Eläkkeelle jäävällä Helsingin apulaiskaupunginjohtajalla Paula Kokkosella on yksi neuvo kaupunkilaisille: Liikkukaa ja
nukkukaa enemmän ja juokaa maltillisemmin.
Erityisesti Kokkosta harmittaa alkoholin ylenpalttinen kulutus, joka löyhähti pintaan viimeksi Leijonien kultajuhlassa Kauppatorilla keväällä.
Kokkonen sanoo olevansa pettynyt siihen, että Helsingin kaupungin alkoholiohjelma hylättiin kaupunginhallituksessa viime metreillä.
Kokkosen mielestä päättäjät eivät uskalla puuttua riittävän tomerasti alkoholinkäyttöön. "Kaupunki olisi hyvin voinut päättää, että jätetään alkoholimainonta kokonaan pois", hän sanoo.
Hän luettelee tukun muitakin ideoita, joilla Helsinki voisi raitistua:
"Kaljahanat pois lätkämatseista. Tiedän, että tälle nauretaan. Mutta muistan ajan, kun puhuttiin tupakan poistamisesta kokoushuoneista. Silloinkin savun keskeltä ihmeteltiin, että mitä ihmeen horinaa."
Kokkosen mukaan useimmilla on varaa panna korkkia tiukemmalle. "Alkoholinkulutus aiheuttaa valtavia kustannuksia", hän perustelee.