Mies vasaroi tiensä ulos lukitusta junasta Helsingin päärautatieasemalla keskiviikkona iltapäivällä.
Tapaus sattui muuten tyhjässä junassa, joka oli ilmeisesti jätetty laiturille odottamaan lähtöä ovet lukossa.
- Juna oli tyhjä, mutta valot olivat päällä sisällä. Yhtäkkiä huomasin, että joku hakkaa ikkunaa sisältä päin, kertoi ohi kulkenut nainen, joka kiirehti viereiseltä laiturilta lähdössä olleeseen toiseen junaan.
Nainen ehti nähdä, kuinka junan ikkunan lasi särkyi kokonaan ja ulos kömpi mies. Mies oli hakannut ikkunan rikki junasta löytyneellä hätävasaralla.
VR:n mukaan toistaiseksi on epäselvää, mistä oli kyse. Mies ehti kadota eikä häntä luultavasti enää tavoiteta.
- Junarunko oli lukittuna laiturilla, ja ilmeisesti yksi matkustaja oli jäänyt yksinään sisälle. Sitä ei tiedetä, miten hän on päässyt sisään, vai onko hän ollut jo saapuvassa junassa ja jäänyt sisälle, kertoi VR:n turvallisuuspäällikkö Teemu Väänänen.
Tuntematon mies oli aktivoinut junan hätäjarrun ennen ikkunan rikkomista.
Matkustajia jää välillä lukkojen taaksi
Turvallisuuspäällikkö Väänäsen mukaan ei ole aivan tavatonta, että ihmisiä jää tarkastuksista huolimatta sisälle, kun junavaunut lukitaan ja juna jää laiturille odottamaan tai ajetaan varikolle.
- Junassa on kolme tai neljä runkoa ja yksi - kaksi konduktööriä. Junavaunut pistetään lukkoon sitä mukaa, kun ne on ehditty tarkastaa. Aina on kuitenkin mahdollista, että joku pääsee jostakin välistä huomaamatta sisään.
Useimmiten tapaukset päättyvät rauhallisesti. Laiturilla odottava juna on yleensä lähdössä uudestaan liikkeelle 10–15 minuutin kuluttua, jolloin apua on luvassa. Varikoltakin matkustajia on haettu ja autettu oikeaan paikkaan.
- Yleensä matkustajat havahtuvat, soittavat VR:n turvakeskukseen ja kaikki on päättynyt onnellisesti.
Junavaunujen hätäpuhelimista saa suoran yhteyden junan kuljettajaan, jos tämä on paikalla.
Rikotun ikkunan ja asennustöiden hinnaksi Väänänen arvioi yhteensä 1500–2000 euroa.