Eri puolille Kauniaisia on taiteiltu moottorisahaveistoksia, joiden tekijää on arvuuteltu. Salaperäinen sahuri on Kauniaisten kaupungin kunnossapitotyöntekijä.
Mistä kaikki lähti?
- Meidän kunnossapitotyöntekijöiden piti jättää tien varren puihin normaalia korkeampia kantoja, että lumiaurat eivät rikkoontuisi niihin. Joku asukas sitten ihmetteli, miksi puut on katkaistu kuin Venäjällä. Siitä sain idean muotoilla korkeita puunkantoja ihmisten iloksi.
Kuinka moni Kauniaisissa tietää, että maastoon ilmestyneet puuveistokset ovat sinun tekemisiäsi?
- Kaikki duunikaverit tietävät ja jotkut tutut.
Milloin huomasit, että sinussa asuu pieni moottorisahataiteilija?
- Äitini on maalannut. Suvussani on taiteilijoita. Jo koulussa tein aina puutöitä. Silloinkin, kun muut tekivät jotain muuta.
Mistä päin Kauniaisia löytyy ensimmäinen julkinen teoksesi?
- Aivan ensimmäiselle kävi niin, että työkaveri otti sen ja vei mökilleen. Toinen löytyy Pohjoiselta Heikelintieltä lähtevän Rikhardinkujan hiekkatiepolun luota. Tein sinne sademetsän alkuasukaspäällikön. Kaikkiaan töitä on yli kymmenen, joku on jäänyt keskeneräiseksi. Pääasiassa ne ovat eläimiä.
Millaista palaute on ollut?
- Enimmäkseen positiivista. Sellaista, että ne ilahduttavat polulla kulkevia ihmisiä. Sain talvikunnossapidolta käsisorvit kiitokseksi ahkeruudestani.
Käykö moottorisahaveistosten tekoon mikä puulaji tahansa?
- Periaatteessa kyllä. Lehtipuu on yleensä pehmeämpää ja havupuu kovempaa. Ilman käsittelyä veistämäni puut palautuvat aika nopeasti luonnon kiertokulkuun. Jos työt tervaisi tai käsittelisi puukyllästeellä, ne säilyisivät pidempään.
Onko veistoksia tulossa lisää?
- Heti kun sahauskausi alkaa eli kun ilmat viilenevät ja ennen kuin lumi tulee.
Voiko sinua pyytää tekemään sahataidetta omalle kotitontille?
- Olen niin tehnytkin ja harkinnut myös toiminimen perustamista. Amerikassa on hyvin suosittua, että puusta tehdään taideteoksia pihalle.
Oletko kiinnostunut alan kisoista?
- En oikeastaan. En ole kisahenkinen.
Millainen on hyvä saha?
- Stihlin pieni, 200-mallia oleva, ja isoista Husqvarnan 575 XP. Niillä pärjää.