Helsingin kaupungin liikuntavirasto poistatti Porslahden venekerho ry:n asentaman veneiden ja venetrailereiden säilytyskiellon liikennemerkin keskiviikkona laittomana Vuosaaren Porslahden huoltolaiturilta. Laiton tai ei, kuvassa näkyy tulos vuorokautta myöhemmin! Saman tien kaksi veneilijää on katsonut huoltolaiturin itselleen sopivaksi veneen säilytyspaikaksi.
Venekerho joutui asentamaan kieltomerkit vuosia sitten, koska huoltolaiturille pysäköitiin sumeilematta autoja ja säilytettiin trailereita siten, ettei veneiden nosto ja lasku onnistunut ilman kohtuuttomia ponnisteluja. On hyvä muistaa, että huoltolaituria tarvitaan koko kauden ajan nimenomaan huoltotilanteita varten. Keskellä kesääkin laiturilta saatetaan nostaa tai laskea niin suuri vene, ettei huoltolaiturille yksinkertaisesti mahdu saman aikaan muuta liikennettä, pysäköidyistä autoista tai trailereilla olevista veneistä puhumattakaan.
Liikennemerkkejä odotettiin liikuntavirastoilta vuosikausia, koska liikennemerkkisuunnitelma oli hyväksytettävänä myös venekerholla jo vuosia sitten. Nyt koko satama-alue on aluepysäköintikiellon piirissä (kesäkuun lopusta alkaen), mutta liikennemerkit on asennettu siten (erityisesti luvallisen pysäköinnin osalta), ettei niitä tarkkaavainenkaan välttämättä huomaa.
Kaupungin käytössä oleva veneiden telakointialue olisi sallittua pysäköintialuetta, mutta kyltti on asennettu niin älyttömästi, ettei sitä alueelle ajaessaan näe. Kun alueella ei valvota pysäköintiä mitenkään (mahtaako pysäköinnninvalvonta tietää sataman olemassaolosta?), tilanne muuttunee villimpään suuntaan jo ennen syksyn veneiden nostokautta.