Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
HS.fi
Mon, 28 Apr 2008 19:27:24 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Villikanit tuhoavat kaupungin istutuksia. Villikani Töölönlahdella Oopperatalon kupeessa maaliskuussa.|

Helsingin kaupunki suunnittelee villikanien hävittämistä ampumalla. Alustavan suunnitelman mukaan hävittäminen alkaisi yhteistyössä poliisin kanssa loka-marraskuussa, jotta häiriö palstanpitäjille olisi mahdollisimman pieni. Asiasta kertoi maanantaina kaupunkilehti Vartti.

Vartin haastattelema rakennusviraston luontomestari Mikko Yletyinen totesi muiden hävityskeinojen osoittautuneen tehottomiksi. Villikaneja on yritetty hävittää jousipyynnillä, loukuilla ja verkoilla.

Ruutiaseita aiotaan käyttää alueilla, joille yleisölle ole vapaata pääsyä, kuten esimerkiksi siirtolapuutarhoissa. Ampujat olisivat kokeneita metsästäjiä. Ampumiseen tarvitaan myös esimerkiksi siirtolapuutarhojen lupa.

Kanit ovat mellastaneet muun muassa Marjaniemen ja Herttoniemen siirtolapuutarhoissa.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on esittänyt hiljattain citykanien lisääntymisen hillitsemiseksi niiden luonnollisten vihollisten, esimerkiksi kettujen, kärppien ja huuhkajien elinolojen kohentamista järjestämällä niille pesimismahdollisuuksia.

Helsingissä arvioidaan olevan ainakin 5 000 kania.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme