Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Metro
Fri, 27 Jul 2012 13:42:35 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

Henkilöauton kuljettaja kivahti parikymppisen miehen arviointivirheestä risteysalueella torstaina Vantaalla. Vanhempi mies päätti kertoa näkemyksensä huutamalla ja uhkailemalla sen jälkeen, kun oli kiilannut nuorukaisen eteen autollaan.

Uhkaava tilanne sai alkunsa Hämeenkyläntiellä kello 17 jälkeen. Nuori mies ajoi risteykseen, eikä nähnyt lähestyvää henkilöautoa. Nuorukainen ei väistänyt risteävältä tieltä tullutta vanhempaa, noin 40—50-vuotiasta miestä.

Kuljettajan ei kuitenkaan tarvinnut jarruttaa tai väistää parikymppisen ajoneuvoa, sillä etäisyyttä oli tarpeeksi. Vanhempi mies päätti siitä huolimatta kääntyä nuoren miehen perään läksyttämään tätä.

Hän kiilasi auton eteen ja pakotti nuorta miestä pysäyttämään autonsa. Hän uhkaili kuljettajaa ja matkustajia väkivallalla ja vaati nuorukaista tulemaan ulos autosta.

Uhkailun kohde ehti lukita autonsa ovet. Mies löi autonkorin keskipalkkia ja vaurioitti lasin tiivisteitä vääntämällä.

Hiiltynyttä miestä ei tavoitettu. Häntä epäillään laittomasta uhkauksesta.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Hulluja tuntuu olevan paljon!
Valitettavasti aika yleistä tuossa liikenteessä.
... ja ihmisiä joilla on vankka mielipide asiasta vaikka juttu perustuu vain toisen osapuolen tarinaan.
Itsellekin kävi vähän samantapainen tilanne, olin ajamassa mopolla kaverin kanssa ja edessä ajoi autoilija 20km/h 40 alueella. Huutelin siinä sitten mopon kyydissä että ''eikö kulje'' tms. Tästä ei kuljettaja tykännyt vaan tuli liikennevaloissa ulos autosta ja joitan alko huutamaan. No sitten kun päästiin valoista, näytin keskisormea hänelle ja sitten hän lähti minun perään. Ei aikaakaan kun oltiin prisman luona kaverin kanssa kun oikaistiin jalkakäytävältä ja kuljettaja löysi meidät, ja tuli hirveällä vauhdilla meidän eteen ja jarrut kiinni ja alkoi huutamaan noin sentin päässä minusta naama punasena. Vaikka enhän minä virhettä tehnyt, vaan autoilija. Toki myös keskisormen näyttö saattoi ärsyttää kyseistä henkilöä.
Epäilen ettei nimimerkki V ole tosissaan, mutta vastataan nyt silti:

40 km/h:n alueella tulee ajaa alle 40 km/h, siispä siellä saa ajaa myös 20 km/h jos se on tarpeen. Ei siitä kannata alkaa mitään kenellekään huutelemaan.

Jalkakäytävän kautta ei myöskään saa oikaista, sekin on rikos.
Tällaisilta heti kortti pois ja pysyvästi!

Pelottavan paljon näkee näitä jotka esimerkiksi tahallaan kaasuttavat päin jos näkevät jonkun olevan suojatiellä vielä silloin kun autoille vaihtuu vihreät valot.

Tai jos joku kääntyy eteen viime tipassa, ei tehdä niin kuin pitäisi eli jarruteta, vaan päin vastoin painetaan kaasua ja yritetään osua tuohon eteen kääntyneeseen autoon vaikka väkisin.
Molemmilta kortti pois. Kummatkin ovat vaaraksi liikenteessä.
Jos tämä päätietä ajanut autoilija ei joutunut edes hidastamaan yhtään, niin missä se vaaratilanne itse asiassa oli?
Tuohan on vain tänne rantautunut uusi ajotyyli: raivohullut ratissa. Ei siinä mitään uutta ole, noita näkee ajelemassa päivittäin, ollaan itse tärkeimmät tien päällä, muita ei ole olemassakaan.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Jos etäisyyttä oli niin paljon, ettei tämän "herrasmiehen" tarvinnut edes hidastaa tilanteessa, ei parikymppinen tehnyt mitään arviointivirhettä. Tuollanen liikenteen raivopää olisi mielestäni ansainnut nuorisoporukalta pienen opetuksen käytöstavoista.
Ihmetyttää sama kuin elokuvissakin... Kun yhdellä autolla kiilataan, miten se pakottaa pysähtymään? Pakkikin on joka autossa. Sinänsä näitä kolmion takaa tulevia on liikenteessä liikaa, hyvä että joku läksytti, mutta silti, kotipoliiseja ei ole mikään pakko kuunnella, sekuin jatkaa matkaa, ehkä heittää raivoajalle ohi mennessä leveän hymyn.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Minulle on muutaman kerran käynyt sama tilanne, että ollaan kiilaamassa eteen jotta voitaisiin saada minut pysähtymään. Tärkeintä on heti reagoida oikein tilanteessa. Katsotaan ettei takaa tule ketään, tehdään voimakas jarrutus kun toinen on koukkaamassa vasemmalta eteen. Sen jälkeen vaan väistetään tätä eteen pysähtynytttä ja jatketaan matkaa.

Toinen versio tapahtumasta on koukata eteen jotta aiheutettaisiin peräkolari, siten että minä takaatulijana olisin se syyllinen. Sama toimintamalli toimii tähänkin.

Hulluille ei kannata antaa periksi!
Tyypillinen idiootti tämä vanhempi herrasmies > jota saisi poliisi ojentaa reilummalla sakkolapulla sormenheristyksen kera.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Paras tapa aiheuttaa vaaraa ja onnettomuuksia on juuri tuo toisten "kouluttaminen" ! 5-kymppiset setä-miehet ovat pahimpia öykkäreitä ja niitä tuntuu olevan joka lähtöön, ikävä kyllä....
Olen itse viisikymppinen "setämies", kukaan ei ole koskaan sanonut öykkäriksi mutta keskaria on näytetty takaa kun olen päästänyt jalankulkijoita suojatielle.
Ehkä nuoremman konstaapelin pitäsi kollegojen kanssa alkaa suorittamaan vähän enempi liikenteen valvontaa! eikä vain ajella aurinkolasit päässä ympyrää! kuten jo aiemmin mainittiin niin nämä nuorukaiset yleensä sekoilevat liikenteessä aika paljon, ja edustavat kyllä suurinta riskiryhmää!!
nykyään liikenteessä on ihan normaalia tänäpäivänä, se vaan on lisääntynyt huomattavasti, ottakaa valokuva kiivailijasta ja hänen autostaan ja viekää se poliisille
Ja poliisillahan onkin sitten aikaa näitä tutkia ja selvitellä, käyttäkäähän nyt vähän järkeänne. Poliisin aika menee lähinnä alkoholin aiheuttamien ongelmien selvittämiseen tässä piiloalkoholistien luvatussa maassa.
Mikä noita keski-ikäisiä miehiä vaivaa?
Tämä on hyvä kysymys!
Itse olen nyt nelivitosena huomattavasti tasaisempi ja rauhallisempi kuin nuorempana. Olen onnellisempi ja rentoutuneempi kuin ennen. Ei tarvitse näyttää muille eikä esittää olevansa jotain. Voi keskittyä omaan elämäänsä ja asioihin mitä pitää tärkeinä.
Olisko näillä agressiivisilla joku vanhenemisen kriisi päällä?
Kännykän säteilyä voi kai jo virallisesti tutkia kun Noksukin poksu. Se selittäisi monta autoilijoiden epäonnistunutta kauppareissua.
Se on noilla keski-ikäisillä miehillä lyhyt pinna.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Väitän että parikymppisillä kukkopojilla on lyhyempi pinna noin keskimäärin. Valtaosa viisikymppisistä porskuttaa elämänkokemuksella ja sen tuomalla suhteellisuudentajulla.
Kyllä parikymppiset on aika helposti provosoitavissa, ei tarvitse kuin vähän valoista kiihdyttää niin jo mennään tajutonta ylinopeutta ohi kuin ei muita liikenteessä olisikaan.
Niin on! Pahimpia ovat keski iässä ja hiemen sen ylittäneet miehet, ne vasta peräpuskurissa roikkujia ja keskarin näyttäjiä onkin. Kuna ajan vanhalla skodallani niin siunaaman rauhaa ei ole missään. Vanhalla bmw:lläni saa ajella rauhassa sentään:)
kaikista ärsyttävimipiä ovat nämä "vielä ehtii/kyllä se jarruttaa" autoilijat jotka ensin empivät mennäkö vai eikö ja sitten päättävät kurvata kolmion takaa eteen ja kiire loppuu sitten siihen kun jäävät eteen jurnuttamaan alinopeutta.
Asiasta voi huomauttaa torvea soittamalla ja valoja vilkuttelemalla. Ei taida olla ihan asiallista nousta ulos autosta räyhäämään?
Joskus jopa jarruvalojen vilauttaminen häätää puskurissa kiinni ajavan loitommalle. Siis painetaan jarrua niin että valo syttyy, mutta jarru ei vielä ota kiinni. Edessä kiusaksi jarruttelu on vaarallista.
Juu... been there done that... Ajoin pääväylää kun kolmion takaa tuli auto (toki kohtuullisesti väliä), mutta eihän se lähtenyt kiihdyttämään tarpeeksi, joten vilautin valoja... gubbe vastasi jarruttaen... lopputulos, minä ja seuraava jouduimme tekemään nopean, yllättävän ohituksen...
Jos toinen tekee liikenteessä vaarallisen virheen, niin eikö siitä mainitseminen ole oikein?
Itse en ymmärrä sitä, miksen saa mainita asiasta 2-metrin päässä 80km/h alueelle ajavalle autoilijalle, saati sitten henkilölle joka tulee kolion takaa eteen niin, että joudun kunnolla jarruttamaan.
Säännöt on sen takia, että niitä noudatettaisiin!
Tosin tässä tapauksessa taas vanhempi mies teki väärin, koska ei joutunut jarruttamaan ja näen nuori ajoi täysin oikein!
Oliko jossain tietoa ssitä ettei joutunut jarruttamaan? vaiko nuorukaisten poliisille esittämä kertomus! TÄH
Myös joillekin kommentoijille voisi suositella vihanhallintakurssia.
Tämä kommentointihan on juuri aggressioiden tuulettamista varten. Ei kai kukaan näitä tosissaan lue paitsi joskus heikkona hetkenään?
idiotismi on lisääntynyt huolella liikenteestä vaikka osa niistäkin on nyt lomalla.. mutta onneksi on keskitytty siihen ettei saa ajaa 80km/h nopeampaa kehä 3 sella. Muut idioottiset käytökset sallitaan.. Ryhmittyminen ajoissa ja vilkun käyttö on nyky liikenteessä unohtunut usealta, sormi tosin nousee ikkunaan nopeammin kuin sormea näyttävän vilkku menee päälle.

Tuleeko sitten muutoksia liikennevalvontaan kun joku pistää jonkun EVVK asenteella ajavan lasarettiin?
Eiköhän sen äänimerkin pitäisi riittää. Ja jos on jonkun isomman mokan tehnyt voi toki rekkarin perusteella soittaa jos jää vaivaamaan.
Ei poliisilla ole aikaa kaikenlaisia epämääräisiä soittoja selvitellä.
Poliisi? Itse voi soittaa.
Ja vielä unohtui, se rekisterinumeron perusteella tietojen saaminen toimii vain, jos kuski tarpeeksi huolimaton ja ei ole kieltänyt trafia tekemään bisnestä omilla henkilötiedoillaan, jos on niin ei saa mitään muuta kuin laskun turhasta tekstiviestistä.
Mistä näitä sekopäitä tulee? Lammas lähti vielä karkuun ei uskaltanut jäädä odottamaan poliiseja ja ottamaan vastuuta käytöksestään. Näyttää olevan maan tapa tämä karkuun luikkiminen.
Liikenteessä meitä on joka junaan, kuten elämässä muutenkin. Itse olen pari kertaa onnistunut suututtamaan jonkun ihan vain perusmoottoritieajossa:

Toinen jurnuttaa oikeaa kaistaa alle 100 km/h ja menen normaalisti vasemmalta ohi n. 120-130 km/h. Tyyppi ottaa raivoisan kiihdytyksen, ajaen parin metrin päässä takapuskuristani kymmenisen kilsaa. Toisella kerralla kävi liki sama ja tuli vielä perässäni huoltoasemalle. Ei sanonut mitään, mutta pälyili tuimasti sisällä kahvilassa.

omistin tuolloin keltaisen urheiluauton, ehkäpä se väristään huolimatta oli riittävä punainen vaate.
Sulla oli liian hieno auto. Keskiverto sokotalla tai volkkarilla saa ohitella toisia ,eikä kukaan siihen kiinnitä huomiota kun ajat jotenkin kohtuurajoissa. Jos auton keulassa on tähti ja teet saman tempun..
Näitä on hirveästi. Vaikka ajan täysin normaalisti esim Ilolassa noudattaen liikennesääntöjä, mutta en mummoile, niin aina on joku kaheli roikkumassa takaluukussa kiinni koko ajan. Nykyään teenkin näille puskurissa roikkujille vanhanaikaiset ja jarrutan nopeasti, jotta tulisivat sitten takaluukkuun kiinni asti jotta oppisivat pitämään välimatkat asiallisina.
Myöskin mopoilijat roikkuvat perässä ihan kiinni ikäänkuin ei ymmärrettäis mistään mitään:(
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme