Korson juna-aseman lähistöllä sunnuntai-iltana liikkuneen miehen ehtoo päättyi sairaalareissuun, kun hän rojahti autotien keskikorokkeelta päin ohi ajavan auton tuulilasia.
Auton eteen joutunut 44-vuotias mies loukkasi jalkansa, kätensä sekä otsansa, ja ambulanssi vei hänet sairaalaan paikattavaksi.
Kohtaaminen oli sen verran raju, että Urpiaisentietä Koivukylästä Korsoon päin tulleen henkilöauton tuulilasi murtui.
Auton 24-vuotias kuljettaja oli selvin päin, mutta jalankulkija puhalsi alkometriin 2,60 promillen lukeman. Poliisi tutkii tapausta vamman tuottamuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.