Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Metro
Thu, 21 Jun 2012 09:57:43 +0300
Päivitetty Thu, 21 Jun 2012 12:50:24 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin kaupungin kalastusalueille voi tänä kesänä hankkia kalastusluvan myös matkapuhelimella. Luvan hankkiminen tapahtuu soittamalla palvelunumeroon.

Soiton jälkeen kalastuslupa lähetetään matkapuhelimeen tekstiviestinä. Luvan hinta veloitetaan puhelimen laskussa.

Lupa-aika alkaa tekstiviestin saapumisesta. Kalastusluvasta kertova tekstiviesti tulee säilyttää koko sen voimassaoloajan. Kalastusluvan ostaja on pyydettäessä velvollinen esittämään lupansa kalastuksenvalvojalle.

Onkiminen ei edellytä lupaa

 Onkiminen ja pilkkiminen ovat jokamiehenoikeuksia ja niihin ei tarvita lupia.

- Muut kalastusmuodot vaativat 18–64-vuotiaalta kalastajalta aina luvan, muistuttaa Kalatalouden Keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä.

Viehekalastusta harrastavan 18–64-vuotiaan tulee maksaa valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehekelastusmaksu. Muuhun kalastukseen, kuten verkkopyyntiin tai ravustukseen tarvitaan valtion kalastuksenhoitomaksun lisäksi vesialueen omistajan lupa.

Valtion kalastuslupien osto onnistuu paitsi matkapuhelimella, myös maa- ja metsätalousministeriön verkkokaupassa (www.mmm.fi) tai postissa.  

Valtion kalastuksenhoitomaksu on 22 euroa kalenterivuodelta tai seitsemän euroa seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta. Läänikohtainen viehekalastuslupa maksaa 29 euroa kalenterivuodelta tai seitsemän euroa vuorokauden ajalta maksupäivästä tai muusta maksukuittiin merkitystä päivästä alkaen.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Kerkiäähän tuon tektiviestin lähettämän kun näkee kalastuksen valvojan veneen lähestyvän.

Jossain järjestelmissä lähetetään tekstari viiveellä juuri tästä syystä. Helsingin järjestelmästä en tiedä.
Onko niitä kalastuksenvalvojia oikeasti olemassa? En ole koskaan nähnyt niitä vesillä.
Juu kyllä meitä on. Ja muutamat "vehkeet" on jo tänä keväänäkin otettu parempaan talteen.
Kovimpa olette laiskaa porukkaa vesillä liikkumaan ja tehtäväänne hoitamaan.

En ole kalastuksenvalvojaa kertakaan nähnyt (olen kuullut vain huhuja sellaisia olevan) vaikka olen harrastelija kalastajana verkoilla/katiskalla ja pohjaongella joskus pitkällä siimallakin kalastanut helsingin edustan lähivesillä jo yli 50-vuotta.

Tervetuloa moikkaamaan jos veneenne on tänä kesänä vesillä.
Taitaa olla harvinainen laji, tai sitten hyvin piiloutuva. Tämä on mullekin ensimmäinen havainto.
Valtion virkamiehet tunnestusti suunnittelevat työnsä hyvin ennen töihin ryhtymistä sitten onkin jo perjantai, alkaa uusi töiden suunnittelu viikko, tulee taas perjantai etc. kunnes meret ja järvet jäätyy, silloin aletaan kovalla kkiireellä laatimaan raporttia kesällä tehdyistä virkatehtävistä.

Kun merellä/järvellä ei kerinnyt suunnittelutöiden vuoksi käymään, virkamies huomaa joskus toukokuun puolessa välissä, ettei raporttia nyt pysty laatimaan vaan se menee mappiin odottamaan sopivaa ajankohtaa koska nyt pitää laatiauuden kesä työsuunnitelmat ja kaikki muut työt joutaa odottamaan hiljaisempaa ajankohtaa.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme