Elokuun lopussa Helsingin edustalla järjestetään kansainvälinen öljyntorjuntaharjoitus. Harjoituksessa simuloidaan todellisen kaltainen suuren mittaluokan alusöljyonnettomuus Suomenlahdella.
Balex Delta -öljyntorjuntaharjoitus on suurempi kuin koskaan aiemmin: mukana on yli 20 öljyntorjunta-alusta, yli 50 muuta laivaa tai venettä ja yli 500 henkeä Suomesta, muista Itämeren maista ja Euroopan unionin alueelta.
Suomesta harjoitukseen osallistuu Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen lisäksi Helsingin kaupungin pelastuspalvelujärjestelmään kuuluvia virastoja ja liikelaitoksia kuten rakentamispalvelu Stara, Helsingin Satama, Liikuntavirasto, Nuorisoasiankeskus, Ympäristökeskus, Opetusvirasto, Korkeasaaren eläintarha ja Helsingin Energia.
Korkeasaaren eläintarha osallistuu harjoitukseen tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja sen osuus harjoituksessa liittyy öljyisten luonnonvaraisten eläinten hoitamiseen. Harjoitukseen osallistuu myös Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien ilma- ja meriyksiköitä sekä Länsi-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson pelastuslaitokset.
Suomalaisviranomaiset ja vapaaehtoisjoukot harjoittelevat öljyntorjuntaa tiistaina 28.8. kansallisin voimin. Eri maiden suurten öljyntorjunta-alusten saavuttua apuun kansainvälinen harjoitus pidetään keskiviikkona 29.8.
Suomen ympäristökeskus SYKE koordinoi sekä kansallista että kansainvälistä harjoitusta. Pelastuslaitos jatkaa harjoitusta 30.8., jolloin pidetään rantapuhdistuskomppanioiden valmiudennostoharjoitus.