Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Vartti
Tue, 19 Jun 2012 06:26:22 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Baanan pyörälaskuri kertoo reittiä käyttäneiden pyöräilijöiden kokonaismäärän lisäksi fillaristien lukumäärän kuluvan ja edellisen vuorokauden ajalta.|Lukijan kuvaBaanan pyörälaskuri kertoo reittiä käyttäneiden pyöräilijöiden kokonaismäärän lisäksi fillaristien lukumäärän kuluvan ja edellisen vuorokauden ajalta.|Lukijan kuva

Viime viikon tiistaina avatusta, Ruoholahden ja Töölönlahden yhdistävästä Baanasta tuli jo ensimmäisen toimintaviikkonsa aikana Helsingin toiseksi vilkkain pyöräilyreitti. Kanjonin kautta on reitin avaamista seuranneina päivinä kulkenut noin 5 000 pyöräilijää vuorokaudessa.

Arvio pyöräilijöiden vuorokausittaisesta määrästä perustuu Ruoholahden ja Töölönlahden välillä sijaitsevan pyörälaskurin keräämiin tietoihin. Kaksi vuorokautta Baanan avaamisen jälkeen laskuri oli rekisteröinyt jo yli 10 000 pyöräilijän tekemää ohitusta Runeberginkadun kohdalla sijaitsevalla mittauspaikalla.

Suosio ei yllättänyt

Kaupunkisuunnitteluviraston liikenneinsinööri Marek Salermon mukaan Baanan käyttäjämäärät ovat alkuperäisten odotusten mukaisia.

– Baana on tällä hetkellä toiseksi vilkkain pyöräilijöiden laskentapiste Helsingissä. Tätä vilkkaampi on vain Lauttasaaren silta, jota käyttää vajaat 6 000 pyöräilijää vuorokaudessa, Salermo toteaa.

Helsingissä on Baanan avaamisen jälkeen ollut kaksi näyttötaulullista pyörälaskuria, joista toinen sijaitsee rautatieaseman edustalla Kaivokadulla. Kaivokadulla sijaitseva laskuri on osoittautunut epätarkaksi, sillä se jättää noin kolmasosan pyöräilijöistä rekisteröimättä.

Salermon mukaan Baanan pyörälaskurin pitäisi olla luotettavampi kahden maan sisälle asennetun induktiosilmukan ansiosta. Kaivokadun laskurista poiketen Baanan pyörälaskuri pystyy tunnistamaan myös pyöräilijöiden ajosuunnat.

– Tulevaisuudessa kaupunkisuunnitteluviraston tavoitteena on saada laskurin keräämät tiedot päivittymään internetiin, jotta kaikki halukkaat voivat tarkistaa reittiä käyttäneiden pyöräilijöiden määrän, Salermo kertoo.

Baanalla ja Kaivokadulla sijaitsevien laskurien lisäksi kaupungilla on tällä hetkellä 10 konelaskentapistettä eri puolilla Helsinkiä.

Uusia pyöräteitä ja -kaistoja suunnitteilla

Seuraava mittava pyöräilyolosuhteita parantava hanke Helsingissä on pyöräteiden ja -kaistojen rakentaminen Nordenskiöldinkadulle Taka-Töölöön. Rakennustyöt on määrä aloittaa Urheilukadun ja Topeliuksenkadun välillä ensi syksyn aikana.

– Alueelle tehtävät pyöräilyjärjestelyt ovat yksisuuntaisia ja ne pyritään tekemään ilman suuria rakenteellisia muutoksia, sillä paikalle on suunniteltu myös raitiolinjaa, Salermo kertoo.

Vuonna 2013 pyöräteiden ja -kaistojen rakennusurakkaa on määrä jatkaa Mechelininkadulla Topeliuksenkadun ja Hietaniemenkadun välillä.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Ihan näin pk-seudun ulkopuoleltakin voin heittää, että "Baana" on kyllä ehkä juntein nimi mikä ko. pyörätielle olisi voitu keksiä. Kannattaisi vaihtaa se nyt jotuisasti ennen kuin nimi vakiintuu.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ei kyllä ihan heti tule mieleen sanaa joka paremmin kuvaisi kyseistä väylää. Nimi on mielestäni onnistunut. Varmasti se käy korvaa jos on slangi-ihottumalle taipuvainen. Kyllä stadiin sopisi useampikin baana. Toivottavasti nimi vakiintuu nopeasti.
Näin pk-seudun sisäpuolelta voin heittää, että Baana-nimessä on tietynlaista kaupunkilaisten itseironiaa, joka on vakiintunut jo muoti-ilmiöksi. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Nimimerkkiisi viitaten, toisia 'urpoksi' kutsuminen on sen sijaan junttia ja myös asiatonta.
Tuohan nyt on niin hesalainen termi kuin vain voi olla. Erittäin hyvä sellainen.
Se on helsinkiä: paikalliskulttuuria, ei millään tapaa junttia.
Se mikä on sulle junttia kuullostaa omaan korvaani sopivan itseironiselta ja humoristiselta. Heti luonteva nimi.
Kyllä me baanoista bamlattiin jo skidinäkin, ei siinä nimessä ole mitään vikaa.
Huomaa että olet pk-seudun ulkopuolelta, nimi on täkäläisittäin erittäin kuvaava :)
Baana ei ole pelkästään pyöräilijöille tarkoitettu reitti vaan myös jalankulkijoille.
Piskuisessa Helsingissä ollaan "baanasta", mutta käykääpäs oikealla Baanalla Saksassa, niin varmaan ymmärrätte miksi tälle nimelle nauraa niin moni.
Ihan näin pk-seudun sisäpuolelta heitän tässä että Baana on nappivalinta nimeksi tuolle baanalle. Landelle kävisi paremmin ehkä Pikatienlaita. Me saatiin hyvä baana ja mielellämme kutsutaan sitä Baanaksi.
Pian ryöstäjät ja raiskaajat keksii paikan.
Baana on hyvä nimi. Piste! Baana on stadii.

Teekoo
Urpo-nimi juontuu muuten latinankielisestä etunimestä Urbanus, kaupunkilainen, joten se sopii mainiosti kuvaamaan geneeristä helsinkiläistä.
Baana on varmasti keksitty sitä silmälläpitäen, että ruotsinkieliset löytäisivät paremmin katsomaan på Svenska, montako cyckel har varit igår.
Pieni ja kallis yksityiskohta tuo näyttötaulu.

Rahalle olisi tarvetta muissakin kevyen liikenteen väylähankkeissa ympäri stadia.
Yksi ulkopaikkakuntalainen nauraa baanalle ja toinen on käynyt ihan Saksassa asti katsomassa oikeaa baanaa. Epäilen ettei kumpikaan ole syntyjään stadilainen. Baana tarkoittaa montaa muutakin asiaa kuin saksalaista moottoritietä. Kyllä se oli jo skloddina käytössä ihan päivittäisessä kielessä. Saksan autobaanatkin on nähty usempaan kertaan, mutta eipä niillä nyt olekaan mitään tekemistä tämän kanssa.

Edelleen mielestäni nappinimi. Pöndethän voi keksiä baanalle oman versionsa niin kuin ovat stadillekin keksineet. Olisko se sit joku Hesan pyörätie?
Saksan sana "Bahn" kääntyy suomeksi muotoon "rata". Eisenbahn, eli rautarata tarkoitaa rautatietä. Landebahn, eli laskeutumisrata tarkoittaa kiitorata, Autobahn eli autorata moottoritietä. Rennbahn, suomeksi ehkäpä pikajuoksurata sanojen rennen ja laufen erottamiseksi, on suomeksi kilparata (käytetään myös sähöautoradasta). Straßenbahn, katurata, on raitiovaunu, täkäläisittäin spora tai skuru. Laufbahn, eli juoksurata taas on suomeksikin juoksurata. Mutta yksistään Bahn on siis rata ja sillä tarkoitetaan tavallisesti rautatietä. "Ich arbeite bei der Bahn" tarkoittaa "olen töissä rautateillä". "Ich nehme die Bahn" tarkoittaa "Menen sinne junalla".
Olen asunut saksassa ja nähnyt siellä rautatien. Useastikin. Siitä huolimatta pidän ihan fiksuna, että entisen rautatien paikalle rakennetulle pyörä- ja kävelytielle annetaan nimeksi ruotsin rataa tarkoittavasta sanasta (ban) johdettu "baana", etenkin kun paikallisessa murteessa baana sattuu tarkoittamaan suoraa ja leveää ajoneuvoille suunnattua kulkuväylää. Suurin ongelma nimessä lienee, ettei nimeäjä ole tullut ajatelleeksi väylällä olevan paikka myös jalankulkijoille. "Baana" ei ole nimenä sen kummempi kuin Oulun "Rotuaari", joka on sekin paikallista murretta, tarkoittaen ilmeisesti "kävelykatu" ja sekin alunperin johdettu muunkielisestä sanasta, jonka merkitys on jotain muuta kuin "kävelykatu".
Sen lisäksi, että Baana on sille tielle tosi hyvä nimi, Baanalla on myöskin oikeasti hyvä ajaa!
Hämmästyttävää että ensimmäinen kommentti oli heti negatiivinen, nimi ei kelpaa. Sen sijaan että oltaisiin iloisia siitä että on saatu todella loistava kaupungin halki menevä pyöräreitti.

Koska me oikein osaamme nousta talvisodan juoksuhaudoista ja ryhtyä nauttimaan positiivisesti elämästä??? Suomessa
Minä ainakin tietyllä tavalla ymmärrän aloittajaa. Baana olisi oikeastaan ihan hyvä nimi, jos se olisi muotoutunut nimeksi kansan suussa, mutta nyt kun nimi tulee valmiiksi annettuna, se kuulostaa tökeröltä yritykseltä olla trendikäs. Oikeasti trendikästä olisi ollut antaa tielle nimeksi joku ihan perinteinen suomalainen hyvä nimi. Siitä olisi sitten kaupunkilaiset voineet ajan kanssa puhekieleensä muotoilla jonkun slangi-kutsumanimen.
Näin helsinkiläisenä: Baana on typerä nimi.

Yhden tekevää kuitenkin mikä sen tien nimi on, pääasia, että se on olemassa.

Vielä kun saataisiin autoillekin se oma baana - keskustatunneli nimittäin!
Älkää narisko joutavia. Baana on ihan hyvä nimi. Tärkeintä kuitenkin, että tie on toimiva ja ylipäätään sellainen rakennettiin.
Jos nimi ei miellytä, ehdottakaa uutta!
Tuubi
Sippi
HeBa
StaBa
Tutka
Töötti
Huisku
Huutti
Kuilu
-Lissu

Ainoa järkevä ratkaisu keskustassa pyöräilyyn, pidetään pyöräilijät ja autoilijat erillään. ERi ole mitään järkeä tulla ehdointahdoin keskustaan pyöräilemään liikenteen sekaan, se osoittaa lähinnä asennevamma. 4km päässä keskustasta on loistavia mahdollisuuksia pyöräillä.
Totta. Baana on vihdoinkin jokin hyvä uudistus stadin keskustassa: Se ei haittaa ketään, päin vastoin palvelee sekä pyöräilijöitä että autoilijoita. Aivan kuten keskutatunnelikin tekisi.
Ei ole mitään järkeä tulla yksityisautoilemaan keskustaan, se osoittaa lähinnä asennevamma. 40km päässä keskustassa on loistavia mahdollisuuksia ajella yksityisautolla.
Selitä minulle yksi hyvä peruste, miksi kenenkään tarvitsisi tulla ehdoin tahdoin keskustaan autoilemaan?
Mielestäni ei ole mitään järkeä tulla keskustaan autoilemaan. Muutaman kilometrin päässä kehätiellä on loistavia mahdollisuuksia istua ja tupruttaa pakokaasuja.
Todellista asennevammaa on ajella (ydin)keskustassa autolla. Erityisesti Aleksanterinkadun ja Espan seutu pitäisi sulkea kokonaan autoliikenteeltä nyt kun maanalaista paikoitusta on laajasti tarjolla. Autopaikat pois katujen varsilta siellä, missä paikoitusta on maan alla.
Ei ole mitään järkeä tulla keskustaan autoilemaan ja haittamaan kevyttä liikennettä. Moinen on vain itsekästä piittaamaattomattomuutta kanssaihmisistä. 25 km päästä keskustasta löytyy hyviä marketteja autolijoille.
Ei ole mitään järkeä tulla ehdoin tahdoin keskustaan autoilemaan liikenteen sekaan, se osoittaa lähinnä asennevammaa. 4 km:n päässä keskustasta on loistavia mahdollisuuksia autoilla.
Ei ole mitään järkeä tulla keskustaan pyörien sekaan autoilemaan. Autoilulle on paljon enemmän tilaa kilometrien päässä kantakaupungista.
"ERi ole mitään järkeä tulla ehdointahdoin keskustaan pyöräilemään liikenteen sekaan"

Asennevamma on puhua kuinka pyöräilijät tulevat "liikenteen sekaan". Pyöräilijät ihan Suomen lain mukaankin ovat liikennettä, jonka yleensä pitää kulkea autoteillä.
Asennevamma on autoilussa keskustassa, todella. Mihin siellä autoa tarvii?

Ja kävelijät ja pyöräilijät pitäisi pitää erillään. Pyöräilijöille pitäisi olla pyöräkaista Tanskan malliin ajoradan vieressä. siellä ei muuten ole kamikaxepyöräilijöitä.
Pitäisi mieluummin kysyä mitä järkeä on tulla ehdoin tahdoin keskustaan autoilemaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sekaan. Vaikka olisikin ystävällinen autoilija.
Jos olen tulossa keskustaan töihin tai asioille niin se on vähän paha jäädä sinne 4 km päähän pyöräilemään.
Pyöräily on tapa liikkua, ei pelkkä urheilumuoto. Esimerkiksi asiakkaani, joiden luona käyn pyöräillen palavereissa eivät suostu muuttamaan 4 km:n päähän keskustasta. (Aika monet ovat suoraan sanoneet olevansa kateellisia liikkumistavastani.)

Jotenkin omituinen ajatus että keskustassa pitää päästä autolla oven eteen, mutta sitä ei saa tehdä pyöräillen. Itse en koe olevani millään lailla 'autojen seassa' kun ajelen jotakuinkin samaa vauhtia sääntöjen mukaan ajoradalla. Mutta totta kai käytän pyörätietä kun sellainen on. Jalkakäytävällä en aja koskaan. Baana on selkeä parannus ja palvelee erityisesti vähän kaupunkiajoon tottumattomampia pyöräilijöitä.
Yksi hyvä peruste autoilulle (Helsingin) keskustassa. No, tässä monia. Työ: Haluaisin nähdä kun remppa- tai putkimies tuo tarvikkeensa ja työkalunsa polkupyörällä Baanaa pitkin. Tavaran kuljetus: Jostainhan ne lähisafkatkin täytyy tuoda tänne stadiin. Vai luuletteko, että kaikki nauriit kasvaa Kluuvin kauppakeskuksen katolla? Vapaus: Vielä kun tarkistin suomalainen saa asua ja liikkua tässä maassa miten ja missä huvittaa. Eli voi olla myös sellaisia ihmisiä, jotka asuvat Helsingin keskustassa, mutta käyvät töissä kauempana tai haluavat liikkua muuallakin Suomessa kun ihan vaan kolmen turvallisen korttelin alueella. Eiks o kauheeta?! Helppous: Joo joo, tsygällä pääsee talvellakin ja joissain tapauksissa se voi olla nopeampikin kuin auto, mutta aina ei ole mahdollista käydä määränpäässä suihkussa/vaihtamassa vaatteet/lepäämään lattialle vartiksi... ;-)

Eli eiköhän nyt yhdessä todeta, että Baana oli erinomainen uudistus Helsingin polkupyöräliikenteeseen, josta voi tulla ihan varteenotettava liikkumismuoto keskustaan, puoleksi vuodeksi kerrallaan. Lisää samanlaisia ratkaisuja keskustaan, kiitos, kunhan ne eivät vie tilaa parkkipaikoilta.
Nyt vedetttiin hienosti yksi reitti kanjoniin pyöräilijöille, valitettavasti näitä kanjoneita ei taida enempää Stadista löytyä, joten parempi se olisi vain vetää autot maan alle alkaen keskustatunnelista ja raivata tilaa kevyelle liikenteelle maanpäälle. Samoin kaikki parkkipaikat keskustassa vaan maan alle pois katujen varsilta, ja tilalle kunnon bussi yhteydet ja turvalliset pyöräilyreitit!
"Ainoa järkevä ratkaisu keskustassa pyöräilyyn, pidetään pyöräilijät ja autoilijat erillään. ERi ole mitään järkeä tulla ehdointahdoin keskustaan pyöräilemään liikenteen sekaan, se osoittaa lähinnä asennevamma. 4km päässä keskustasta on loistavia mahdollisuuksia pyöräillä."

Juuri tuo järjestely Suomessa, että pyöräilijät ja autoilijat pidetään erillään, johtaa kohtaamistilanteiden yllättävyyteen; jos autolijat ja pyöräilijät olisivat samoilla väylillä, esim se "tuhatta ja sataa tai ainakin 70km/h takaoikealta tuleva pyöräilijä" ei pääsisi yllättämään risteyksessä oikealle kääntyvää (siis kääntyvää) autoilijaa.

Niitä ei saada millään järjestelyllä täysin erilleen.

Vanhassa jutussa poliisi kysyy katulampun alla konttaavan humalikon touhuista. Tämä vastaa etsivänsä pudonnutta avaintaan. Poliisi kysyy: "Tähänkö se putosi?" Humalikko vastaa: "Ei, mutta sitä on helpompi etsiä tässä lampun valossa."

'Ystävällisen autoilijan' mielestä pyöräilijän pitäisi hoitaa kaikki keskustassa olevat asiansa vähintään 4km päässä sieltä, missä ne asiat ovat.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Zippå: Aika paljon siellä keskustassa on putkimiehiä liikkeellä pikkuautoilla... Samoin sitä rahtia näyttää menevän niillä henkilöautoilla runsaasti, mihin lie sitten piilotettuna kun autossa ei näy kuin korkeintaan kannettavan salkku etupenkillä. No, takaluukkuun toki mahtuu mutta eipä sieltä mitään koskaan oteta mukaan.

99,99% keskustan autoliikenteestä on hoidettavissa muilla tavoilla.
Eilen nainen ajoi jalankulkijoiden seassa ja suoraan minun jalkaterän ylitse Hgin Mannerheimin tiellä. Anteeksi oli naisen kommentti ja matka jatkui niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Housut pesuun likaisesta pyöränkumista. Sattuu aika tavalla, pitänee mennä lääkäriin. Kapea rengas on aika terävä jalkapöydän päällä. Jos ei oisi ollut menoa olisin varmasti soittanut virkavallan paikalle...Kyllä pyöräilijät pitää sulkea sinne baanalle pysyvästi eroon autoista ja jalankulkijoista.
Olen stadilainen autoilija. Ajan joka päivä kehäykköstä töihin. Keskustaan asioille menen tietenkin julkisilla. Mitä järkeä sinne on auton kanssa lähteä? Parkkipaikatkin maksaa maltaita.
"Todellista asennevammaa on ajella (ydin)keskustassa autolla. Erityisesti Aleksanterinkadun ja Espan seutu pitäisi sulkea kokonaan autoliikenteeltä nyt kun maanalaista paikoitusta on laajasti tarjolla. Autopaikat pois katujen varsilta siellä, missä paikoitusta on maan alla. "

Ootko nyt vähän yksinkertainen? Jos menen Helsingin keskustan läpi Espooseen, niin mitä tekemistä pysäköintipaikoilla on asian kanssa? Meinaatko, että ajan Helsingin keskustaan auton parkkiin ja jatkan Espooseen?

Jos vaan suljettaisiin keskusta kaikilta idiooteilta, niin fiksuilla vetäis liikenne paremmin niin kävelyteillä kuin autoteilläkin.

Keskusta tarvitsee keskustatunnelin. Josko se sitten seuraavaksi?
Ootko nyt vähän yksinkertainen? Jos menen Helsingin keskustan läpi Espooseen, niin mitä tekemistä pysäköintipaikoilla on asian kanssa? Meinaatko, että ajan Helsingin keskustaan auton parkkiin ja jatkan Espooseen?

Miksi tarttee ajaa Espooseen keskustan kautta? Nopeammin pääsee 4 kilometrin päästä. :-)
Hyvä, nyt voi nämä minä minä pyöräilijät ajaa niin lujaa kun ikinä haluavat, ja täydellinen piittaamattomuus muista on vähemmän vaarallista.
85 % auto - pyörä onnettomuuksista on autoilijan vika. Niin että kuka se onkaan piittaamaton muista.
85%, ehkä näin onkin, mutta vähän veikkaan, että tässä puhuttiin jalankulkijan näkökulmasta.
Jos nyt lopetetaan tämä syyttely. Itse liikun enimmäkseen fillarilla, mutta silloin tällöin myös autolla. Molemmissa ryhmässä on iso joukko, liian iso, piittaamattomia, mutta kumpaakaan ryhmää ei voi kokonaan syyllisttää. Ero tulee enimmäkseen siitä, että autolla saa isompaa vahinkoa aikaan kuin vaikkapa jalkakäytävällä pyöräillen, olkoonkin että pari jalankulkijalta on pyöräilijäkin saanut hengiltä.

Omalta kohdaltani olen päättänyt yksin muuttaa liikennekulttuurin ajamalla sääntöjen mukaan sekä fillarilla että autolla. Suojatiesääntöä noudatan erityisesti, jota myös pyöräilijöiden tulee noudattaa, myös silloin kun suojatie kulkee pyörätien yli.
Mistä statistiikka? Omasta hihastako?
Hehhee et ole vielä varmaan oppinut että pyöräilijä on aina heikommassa asemassa auton kanssa, eikä sitä tosiasiaa mikään liikennesääntö muuta, joten pyöräilijän kannattaa edelleenkin varoa ajoaan ja pitää silmät auki ja mieli liikennesääntöjä avarampana ;)
Minä minä en pysty ajamaan niin lujaa kuin haluan enkä lähestulkoonkaan niin lujaa kuin niilot luulevat (tai ainakin liiottelevat) minun ajavan.
Yli 90% jalankulkijoiden onnettomuuksista on kolareita autoilijoiden kanssa. Turhaa pyöräilijöiden syyttämistä taas, etenkin kun 'niin lujaa kuin ikinä haluavat' on määrittelemätön eikä se vauhti kuitenkaan ole edes rajoitusnopeutta, puhumattakaan siitä että olisi ylinopeutta.
Valtaosa omista riskitilanteista pyöräillessä johtuvat kyllä nimenomaan jalankulkijoiden piittaamattomuudesta. Se, että kävellään katsomatta napit korvilla pyörätielle kohdassa jossa ei ole suojatietä on kohtuullisen varma tapa saada polkupyörä sujahtamaan läheltä, toki syy useimmiten lienee huonosti merkitty pyörätie ennemmin kuin täysi piittaamattomuus muita kohtaan (hyvin merkityillä pyöräteillä tuota sattuu paljon vähemmän). Samoin vaikka koiranulkoiluttajasta on ok hortoilla jalkakäytävällä kun koira juoksee fleksin päässä ympäri vieressä olevaa pyörätietä ei siitä syntyvä riskitilanne välttämättä ole sen pyöräilijän syytä.

Paljon näkee toki pyöräillessä myös tapauksia joissa pyöräilijä ei pysähdy ennen pyörätietä ylittävää suojatietä päästämään jalankulkijoita ohi, siirtyy suvereenisti jalkakäytävälle ihmisten sekaan kun kokee että saa sieltä oikaistua jne. Kaikilla olisi paljon parantamisen varaa, ja tämmöiset pyörätiet ovat hyvä alku.
Jalankulkijat kuolevat tai loukkaantuvat vakavasti kun autoilija törmää heihin. Joskus, mutta harvoin myös pyöräilijä on kuoleman/vakavan vamman aiheuttaja.
Kuten nimim. Betoniporsas valaisee, paras tapa parantaa liikennekulttuuria on aloittaa itsestään. Muistetaan _tilannenopeus_ sekä autolla että pyörällä, ja noudatetaan niitä liikennesääntöjä.
" nimimerkki ”Zippå Mistä statistiikka? Omasta hihastako? "

Liikenneturva.


"nimimerkki ”Järki on halpa vakuutus”
Hehhee et ole vielä varmaan oppinut että pyöräilijä on aina heikommassa asemassa auton kanssa, eikä sitä tosiasiaa mikään liikennesääntö muuta, joten pyöräilijän kannattaa edelleenkin varoa ajoaan ja pitää silmät auki ja mieli liikennesääntöjä avarampana ;) "

Tyypillinen klisee jota autoilijat aina jaksavat viljellä. Se ei ole kuitenkaan mikään syy olla noudattamatta liikennesääntöjä ja väistämisvelvolisuutta kevyttä liikennettä kohtaan.
Eki: Ohitettu jalankulkija ei ole oikea taho kertomaan että käyttikö pyöräilijä oikeaa tilannenopeutta. Yleensä kun tuo ei edes osaa arvata oikein että millä tuhatluvulla sen pyöräilijän nopeus alkoi - tuhatta ja sataa kun on yleinen arvaus.
”puupää ” : Valtaosa omista riskitilanteista pyöräillessä johtuvat kyllä nimenomaan jalankulkijoiden piittaamattomuudesta. Se, että kävellään katsomatta napit korvilla pyörätielle kohdassa jossa ei ole suojatietä on kohtuullisen varma tapa saada polkupyörä sujahtamaan läheltä"
Tämän huomasi hyvin eilen esimerkiksi Manskulla missä jalankulkijat seisovat ihmismuurina keskellä pyöräkaistaa kun odottavat vihreän valon vaihtumista. Metriä taaempana ei voi jalkakäytävällä ilmeisesti seistä että pyörällä pääsisi siitä suoraan ajaessa ohi.
Toinen paikka missä tätä pyörätiellä seisosmista valojen vaihtumista odotettaessa on Kauppatorin laita Espalle päin mentäessä.
aivan ihanaa että vihdoin pyöräily on kaupunkisuunnittelussa vakavasti otettava liikkumismuoto. vielä hämeentien pyöräkaistat kuntoon ni johan kelpaa! :)
Hämeentie ei kaipaa pyöräkaistoja lainkaan. Sen sijaan Baana on hyvä esimerkki toimivasta liikennesuunnittelusta.
Mahtaakohan Hämeentielle mahtua? Mitens oisi kiertoreitti Kallion tai Sörkanrannan kautta? Ilmakin olisi puhtaampaa.
Hämeentielle ehdottomasti! muualla pärjää, mut Hämeentiellä jää bussin alle.
Hämeentiellä on Hakiksen päässä leveä kävelytie jonka voisi mielestäni hyvinkin jakaa osaksi pyöräilijöille. Näin Hämeentiellä asuvalle kiertoreitit ovat hieman hupsuja, mutta en kyllä mene liikenteen sekaan myöskään (bussit ohittavat todella läheltä). Olen hissuksiin ajellut kävelytiellä, josta tulee kyllä välillä palautetta, jolle iloisesti hymyilen ja heilutan :) Jännä miten jotkut pitävät uhkana sitä että kävelyvauhtia rullailen parin korttelin matkan kotiovelle...
Hämeentielle mahtuu hyvin kun laitetaan autot kiertoreitille Kallion tai Sörkanrannan kautta.
Huom! Kommentti on poistettu
Hämeentien suuntaisesti menee Sörnäisten rantatie.
Lisäksi Sturenkadulla on fillariväylät.
Fillaristikin voi suunitella reittivalintansa, mutta on niin kliffaa ajella jalankulkijoiden turvallisuutta uhmaten.
Fillarointi on ok, mutta nykyisin monet ovat unohtaneet käytöstavat ja liikennesäännöt.
@Hämeentieläinen Et sitten viitsi edes sitä vähää matkaa taluttaa tai ajaa ajoradalla? Olet ehkä saanut palautetta myös minulta ja tulet saamaan vastakin.

Jalkakäytävällä ajelu ei ole uhka, mutta se on jalankulkijoille epämukavaa. Lapsille ja vanhuksille aina vaarallista. Pyöräilijä vaatii selvästi suuremman tilan kuin jalankulkija. Varsinkin te hitaasti kiemurtelijat. Toisin sanoen pyöräilijää pitää väistää. Minä tosin en väistä sen enempää kuin väistäisin vastaan tulevaa kävelijää ja silloin usein kilahtaa ohjaustanko käsivarteen. Varmaa tässäkin tapauksessa hymyilet ja heilautat iloisesti?

Itse en ole kolmenkymmenen vuoden aikana ajanut jalkakäytävällä koska siihen ei ole Helsingissä mitään tarvetta. Niin, ja ajan Hämeentietä monta kertaa viikossa, tosin enimmäkseen alamäkeen. Ylämäkeen ajan ruhka aikojen ulkopuolella ja ruuhka-aikoina Sörnäisten rantatien kautta.

Bussien kanssa pärjää hyvin kun esimerkiksi päästää letkan ohi sopivassa kohdassa. Kaista nimittäin on niin kapea että bussi ei mahdu kunnolla ohittamaan jos vasemmalla kaistalla on autoja. Jos vasen kaista on tyhjä, yleensä ohittavat aika väljästi.

Enkä oikein ymmärrä missä kohtaa Hämeentietä on sellainen paikka mihin joutuu hupsusti kiertämään. Jos ajat Hakaniemestä joko Pengerkatua tai Sörnäisten rantatietä pirkin matkaa ei tule kuin muutama kymmenen metriä lisää. Ja jos et jaksa ajaa muutamaa ylämäkeä, ei huonokuntoisuuttasi voi laittaa jalankulkijoiden piikkiin.
Sörkän rantaan pyöräkaita sopisi loistavasti. Hämeentie on savuinen ja ahdas, eikä taloja voi siirtää pois tieltä.

Sörkän rantaan puhtaampaan ilmaan saisi helposti mahdutettua leveän pyörätien. Pyöräilijöillä olisi merimaisema! Miksei kaupingin johdossa ole tätä reittiä vielä keksitty? Sörkän rantaahan ollaan taaskin mylläämässä kuten muutama vuosi sitten viimeksi.
@Betoniporsas: enpä ole ikinä elämäni aikana edes hipaissut kävelijää pyöräillessä, en siis todellakaan tunnista tuota skenaariota. Tai mainitsemaasi vaaraa lapsille ja vanhuksille.

En tosiaan viitsi pientä matkaa taluttaa, ja kuten mainitsit, on ajorata todella tiukka bussien kanssa ajettavaksi. Mielestäni edelleen paras ratkaisu olisi laittaa viiva keskelle kävelytietä ja pyhittää siitä osa fillareille.

Noita kiertoreittejä olen kyllä katsellut, mutta vähintään yhden korttelin välin joudun Hämeentietä ajamaan lähestyi kotia sitten mistä suunnasta tahansa.

Pysykää siellä baanalla, älkää tulko häiritsemään liikennettä kaduille.
Pyöräilijät _ovat_ liikennettä. Yhtä laikka autoilijat häiritsevät liikennettä, jos häiritsevät pyöräilijöitä.
Pakko tulla kun se baana ei jatku esimerkiksi kauppatorille.
Pysy siellä moottoritiellä, älä tule häiritsemään liikennettä teille ja kaduille.
Pyörä on osa liikennettä.
Hyvä, että saadaan pyöräilijät pois sotkemasta tärkeää autoliikennettä! Monta kertaa olen vahingossa avannut oven takaa tulleen pyöräilijän naamaan ja rysäyttänyt vilkuillessani kivoja tyttöpyöräilijöitä , ajaessani tärkeisiin toimistopalavereihin nostamaan palkkaa.
Mulle palkka tulee suoraan tilille, ei tarvitse lähteä hakemaan sitä.
Haha, toivottavasti on tämän lukijoilla sarkasmitutka päällä.
Huono provo.

Tuskin toimistopalavereissa nostetaan palkkaa?
Tästä nähdään hyvin, että ihmiset kyllä pyöräilevät mielellään, kunhan sille vain luodaan kaupungissa turvalliset ja sujuvat olosuhteet.
Helsinki on matkalla parempaa pyöräilykaupunkia. Joukkoliikenne on Euroopan huipputasoa, mutta pyöräilyolosuhteet ovat Euroopan keskikastia. Keskustassa olosuhteet ovat todella surkeat. Toimiva pyöräilyverkosto puuttuu paikoin kokonaan.

Kiitos Helsinki ja erityiskiitos Salermolle!
Huipputasoa. Pah! Propagandaa on joka lähtöön. Jos itse laitan faktat paperille ja teen objektiivisen vertailun niin oma auto voittaa vertailun 5-1. Epämuodikasta mutta näin se vaan on.
Joukkoliikenne "huipputasoa", hmmm....... Matkaile hieman ja avarru!
Helsingin joukkoliikenne on huipputasoa kyselytutkimuksissa, joissa asiaa on kyselty käyttäjiltä itseltään ja vertailuissa on yleensä muutama hassu kaupunki. Tällä perusteella julistetaan sitten Helsinki Euroopan tai maailman parhaaksi. Tarttis ehkä katsoa joukkoliikenteen tarjontaa ja täsmällisyyttä jotenkin objektiivisemmin ja isommasta aineistosta. Väitän, että Helsinki on kaukana esimerkiksi saman kokoluokan Zürichin joukkoliikenteestä.
Helsingin joukkoliikenne on kaamea.

Hyvä julkinen liikenne oli laaja metroverkko. Helsingin keskustassa metrolla ei pääse kuin muutamaan paikkaan. Sen sijaan pitää vaihtaa eri kulkuvälineiden välillä. Hidasta. Etelä-Helsinkiin pääsee vain ratikalla. Kävellen pääseekin sitten suunnilleen yhtä nopeasti kuin niillä liikenteessä sukkuloivilla raideliikenteen irvikuvilla.

Helsingin keskustan ulkopuolella ei sitten menekään parin juna ja metrolinjan lisäksi kuin busseja, jotka tulevat kun tulevat.
Muutamassa minuutissa Ruoholahdesta Manskulle. Eikä pyörätie katoa kesken matkan tai siirry kymmeneniä metrejä sivusuunnassa.
Oot varmaan nähny unta
Eikä se edes näytä tältä: ‾‾‾\_|‾‾\_. Käsittämätöntä! Is this real life?
Mitä käytännön hyötyä on siitä, että kaikki halukkaat voivat tarkistaa reittiä käyttäneiden pyöräilijöiden määrän netistä? Käytetään tuohonkin sijoitetut rahat mielummin uusien pyöräteiden rakentamiseen.
"Käytetään tuohonkin sijoitetut rahat mielummin uusien pyöräteiden rakentamiseen."

Joo, sillä rahalla saisi varmaan pari metriä pyörätietä.
Liikennemääriä tutkitaan jotta voidaan suunnittella liikennettä muutenkin kuin mutuna, tieto on hyödylistä myös esimerkiksi yrityksille jotka miettivät minne sijoittaa toimipisteitään. Eikä tuo maksa juuri mitään.

Vertailun vuoksi liikennerakentamisessa rahayksikkö on miljoona euroa, niitä on sitten jotain yhdestä satoihin riippuen mitä tehdään. Esimerkiksi yksi liikenneympyrä voi maksaa millin, eritasoliittymä on parikymmentä milliä, jne.
Eipä tuosta laskennasta kenellekään ainakaan haittaa ole. Vaikka pieniä nuo määrät toki ovat muihin liikennemuotoihin verrattuna.
Siitä on se hyöty, että joku saattaa innostua itsekin vaihtamaan auton polkupyörään. Jos kerran 10 000 muutakin ovat todenneet sen parhaaksi kulkuvälineeksi keskustan halki.
Turha nyt kuitenkaan kuvitella että yritykset valitsisivat sijaintinsa muutaman pyöräilijän sopivaksi katsomansa reitin mukaan.
Jäätelökioski, snägäri, pyörähuolto tai vastaava voi hyvinkin valita sijainniksi paikan jossa 10000 mahdollista asiakasta ajaa ohi joka päivä.
Kerätään ensin jollain keinoin pyöräilijöiltä näihin rakentamisiin käytetyt rahat.
Pyöräilijät ovat liikenneloisia, jotka eivät maksa mitään väylistään.
Tasa-arvoa: Valitan, yhteiskunnallisesti autoilu tuottaa esim. Tanskassa kokonaisuutena tappiota noin 10 senttiä per ajettu kilometri. Tämä kaikista veroista huolimatta. Siellä sitten pyöräily hyödyttää yhteiskuntaa noin 16senttiä per ajettu kilometri.

Suomessa tiet ovat vähäisemmässä käytössä kuin siellä joten autoilijat tuottavat vielä enemmän tappiota. Maksamistaan veroista huolimatta.

Nimittäin autoiluun kuluu paljon muutakin rahaa kuin pelkkien teiden rakentaminen ja ylläpito. Tien rakentaminen pilaa metsiä, peltoja ja vesistöjä, autoväyliä pitää kunnostaa paljon useammin kuin esim. pyöräteitä, liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden hoito syö yhteiskunnan resursseja eikä niitä kaikkia edes makseta vakuutusmaksuista. Onnettomuuksien jälkiä hoitavat poliisit ja palomiehet eivät saa palkkaansa vakuutusyhtiöiltä. Autoilu perustuu puhtaasti tuontiin eli siitä aiheutuu miljardien vuosittainen vaihtotaseen alijäämä.

Autoilijat ovat niitä todellisia liikenneloisia jotka imevät muilta rahaa väyliinsä, pyöräilijät kustantavat omat väylänsä ihan kunnallisveroissa sekä sillä että tarvitsevat vähemmän terveydenhuollon palveluja kuten ohitusleikkauksia.
Mihin niitä pyöräteitä oikeasti tarvitaan? Kuitenkin poljetaan juuri siitä mistä lyhin reitti pisteestä A pisteeseen B - pysähtymättä - valoista liikennesäännöistä ja ihmisistä välittämättä. Kunto ei polkijoilla riitä pyöräteiden käyttöön. KAtsokaapa vaikka Runebegin kadulla missä katuun on merkitty pyörätie - ei kelpaa jalkakäytävä-suojatie yhdistelmä kyllä kelpaa... rahaa haaskataan ihan hukkaan.
nimimerkki ”Tasa-arvoa”: Kuinka monta kertaa se pitää sanoa. Kaupunki-infran rakentaminen johon myös kevyenliikenteenväylät kuuluvat, rahoitetaan kunnallisverotuloista.Kunnallisveroa maksavat myös pyöräilijät sekä jalankulkijat ei yksitään autoilijat.
Kaupunki-infraan kuuluvat myös autoille tarkoitetut tiet ja parkkipaikat. Myös niiden rakentaminen ja ylläpito rahoitetaan kunnallisverosta.
Joten autoton jalankulkija tai pyöräilijä osallistuu myös auto-infran kustannuksiin.

Itse autoilusta perittävistä välillisistä veroista ei käytetä euroakaan kevyenliikenteen väylien rakentamiseen eikä kunnossapitoon.

PS: Jäikö huomaamatta että Baanaa käyttävät myös jalankulkijat. Kuitenkaan et ole vaatimassa jollain tavoin keinoa millä heiltä saataisiin kerättyä rahat jalkakäytävien rakentamisesta.
Muuten Kalasatamaan ollaan rakentamassa autoille suunnilleen samanpituista tunnelia kuin mitä baana on ja kustannukset ovat 140 miljoonaa kun baana maksoi noin 5 miljoonaa ja molemmat rahoitetaan kunnallisverotuloista. Joten mieti mihin sitä rahaa laitetaan.
Katsokaapa vaikka Runebegin kadulla missä katuun on merkitty pyörätie. Vähän paha siinä on ajaa kun Pyörätie on täynnä pysäköityjä autoja. Sama juttu Manskulla, pysähtymis ja pysäköintikieltomerkit autoille mutta niin vaan on pyöräkaista täynnä pysäköityjä autoja.
Nimimerkille "Tasa-arvoa":
Onko se sinusta tasa-arvoa, että vain 50% helsinkiläisistä omistaa auton ja samallai 99% kaupungin liikenteeseen käytettävistä varoista käytetään autoliikenteeseen? 80m€ vs. 1-2m€.
Ymmärrätkö, että ne ovat ne autottomat ihmiset, jotka sinunkin autotiet, parkkipaikat, talvikunnossapidon, tunnelit yms. maksavat? Autottomat ovat myös nitä, jotka maksavat ne miljardit terveyskulut, jota autoilu yhteiskunnalle teettää.

Suomi on autojenhyysäysyhteiskunta.
Pyöräily tuottaa jatkuvaa säästöä yhteiskunnalle ja niin myös pyöräilyinfraan panostaminen tuottaa yhteiskunnalle säästöjä.

Pyöräilystä pitäisi antaa veronalennusta.
Toivottavasti tämän artikkelin lukee se pönttö, joka pe 15.6. Hesarin mielipidepalstalla ehdotti, että Baanalle tulee määrätä pyöräilijöille talutuspakko... Järjettömämpää ehdotusta en ole kuullut varmaan koskaan!
Mua ei ainakaan kukaan tuu taluttamaan. Ainakaan tässä iässä.
Ko. mielipiteessä siis ehdotettiin, että baanalle sunnuntaisin tori ja siis sunnuntaisin talutuspakko. Huono idea joka tapauksessa, mutta faktat nyt kuitenkin kuntoon.
Luin saman mielipidekirjoituksen ja ei voi kuin ihmetellä, kenen älyvapaan ihmisen mieleen tulee ehdottaa tämän uuden, tuhansien stadilaisten päivittäisiä matkoja helpottavan kevyenliikenteenväylän tukkimista kirpputorilla ja ehdottaa pyörien talutuspakkoa? Ihmisten pitää saada liikkua paikasta toiseen myös sunnuntaisin. Pyöräily on jokapäiväinen ja ympärivuotinen liikkumismuoto. Ja kuinkahan moni autoilija suostuisi siihen, että autoa pitäisi työntää tietyillä teillä tiettyinä aikoina?
Perustetaan kirpputori keskelle Mannerheimintietä ja laitetaan autolijat taluttamaan autonsa.
Kyllä autoilijoita ketutaa, kun fillari pesee kinnerin mennen tullen, kun pyöräreitit saadaan tuollaisiksi. Moni kinnerikuski siirtyy varmaan fillarin selkään ja se on ainut oikea suunta.
ISO PEUKKU uudelle reitille!!!
Erittäin hankala on yhteys Hietalahdentorilta Kaivopuistoon. Siinähän olisi vastaavanlainen kanjoni käytettävissä, mutta toki huomattavasti lyhyempi. Miksi sitä ei saada tehtyä? Se on myös nykyisellään varsinainen häpeäpilkku!
Hyvä idea! Valitettavasti vain päättäjät eivät etsi ideoitaan omakaupungin keskustelupalstoilta. Pistäpä viestiä kaupungille.
Totta, siinä olisi hyvä paikka vetästä asvaltit rännin pohjalle ja pistää se reitti kerralla kuntoon.
Suunnitelmat parannukseksi ovat olemassa, toteutusaikataulusta en tiedä: http://ksv.hel.fi/fi/projektisivu/telakkaranta/liikenne
Niin totta!!
Nordenskiöldinkadulle pyöräkaistat? Mitä järkeä siinä on? En tarkoita, että ne olisivat täysin turhia, mutta kyllä keskustan alueelta löytyisi paljon paljon tärkeämpiäkin kohteita! Miten olisi Runeberginkadun pyöräkaistat? Se suunnitelmista jonnekin hukattu pätkä pyörätietä Sokoksen eteen Mannerheimintielle?
Runeberginkadulla ei tarvita kaistoja, koska Hietaniemen ja Hesperianpuiston kautta on niin kätevä pyöräillä. Toisessa suunnassa voi pyöräillä Mannerheimintietä ja sitten jälleen sitä Hesperianpuistoa, jos on asiaa Runeberginkadulle.
Runeberginkatua riittää muuallakin kuin Hesperianpuiston kohdalla. Maisemapyöräily rantoja pitkin ei pitemmän päälle tunnu kauhean relevantilta ratkaisulta, jos kyse on vaikkapa työmatkoista Topeliuksenkadulta Kamppiin.
Hienoa, että täällä joillakin on myös järkeä torjua joka paikkaan ehdotettuja pyöräteitä. Kaupungissa on myös muuta liikennettä, pyöräily on kuitenkin marginaalista ja ajoittuu kesäkauteen.
Huom! Kommentti on poistettu
Nimimerkille "jotain rajaa", 25000 pyöräilijää ohittaa niemen rajan joka päivä. Mieti, jos nämä 25000 henkilöä tulisivat paikalle omalla autolla.
Pyöräily säästää kaupungin varoja sekä tilaa. Pyöräkaistan maalaaminen ei paljoa maksa. Pyöräily on osa liikennettä, siksi pyörällä tulee päästä ajamaan sieltä, mistä autollakin.
Baana on kyllä todella hyvä väylä, lisää tällaista ! Ja kun muuta valitettavaa netti"keskusteluiden" vakiovalittajat eivät Baanasta keksineet, niin sitten itkun kohteeksi otettiin mm. nimi Baana joka on kuulemma todella juntti nimi. Ja varmaan espoolaiset autoilijatkin häiriintyvät, kun on Baana.
Lisää tälläisiä! Baana on hyvä esimerkki siitä mihin suuntaan helsinkiä tulisi kehittää.
Louhitaan syvät kuilut kaupungin halki ja pitkittäissuuntaan. Jos luppaatte pysyä poissa jalkakäytäviltä, niin tehdään teille ne pyöräily kuilut!
Talvella voisi kaikki liikenevät lumet kipata kaupungin kaduilta alas baanalle, saataisiin viimeinkin kunnon hiihtolatu keskelle kaupunkia.
Tai kehä I:lle
Mansku on vielä keskeisemmällä paikalla keskellä kaupunkia. Kaikki lumet vaan siihen niin saadan pitkä ja leveä hiihtolatu.
Hieno idea. Talvipyöräteiden puhtaanapito pitäisi kieltää ja niistä tulisi hienoja latuja. Talvipyöräteiden puhtaanapito on verovarojen (joita ei tule pyöräilystä) väärinkäyttöä.
Parempi idea: lopetaan kaikkien teiden talviylläpito ja tehdään niistä hiihtolatuja.

Pyöräilijöillä on siinäkin taas paremmat lähtökohdat koska peruskuntoa löytyy jo valmiiksi hiihtämiseen.
Fillari on kesäväline”: Pyöräilijä maksaa kunnallisveroa joista pyöräteiden ja autoteiden kunnossapito maksetaan. Mietippä kuinka paljon makssa autoteiden puhtaanapito talvella vs. pyöräteiden / jalkakäytävien.
Suurin osa väylistä mitä pyörälijätkin käyttävät ovat yhdistettyjä kevyenliikenteen väyliä missä myös jalankulkijat kävelevät. aurataanko vain jalankulkijoiden puoli ja jätetään pyörälijöiden puoli auraamatta.

PS: onko myös jalkakäytävien auraaminen verovarojen ( joita ei tule kävelystä ) väärinkäyttöä ?
Jos pyöräteitä ei aurata, niin pyöräilijät ajavat silloin ajoradalla. Sitäkö täällä halutaan?
Vain muutamia tuhansia pyöräilijöitä kaupungin vilkkaimmilla pyöräilyväylillä. Koska uskotaan, että pyöräily on marginaalinen kulkuväline, jolle sesonki on liian lyhyt Helsingissä? Vai pitäisikö myös potkulaudoille ja rullaluistimille rakentaa omat kalliit väylät keskustaan? Mihin vedetään raja?
Kuvittele nuo 5000 pyöräilijää istumassa autoissaan, yksi henkilö per auto, jonossa Espoosta keskustaan. Mitä suuremmaksi Helsinki kasvaa sitä vähemmän mielekästä on ajaa keskustaan autolla. Siksi Metro ja pyöräväylät yms.
Pyöräilysesonki on 12 kuukautta vuodessa, ja pyörä on marginaalinen työmatkamuoto vain siksi, että kunnolliset väylät puuttuvat. Toivon mukaan tähän tulee parannusta tulevina vuosina, enempää autoja emme kantakaupunkiin halua!
Miten niin lyhyt sesonki. Vuodessa on 12 kuukautta ja pyöräillä voi ympäri vuoden. Oulussa mikä on huomattavasti pohjoisempana kuin Helsinki ja talviolosuhteet myös ihan toista, pyöräillään ympäri vuoden enemmän kuin missään muussa kaupungissa Suomessa.

Mitä tulee pyörilijöiden määrään niin arviosi on väärä.
Jo vuonna 2003 luvut olivat tällaisia ja siitä on pyöräily vain lisääntynyt.
Helsingissä kesällä pyöräteillä tavallinen määrä pyöräilijöitä on 500 - 1000 / päivä. Vilkkaimmissa paikoissa 2000 - 4000 / päivä ja niemen rajalla 25 000 / päivä.

Talvella vähemmän, mutta silloinkin viikossa n.25 000 pyöräilijää ja Helsingin keskustan pyöräteillä 200 / päivä
Nämä määrät lasketaan automaattisesti 12:sta pisteestä joista 4:tä läpi vuoden.
Istutapa ne 5000 pyöräilijää kukin omaan autoonsa ja sijoita Helsingin keskustaan ja mieti sitten uudelleen oliko järkevä sijoitus... Jos kunnollisia pyöräväyliä olisi enemmän, olisi myös talvella pyöräily nykyistä helpompaa ja pyöräilijöiden määrä nousisi kasvuun.
Koska uskotaan? No ei koskaan jos se on minusta kiinni. Ja sehän on, kas kun olen stadilainen enkä satelliittikuntalainen.
Vai sesonki 12 kuukautta.Näkis vaan. Muutama painelee fillarilla duuniin ja pitää siitä hirveetä metakkaa.Palataan asiaan syyssateitten aikaan, niin nähdään ekoihmisten todellinen määrä.Me konttorirotat mennään suihkunraikkaana autolla töihin parfyymi lehahtaen.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Viime vuonna pyöräilin tammikuusta joulukuuhun ja tänä vuonna aloitin pyöräilykauden tammikuussa. Enemmänkin ajaisi, mutta runsaslumisena talvena se on nykyisellä kunnossapidolla extreme-laji. Mutta jos edes Baanan kaltaiset isot väylät pidetään talvella ajokunnossa, niin eikähän pyöräilijöitä riitä.
Kun katsoo vaikka Kööpenhaminaa, niin voi miettiä kuinka marginaalista pyöräily on sen jälkeen kun sen olosuhteiden kehittämiseen on käytetty muutama vuosikymmen. Ja Köpiksessä on niitä hankalia pyöräilypäiviä (lumi- ja räntäsateet) suunnilleen saman verran kuin Helsingissä. Helsingissä on kyllä enemmän kunnollisia talvipäiviä, mutta ne ei pyöräilyn osalta eroa kesäpäivistä sen enempää kuin että vaatetta pitää olla vähän enemmän päällä - olettaen että talvikunnossapito toimii yhtä hyvin kuin ajoradoillakin.
Viisi tuhatta päivittäistä käyttäjää heti avauksen jälkeen muka pieni luku? Millä logiikalla? Tuohan on jo n. kymmenesosa Suomen vilkkaimman tien, Kehä I:n, autoliikennemäärästä. Vielä suurempi osa jos Kehästä otetaan verrainnollisen pieni pätkä. Varsin hyvin etten sanoisi.
"Keskonen", katsos nuo fillaristit ja potkulautailijat saataa maksaa enemmän noita veroja, kuin sinä ja voivat vaatia hieman niille rahoille vastiketta.
Muuten, heidän verorahoilaan maksetaan myös niitä autoiile tehtyjä katuja ja parkkipaikkoja.
Pitää vielä muistaa sekin, että pyöräilijöiden osalta baana on yksi kaistainen. Loput tilasta on jalankulkijoille. Vertaa yksikaistaisiin autoteihin, eikä johonkin kehä I.
Hei haloo: "Baana" on hieno vanha STADILAINEN sana joka ette siellä masalla asuvina näköjään yhtään ymmärrä....
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Se mikään baana ole... Rotko on oikea alkuperäinen nimi...
Rotko kuulostaa itseasiassa aika hyvältä! :) Juuri sellainen sana, joka saattaisi puhekielessä vakiintua. "Sori kun oon myöhässä, mut kun tuol rotkossa oli niin ruuhkaista"...
tämmöseen turhuuteen tuhlataan vero rahat jollain ei ole edes varaa pyörään ja laittaisivat ennemin nuorten toimintaan nuo rahat.
Unohdit vanhukset ja mielenterveydenhuollon.
Ei se baanankaan pyörälaskuri kovin luotettava ole, kun jo avajaispäivänä siellä oli äijät säätämässä. Mainio reitti kyllä, vaikka turhan kapea.
Sama mieltä. Jalankulkijoiden puolella on tosi väljää, kun taas pyöräilijöiden puolella ajoittain todella ruuhkaisa. Ei ole mahdollista ohittaa ja jotkut pyöräilijät pyöräilevät kävelyvauhtia. Suunnittelijat eivät sitä ottaneet huomioon.

Kuitenkin parempi kun ei mitään ja olen kyllä iloinen baanasta.
Pyöräily on hyvä vaihtoehto julkiselle liikenteelle. Pyörällä on usein jo perillä ennenkuin bussi lähtee. Pyöräily on erityisen hyvä vaihtoehto poikittaisliikenteessä.

Myös ulosmenotiet yhdistävät keskustatunnelit auttaisivat työpaikkojen ja palveluiden siirtymistä pois ahtaalta Helsingin niemeltä.
Miksi baanan rampit suljettiin aidoilla heti avajaispäivän jälkeen?? Tiedän, sieltä puuttuu pätkä asfalttia, mutta ketä se nyt haittaa? Hankalampaa on kuitenkin kiertää polkupyörällä nämä turhat sulkuaidat.

Eivät kaikki ole matkalla manskulta jätkäsaareen asti.
Pyöräily kaupungissa on pölyistä, hikistä, hidasta ja epämiellyttävää hommaa. Urheiluksi työmatkapyöräilystä kaupunkialueella ei ole kuin lihaville toimistorotille. Lapset, kauppakassit ja läppäroiä suuremmat työvälineet eivät myöskään ongelmitta sovi tarakalle. Helsingissä lumi-räntä-pakkaskausi luo omat rajoitteensa. Viherterrori sucks.
Autoilu se vasta pölyistä, hikistä, hidasta ja epämiellyttävää hommaa onkin.
Pyörä on stadissa nopein kulkuneuvo. Miksi haaskata aika, rahaa ja elämää autossa istumiseen?

Hanki pyörä ja elämänlaatusi paranee.
Ensinnäkin työmatkapyöräilystä ei pidäkään olla urheiluksi. Urheilulenkit ovat erikseen. Valiettaavasti näkee pyöräilijäitä, jotka eivät tätä ymmärrä ja painelevat keskustassa vaarallisen kovaa.

Fillari on keskustassa kaikkein nopein kulkuväline, varsinkin jos pitää asioida useammassa paikassa. Eihän sillä putkimiehen romppeita kuljeteta, mutta suurimman osan tavarat kulkevat repussa. Lapsi kulkee lastenistuimessa mainiosta ja omaani olen kuskannut Helsingissä satoja, ellei tuhansia, kilometrejä. Nyt ajelee jo omalla fillarilla.

Pyöräily keskustassa on mukavaa kun sen oikein oivaltaa ja ainoaksi liikunnaksi se ei tietenkään riitä, mutta kaikenlainen aktiivisuus parantaa kuntoa. Sitä paitsi paikat kestävät raskaampaa harjoitusta kun tekee välillä vähän kevyempää. Ja kun kunto paranee, sen mukavampaa pyöräily on. Omistan kyllä auton, mutta varsinkin kesällä se seisoo enimmäkseen parkissa.

Päivittäistavarat mahtuvat reppuun aika hyvin eikä tule ostettua tarpeetonta kun mukaan mahtuu vain repullinen.

Niitä lihavia ei muuten satulassa näe lähellekään niin paljon kuin ratin takana.
Pyöräänkin on keksitty jo ajat sitten sivulaukut joita saa kiinni sekä etu ja takatelineeseen. Lisäkis on olemassa erilaisia tavarapyöriä missä muuten kulkee mukana vaikka isommatkin työkalumäärät, hitsauslaitteita myöten.
Mitä taas tulee keliolosuhteisiin niin kummasti vaan Oulu on Suomen talvipyöräilyn pääkaupunki, mutta siellähän ei koskaan sada lunta eikä räntää ja varsinkaan pakkasta ei ole yhtään.
Vai että "viherterrori sucks", heh? Huomaa, ettet ole pahemmin ympäristön hyvinvoinnista kiinnostunut. Ympäristön parantaminen ja hyvinvoinnin ajattelu näet tekee ihmisistä välittävämpiä, avarakatseisempia ja positiivisempia - tieteellisesti tutkittu juttu.
Nimimerkille "Yhteistyötä.... Huomaa, ettet ole pahemmin ympäristön hyvinvoinnista kiinnostunut": NImenomaan olen kiinnostunut ympäristön ja kanssaihmisten hyvinvoinnista, ja sen vuoksi ajan Smartin pikku sähköautolla. Pyöräilin stadissa kymmenen vuotta ja yllämainitsemistani syistä en siihen enää lähde. Viherterrori eli eli suomalaiselle punavihreälle omainainen tasapäistämismania se tässä on joka mättää. Antaisit sinäkin Yhteistyö kaikkien kukkien kasvaa.
Eipä menneet rahat hukkaan, suosio varmaan kasvaa tästäkin. Talvipyöräilykin tulee helpommaksi.
Uuden väylän nimestä järkättiin oikein kilpailu, ja kymmenistä ehdotuksista valitsin voittajaksi tän Baanan. Tulevaisuus näyttää, jääkö nimi käyttöön vai keksiikö kansa jonkin paremman.
Autot tulisi kieltää. Pyörät tulisi kieltää. Jalankulkijat tulisi kieltää. Rollaattorit tulisi kieltää. Häiritsevät kaikki MINUA. Itse asiassa voitaisiin kieltää kaikki muu paitsi MINUT. Ei enää häiritsisi. Niin.
Kaikki 5000 ajoa on keskustan ajoverkosta pois.Baanalla on varmasti suotuisa vaikutus onnettomuustilastoihin ja autoilun sujuvuuteen.
joo ja tätäkin baanaa vihreät viivyttivät monella vuodella tyhjillä valituksillaan että semmosia on vhreät
Se oli musiikkitalo ja pikkuparlamenttitalo, jotka Baanaa viivyttivät ;)

Ei ollut! Kyllä oli vihreät! Pakko olla, sillä en ole heidän kanssaan samaa mieltä monesta asiasta!
Fakta on että fillari on keskustan alueella nopeampi kulkuneuvo kuin auto tai julkinen kulkuneuvo. Testattu on esim välillä Vallila - Merisatama. Fillari voitti reilulla kymmenellä minuutilla ratikalla matkustaneen. Tämä oli ennen Baanan avaamista.
Fillari tuskin on nopeampi kuin ykstyisauto vaikka olisit Lance Armstrong. Mitä ratikaan ja yleisiin kulkuvälineisiin taas tulee - kävelykin on parempi vaihtoehto kun huomioidaan sekä aika että hermot.
^Kyllä se pyörä vaan on nopein stadissa. Siksi minäkin pyöräilen. Aikaa säästyy.
Yksityisautoilussa pitää ottaa huomioon se parkkipaikan metsästys määränpäässä. Joskus kestää aika kauan ennenkuin paikka löytyy. No en autoilua vastusta kunhan vaan olen testaillut mikä on nopein tapa liikkua n. 5-7 km säteellä keskustasta ja fillari on nopein.
Tuossa juuri asiakas kävi kääntymässä. Matkaa n. 6,6 km ja autolla meni 30 min aikaa. Reittioppaan perussäädöillä samaan olisi mennyt 23 min fillarilla. Niin ja näistä puuttuu se parikkipaikanmetsästysaika, jätti autonsa täällä sakkopaikalle.
"Fillari tuskin on nopeampi kuin ykstyisauto vaikka olisit Lance Armstrong. Mitä ratikaan ja yleisiin kulkuvälineisiin taas tulee - kävelykin on parempi vaihtoehto kun huomioidaan sekä aika että hermot."

Otetaan vaikka heti huomenna kisa välillä sörnäisten metroasema - ruoholahti - lauttasaaren ostari ja katsotaan kumpi on nopeampi, auto vai fillari...
Näin on. Ja parkkipaikkahan tunnetusti löytyy lopulta sieltä pyörätieltä...
Parkkeeraukseen ei tarvitse laskea aikaa, koska aina löytyy tilaa sporakiskolta...
Nimim. Ratikoissa haisee, kyse siis kaupunkialueella pyöräilystä. Meinaatko että ruuhkissa pääsee useinkin keskustassa tai sen läheisyydellä >40km/h keskinopeuksiin autolla (tarkottaisi vaikkapa Teollisuuskatu-Mechelininkatu 7 minuuttiin)? Monen jalankulkijan yli ajat keskimäärin päivässä?
Ratikoissa haisee: Miten niin ei ole nopeampi ? Johan täälläkin on autoilijat ja jalankulkijat monta kertaa todistaneet että pyöräilijät ajavat tuhatta ja sataa.
Fillari on tosiaan nopein, jos ei piitata säännöistä. Arkadiankadun yksisuuntaisella keskelle katua merkityllä pyöräkaistalla huristeli vastaan iloinen pyöräilijä, joka "viis veisasi" vastaanajavista autoista!
Ei terve ihminen voi väittää etteikö autot kuuluisi keskustaan.
Terve ihminen tosiaan ei voi väittää että autot kuuluisivat keskustaan.
Ei terve ihminen voi väittää etteikö polkupyörät kuuluisi keskustaan.
Mikä on se kulkuväline, jolla ei hiljennetä risteykseen tultaessa, jolla täytyy saada pysähtymättä liikkua täyttä vauhtia muusta liikenteestä välittämättä, liikennesäännöistä ja käyttäjän itsensäkin turvallisuudesta piittaamatta, jopa raivoisasti lähtöpaikasta kohteeseen? Mikä on se väline, jonka käyttäjille olemassa oleva tilanne ja sen mukaan toimiminen on vastenmielistä ja jopa mahdotonta? Mikä on se väline jolla osoitetaan täydellistä piittaamattomuutta ja yhteistyökyvyn puutetta?
Auto?
Auto !
Auto minullekkin tulee ensimmäisenä mieleen.
Prätkä / mopo
Voi varmaan olla mikä tahansa ajoneuvo, jos on idiootti ohjaimissa.
Taitaa olla auto? Vai kenties moottoripyörä?
Äänestän autoa.
iPyöräilijä joka suhaa muista välittämättä - hokee minä minä minä minä minä minä minä minä minä - muut alta pois täältä tulen minä!
Voi olla auto, mopo, fillari, potkukelkka (landella), bussi, rekka, taksi. Riippu siitä, kuka torvi on ohjaimissa. Useimmiten se on kyllä ainakin Helsingissä auto tai taksi.
Oman kokemukseni mukaan mikä tahansa kengästä rekkaan jos sitä kuljettaa piittaamaton törkimys. Ja niitähän riittää tasaisesti joka porukkaan.
Auto. Tämäkin uutinen osoittaa että kaikki kritteerit mitä " emmävaa tiä! oisko aivot?” esitti täyttyvät.

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja naisesta, joka törmäsi maanantaina polkupyöräilijään Järvenpäässä ja poistui paikalta. Törmäys sattui noin kello 16.45 Mannilantien ja Postikadun risteyksessä.

Polkupyörällä ajoi 12-vuotias poika, joka kertoi tulleensa Loutin suunnasta kohti keskustaa. Hän ylitti vihreän liikennevalon palaessa Postikatua kohti Mannilantietä. Samalla Mannilantieltä Postikadulle kääntyi tumma henkilöauto, joka törmäsi pyörän kylkeen suojatiellä.

Poika sinkoutui törmäyksen voimasta auton konepellille ja siitä päin tuulilasia. Kuljettajana ollut nainen kysyi pojan vointia, mutta poika ei säikähdykseltään ymmärtänyt pyytää apua. Sen jälkeen autoilija jatkoi matkaansa.

Täydennystä sen verran että pyöräilijä ei ajanut suojatiellä sillä kaikki tuossa risteysalueella olevat " suojatiet " ovat pyörätien jatkeita jotka saa ylittää pyörällä ajamalla.
Syyllinen onnettomuuten on vain ja yksin autoilija sillä autoilija jätti noudattamatta tieliikennelakia.
Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää. Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää. Tieliikennelaki 14 §.

Lisäksi syyllistyi onnettomuuspaikalta pakenemiseen.
Huom! Kommentti on poistettu
Auto ja tämä tämäkin uutinen sen jälleen kerran osoittaa.
Autoilija tönäisi pyöräilijää Naulakalliontien ja Mellunmäentien risteyksessä Helsingissä keskiviikkoiltapäivänä kello 17 aikoihin.
Autoilija ajoi Naulakalliontietä ja tuli kärkikolmion takaa paikassa, jossa on kaksisuuntaisen pyörätien lisäkilpi
Ei Metropoli-käsitekään oikein sovi suomalaiseen miljööseen.
On se huvittavaa että maalaisia alemmuuskompleksissaan kiinnosta jonkun pyöräily ja kävelyreitin nimi Helsingissä. Ei vissiin parempaakaan tekemistä omassa lähipiirissä.
Ja tiedoksi monta vuotta Saksassa asuneena, että Saksassa ei ikinä puhuta pelkästä baanasta. Ei ole sellaista sanontaa, että "ajan baanalla". Siellä ajetaan aina autobaanalla. Ich fahre auf der Autobahn.
Siinä ajetaan baanan kanssa ;) Ich fahre mit der Bahn. (=ajan junalla)
Lauttasaaren silta on siis Helsingin vilkkain pyöräväylä. Väylän laadun perusteella ei uskoisi:
- pyörätietä ei ole lainkaan merkitty sillan pohjoispuolelle idästä länteen
- päällyste on aikansa elänyt: ajorata sillalla päällystetään muutaman vuoden välein mutta ei pyöräteitä
- ajoradan ja pyörätien välissä on vaarallinen korkeusero, ei kaidetta
- talvisin lumet aurataan jalkakäytävälle, minkä seurauksena kävelijät ovat pyörätiellä ja pyörätie on hiekoitettu
- sillan itäpäässä on valaisinpylväs keskellä pyörätietä
- Tallberginkadun itäpuolella on suojatie, jota ei ole merkitty liikennemerkeillä, valo-ohjaus puuttuu pyörätien ja suojatien risteyksestä ja jalankulkijoiden painonappi on pyörätiellä
Se kertoo että pyöräilijät tyytyvät semmoiseen laatuun. Joten keskitytään jatkossakin autoilijoiden olosuhteiden parantamiseen.
Tuohan on arkipäivää pyöräinfrassa
Hyvä yhteenveto!
Koska saadaan jalankulkijoille omat laskurit, taidamme olla ylivoimainen enemmistö täällä keskustassa. Baanastakin puhutaan pelkkänä pyörätienä. Ai niin me ollaan niitä napit korvilla kulkevaa pohjasakkaa joka ei osaa kulkea seinänvieriä pitkin litteänä ja varoa jalkakäytävällä suhaavia aikuisia ihmisiä jotka kypärä päässä huutelevat törkeyksiä - onneksi on napit korvilla niin suodattuu kirosanat. Iskuja vastaan pitää hommata kohta omat toppaukset... ja jalkaan ne turvakengät.
Mitäs dallaat fillaritiellä.
Ei kukaan valittanut siitä, että sinä tai joku muu kävelee napit korvissa jalankäytävällä. Luepa uudestaan!
Ongelma on kun jalkakäytävällä hypätään yllättäen pyörätielle ja sitten valitetaan, että "hui, pyörä ajoi melkein päälleni". Kuullostaa käristykseltä, mutta tuo on pyöräilijän arkipäivää. Silloin jalankulkija voi olla vaaraksi pyöräilijälle kun yrittää väistää äkillisesti.
On varmasti niitäkin pyöräilijöitä, jotka ajaavat jalkakäytävällä, mutta suurimmaksi osaksi tilanne on päinvastainen.
Autoilu on suoraan rahankantoa ulkomaille. Pyöräily on kansataloudelle silkkaa säästöä. Ja vaikka ei olisikaan, niin ihmettelen, kuinka jengi voi olla jo niin vieraantunutta, ettei liikkuminen ilman peltikoteloa tule kuuloonkaan.

Autoilija, tämä on ulkomaailma täällä, kun huutaa!
"Baana" sanan alkuperä on saksan kielen sanasta "Bahn = tie.
Kyseessä on nopea pyörätie hesan halki ja entiseen verrattuna nopea reitti poikittai hesan halki siis oikea baana!
Liikennepoliisin edustaja tuossa viimeviikolla sanoi radiossa, että pyöräilijöidenkin tulisi noudattaa nopeusrajoituksia, nykyisin pyöräilijät ajavat keskustassa niin nopeasti kun kintuista lähtevät, ja kilpailevat joka tien ylityksessä siitä että pääsevät yli ennen autoa.

Ajoin tänään sturenkatua alas ja tarkoitus oli kääntyä oikealle aleksis kivenkadulle, 30m ennen risteystä näin rinnallani olevan pyöräilijän joka kiihdytti vimmatusti päästäkseen aleksis kivenkadun yli ennen minua. Ajoin liikennerajoitusten mukaisesti, ja katsoin hymyillen järjetöntä riuhtomista.

Minä minä pyöräilijä "voitti" ja pääsi ennen minua kadun yli, yksi mummu ja hänen koiransa vain pelästyivät kun minä minä pyöräilijä meinasi ajaa koiran yli.
Pyörätiellä on sama nopeusrajoitus, kuin ajoradalla. Ei se ole mitään minäminä-asennetta, että ajaa samaa vauhtia, kuin autot. Ymmärrän kyllä, että se tuntuu autoilijasta kurjalta, kun toinen painelee pelkällä ruisleivällä ohi. ;)

Fillari on stadin nopein kulkuneuvo. Ja kunhan kaupunki kehittää infraa siten, että pyörätiet muutetaan yksisuuntaisiksi pyöräkaistoiksi ajoradalle, ei tarvitse mummujenkaan enää pelätä.
”minä minä minä pyöräilijät”: Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää. Tieliikennelaki 14 §.
Eli sinä olit väistämisvelvollinen joten mikä oli ongelma ? Sekö että pyöräilijä piti oikeuksistaan kiinni eikä väistänytkään sinua " Minä minä minä autoilijaa" kun olit väistämisvelvollinen.?
minä minä minä pyöräilijät: Kummasta suunnasta kohti Aleksiskivenkatua olit ajamassa Sturenkatua. Povoonkadun suunnasta vai Teollisuuskadun.
Yleensä nämä minä minä pyöräilijät kyllä kilpailevat autojen kanssa, kiihdyttävät vartavasten päästäkseen ennen autoa tien yli.

Pyöräilijä EI VOI AJAA JALKAKÄYTÄVÄLLÄ, niiin nopeasti, että se vaarantaa jalankulkijat ja koirat!!!!!!!

Sillä juuri näi eilen tapahtui !
Tuossa kohtaa on yhdistetty kevyenliikenteen väylä, eikä pelkästään jalkakäytävä.
Ja olit ja olet edelleenkin väistämisvelvollinen kääntyvänä ajoneuvona.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Edelleen: pyöräilijöiden asennevammaa kuvastaa se, että nähdessään autoilijan kohta kääntyvän heidän edelleen he todella ryhtyvät kilpailemaan päästäkseen auton edelle, aloittavat hillittömän kiihdytyksen, repivät täysillä päästäkseen auton eteen.

Edelleen, minä ajan nopeusrajoitusten mukaan, ja väistän mieölelläni näitä asennevammaisia minä minä pyöräilijöitä.

Jos jotain jäi vielä epäselväksi kirjoitan mielelläni lisää, edelleen jalankulkijoita ei saa vaarantaa hillittömillä tilanne nopeuksilla !!!
Jäi epäselväksi se että kummasta suunnasta Sturenkatua ajoit kohti Aleksis Kivenkatua.
Porvoonkadun vai Teollisuuskadun suunnasta ?

Kenen asennevammaa osoittaa se että 85 % auto - pyörä onnettomuuksista on autoilijan syytä. 70 % tapahtuu kolmiolla varustettuissa risteyksissä missä autolla on kolmio ja 15 % on niitä missä auto on kääntyvä ajoneuvo.

PS: Jalankulkijoista sen verran että tulihan suerattua Leppävaaran aseman alikulussa kuinka jalankulkijat kävelivät punaiseksi maalatulla ja pyöränkuvilla merkityllä pyöräkaistalla. 10 minuuttia odotin junaa ja 30 jalankulkijaa tallasi pitkin pyörätietä. Yhtään pyöräilijää ei sen sijaan samana aikana näkynyt jalankulkijoiden puolella vaikka yli 60 pyörilijää siitä ohi ajoi.
Edelleenkin tieliikennelain mukaan kääntyvä ajoneuvo väistää suoraan ajavaa pyörilijää.
Piittaamattomuutta autoilijalta osoittaa se että ajaa ensin pyöräilijän ohi ja kääntyy 10 - 30 metrin päässä heti seuraavassa risteyksessä oikealle pyöräilijän eteen, vaikka tietää että se pyörälijä on tulossa siihen risteykseen. Autoilijan on vaan ihan pakko päästä kääntymään ensin.
Sitten kun kolahtaa niin autoilija rupeaa selittämään ettei nähnyt kun oli kuollut kulma peileissä ja pyöräilijä ajoi hemmetin lujaa.
minä minä minä pyöräilijät: Kummasta suunnasta kohti Aleksiskivenkatua olit ajamassa Sturenkatua. Poroonkadun suunnasta vai Teollisuuskadun.

Autoilijoiden asennevammaa kuvastaa se, että nähdessään pyörälijän niin on pakko päästä edelle ja kääntyä suoraan eteen. He todella ryhtyvät kilpailemaan päästäkseen pyörän edelle, aloittavat hillittömän kiihdytyksen, repivät täysillä päästäkseen kääntymään pyörän eteen.

Pyöräile pari viikkoa Helsingissä niin näet sen liikenteen muualtakin kuin vain tuulilasin takaa.


Tähän on hyvä lopettaa, pyöräilijät ovat osoittaneet aivan itse asenteensa, fiksumpi väistää :)
Et sitten viitsinyt vastat kummasta suunnasta Sturenkatua oli tulossa Aleksis Kivenkadun suuntaan. Porvoonkadun vai Teollisuuskadun suunnasta ?
Miksi et voi vastata kun kysytään ?
Minkä takia se pyörälijän pitäisi väistää jos kerran autoilija on väistämisvelvollinen ? Ja vastaukseksi ei riitä Fiksumpi väistää tai se iänikuinen klisee autoilijoilta - pyöräilijään sattuu ja onko sitten hyvä huudella sielötä sairaalan sängystä että minä olin oikeassa.
Ajan pyörällä reilut 10 000 km vuodessa ja autolla melkein smanverran ja korttikin on ollut jo 35 vuotta sekä yhtä kauan auto. Silti ei ole ongelmia liikenteessä pyörälijöiden kanssa autolla ajaessa, koska osaan nähdä liikenteen myös sieltä satulan päältä enkä pelkästään tuulilasin takaa ja noudatan liikennesääntöjä niin pyöräilessä kuin autolla ajessa sekä jalankulkijana.
Tässä sitä autoilijoiden asennetta.
Autoilija tönäisi pyöräilijää Naulakalliontien ja Mellunmäentien risteyksessä Helsingissä keskiviikkoiltapäivänä kello 17 aikoihin.
Autoilija ajoi Naulakalliontietä ja tuli kärkikolmion takaa paikassa, jossa on kaksisuuntaisen pyörätien lisäkilpi
Nimimerkillä minä minä minä pyöräilijät taisi voittaa tämän väittelyn, kirjoitti rauhallisesti ja loogisesti, ja lopetti mainiosti. Täydet pisteet hänelle :)
On selvä että Lauttassaren sillan ylittäminen on suosittua, Kulosaaren sillan yrittäminen vaatii nykyään suunnistustaitoja ja hieman tuuria. Miten kaupunki selittää sen että molemmat siltaa ylittävät pyörätiet suljetaan samaan aikaan?
Yli 200 kommenttia jostain pyöräyhteydestä?? Onko meillä asiat hyvin vai ei??
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme