, ei siinä huvikseen niitä valkoisia reunoja ole.
Jos tuo kuva on oikeasta tapahtumapaikasta, niin jalankulkija on aidan takaa mennyt ajoradalle eikä tuossa mitään suojatietä tai liikennevaloja ole näkyvissä. Kuvan perusteella voidaan todeta että jalankulkija sai mitä tilasi.
Hys. ei vaan kerrota tätä koska joku voi pahoittaa mielensä kun bussikuski ei ollutkaan syllinen
1) Jos bussi tuli Kampin suunnasta, ajoi se suoraan, joten jommalla kummalla oli punainen valo.
2) YLEENSÄ Stadin bussit ajaa valojen mukaan ja USEIN jalankulkijat ei varsinkaan tuohon aikaan illasta vaoista välitä.
3) Voisko tota kuvan keskustaa vähän pikselöidä kun toi auttaja ei ehkä ole tarkoittanut, että minihamosen alle noin suoraan näkisi? Ei ehkä tullut mieleen, että joutuisi bussin alle jäänyttä auttamaan.
En huomaa tuossa kuvassa semmoista...
Ymmärtääkseni bussi ajoi suoraan Simonkadulta Kaivokadulle. Jos se olisi ajanut päin punaisia, se ei olisi päässyt edes Kaivokadulle asti, vaan olisi varmaankin kolaroinut jo Mannerheimintiellä. Oletan siis että nainen on ylittänyt päin punaisia. Sitä juuri tuossa paikassa tapahtuu joka päivä. Minä odotan valon vaihtumista, mutta suurin osa muista painelee päin punaisia. Ihmiset ovat laumasieluja, kun yksi lähtee, lähtee muut perässä. Ja ne ketkä ylittävät katua katsomatta ollenkaan tuleeko autoja, vaikka liikennevaloja ei olisikaan, ja on suojatie.

Turhaa on puhua mistään autonkuljettajien koulutuksesta, vaan se on typerää ja ilmeisesti ovat kyllästyneet elämäänsä. Sanokoot laki mitä tahansa, niin ihmisiä me vaan kaikki olemme, ja erehdyksiä sattuu jokaiselle, joten kannatta kyllä seurata miten katua ylittää, muuten ollaan jääräpäisiä juntteja, vaikka paljasjalkaisia stadilaisia.
Toivon että nainen pärjää, eikä tarvitse kärsiä saamistaan vammoista pitkään.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Yksi ongelma Helsingin keskustassa ja isoimmillä sissäntuloreiteillä on, että suojateitä on liian tiheästi. Monissa Euroopan maissa vilkkaimmilla kaduilla suojateitä on huomattavasti harvemmassa, mutta turvalliseen paikkaan tehtynä suoralle katuosuudelle niin, että nurkan takaa kääntyvät autot eivät ole suojatien käyttäjien uhkana. Turisteille tämä on tietysti hiukan hankalaa, kun joka risteyksessä ei pääse kadun yli, mutta paikalliset kyllä osaavat suunnitella kulkureittinsä niin, että turhaa kävelyä ei juuri tule.

Toinen turvallinen ja liikenteen sujuvuutta huomattavasti parantava tapa on rakentaa suurimpiin risteyksiin alikulkutunneleita jalankulkijoille.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Tarkoitatko: moottoriajoneuvoliikenteen sujuvuutta parantava tapa? Alikululla on tapana joko lisätä kiivettävien portaiden määrää tai kuljettavaa matkaa varsin runsaasti...
Kuvasta näkyy aivan selvästi että tuossa kohdassa on aita. Jos jalankulkija on tuossa kohtaa jäänyt alle niin hänen on täytynyt joko hypätä aidan yli tai olla aikeissa tehdä niin. Selvästikkään paikalla ei ole suojatietä ja sitä ei ole edes tarkoitettu tien ylittämiseen.

Tapansa mukaan Vartti ei taida kertoa miten tapaus päättyy. (eli kuka oli syyllinen, tai mitä itse asiassa tapahtui). Yleensä tapana on seurata miten uutistapahtumat kehittyvät ja päättyvät. Yhtälailla voisi kaupassa myydä kirjoja joissa ei ole loppuratkaisua, lähes sama asia. Joku saa vahvistusta ennakkoluuloilleen linja-autonkuljettajista ja joku taas jalankulkijoista mutta ne perustuvat vain kuvitelmiin koska todellista syypäätä ei tuoda esille. Näin siis molemmat ovat kansan silmissä syllisiä vaikka oikeasti vain toinen on.

Eli olisi todella mukavaa tietää miten nämä tapaukset päättyvät eli kuka teki mitä ja miksi. Näin jokainen saa mahdollisuuden oppia toisten virheistä, ja saada tai olla saamatta vahvistusta ennakkoluuloilleen (kuitenkin siten että NYT ennakkoluulo perustuu todellisuuteen eli oikeasti tapahtuneisiin asioihin ei vilkkaaseen mielikuvitukseen).
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Jäikö nainen bussin alle jumiin, menikö rengas naisen yli, vai törmäsikö bussi vain naiseen?
Jos olisi "vain" törmännyt niin nämä ihmiset tuskin hääräisivät eturenkaan luona. Eli vastaus on aika selvä...
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme