Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Rakel Hiltunen, Outi Ojala, Tarja Kantola ja Arto Bryggare|Rakel Hiltunen, Outi Ojala, Tarja Kantola ja Arto Bryggare|

Kymmenet helsinkiläiset kuntapoliitikot saavat joka vuosi tuhansien eurojen verovähennykset siitä, että he rahoittavat omaa puoluettaan.

Verovähennykset tulevat niin sanotun puolueveron myötä.

Puolueet perivät kunnallisissa luottamustehtävissä toimivilta jäseniltään puolueveroa. Verottaja vähentää puolueveron automaattisesti poliitikkojen verotuksesta.

HS selvitti, että Helsingissä on neljä poliitikkoa, jotka maksoivat vuosina 2009–2010 puolueveroa jopa yli 10 000 euroa. Joukkoon kuuluvat Rakel Hiltunen (sd), Outi Ojala (vas), Tarja Kantola (sd) ja Arto Bryggare (sd).

Lisäksi Helsingissä on yli sata kuntapoliitikkoa, joiden verovähennysoikeus kohoaa tuhansiin euroihin nelivuotisen valtuustokauden aikana.

Puolueveron perii Helsingissä kaupunki luottamushenkilöiden kokouspalkkioista. Rahat tilitetään puolueille.

Puolueveron suuruudesta päättää kukin puolue itse. Helsingissä se vaihtelee 10–30 prosentin välillä.

Korkeimmat veroprosentit ovat vasemmistopuolueilla.

Lue lisää päivän Helsingin Sanomista.

  • Jarmo Huhtanen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Hyväntekeväisyydestä ja vapaaehtoisjärjestöjen tukemisesta ei saa verovähennyksiä, oman puolueen tukemisesta saa. Mahtava juttu!
Sitä sanotaan korruptioksi,
Puolueveroa maksetaan kunnanvaltuuston ja -hallituksen sekä lautakuntien kokouksista. Se on rehellisesti ansaittua korvausta tehdystä työstä. Puolueen kunnallisjärjestö saa osan kokouspalkkiotuloista ja käyttää sen omaan toimintaansa. Tässäkään ei ole mitään arveluttavaa.

Jos puolueveron voi vähentää verotuksessa, se lienee lainlaatijan (eduskunta ja hallitus) vastuulla.

Jos kokouspalkkiot ovat jonkun mielestä liian suuria, niistä on päättänyt sama kunnanvaltuusto. Valtuutettuihin voi olla yhteydessä ja esittää palkkioiden pienentämistä, jos jotakuta jurppii. Pitää kuitenkin muistaa, että työtä se on hallintotyökin, ja useimmat menettävät palkkatulonsa kokousten ajalta.

Juttu on kirjoitettu sävyyn, joka ei ole puolueeton saati asiallinen.
Politiikka on yksinkertaisten ihmisten omien etujen ajamista ja siksi likaista peliä, joka ei kestä päivänvaloa.

En ihmettele että vasemmistolaiset keräävät eniten rahoja. Heidän sijoitustoiminnasta ja kyvystä käsitellä rahoja on jo vuosien takaa dokumentoitua kauhukertomusta.

PS: puolueveroa ei ole pakko maksaa
tOTUUS ON ETTEI KUKAAN MENETÄ PALKKATULOJAAN KOKOUSTEN AJALTA VAAN KUNTA KORVAA MENETETYN PALKKATULON KOKONAISUUDESSAAN.On helppo kertoa asiasta josta ei tiedä yhtään mitään.Mikäli kaupungin virkamies on valittu luottamustoimeen saa hän kokouspalkkion palkkansa lisäksi.Onko oikein voi kysyä.
MITÄ ENEMMÄN OSALLISTUT KOKOUKSIIN SITÄ ENEMMÄN SAAT VALTIOLTA VEROTULOJA"Verottaja vähentää puolueveron automaattisesti poliitikkojen verotuksesta."

Vähän kateenaikainen juttu tämä on. Ihmiset uhraa elämäntyönsä tällaiselle vapaaehtoiselle työlle ja siitä juljetaan olla kateellisia toimittajien piirissä. Keskustelkaa ennemmin siitä onko Suomessa liikaa toimittajia, joiden palkkojen maksamisessa on kansalla täysi työ.
Paitsi, että toimittajien palkan maksaa heidän työnantajansa, eikä se ole pois sinulta eikä minulta. Tämä piilopuoluetuki sen sijaan on poissa veroista ja niistä rahoista joilla kaikkien suomalaisten hyvinvointia kustannetaan.
Olen niin yllättynyt...
Mitäpä olisi tapahtunut jos tämä olisi paljastanut ennen "lautakasaa"?
Nyt ei mennnyt tämä juttu ihan perille. Maksat puolueelle 10 000 eur että saat tehdä kunnallista työtä. Tämän summan saat sitten vähentää verotuksessa. Miten poliitikko tästä hyötyy? Ostaako se sillä oman paikkansa puolueessa? Puolue tietenkin siirtää näin valtion tuloveroa omaan kassaansa. Sillä rahalla voisi rahoittaa vaikka peruspalveluita.
Ei.

Jos joku on maksanut puolueveroa vaikkapa 10 000 euroa vuodessa ja ko puolueella on ko vero% ollut 30%, niin se tarkoittaa, että ko poliitikko sai kokouspalkkioita 33 333 euroa, joista 10 000 meni suoraan puolueella ja poliitikolle jäi ylimääräistä vain 23 333 euroa. Tämä siis normaalipalkan päälle. Samalla ko. poliitikko saa vähentää verotuksessa maksamistaan veroista 10 000 euroa. Eli jos poliitikko saa palkkaa vaikkapa noin 100 000 euroa, niin verotus olisi noin 40 000, ja palkkaa jäisi käteen 60 000. Mutta nyt verotus onkin vain 30 000 euroa ja käteen jää 70 000 + kokouspalkkioista jäävä osuus.

Ihan kiva juttu, varsinkin kun poliitikoiden "työaikaan" usein kuuluu juuri nuo poliittiset kokoukset.

Eli hienosti junailtu - eduskunta on säätänyt taas itselleen sopivat lait.
Ekin vastaus ei mene ihan oikein. Verosta ei suinkaan vähennetä puolueveroa. Sensjiaan puoluevero vähennetään verotettavasta tulosta. Ekin esimerkissä poliitikko saa palkkaa 100 000 € ja lisäksi luottamustoimesta 33 333 €. Koska hän maksaa luottamustoimesta 10 000 € puolueveroa (joka monissa puolueissa on ehto luottamsutoimen saamiseksi), hän ei maksa tuloveroa 133 333 €:sta vaan 123 333 €:sta. Toisin sanoen hän saa tehdä tulonhankkimisvähennyksen, joka on suuruudeltaan sama kuin puoluevero. Ihan vastaavan laisia tulonhankkimisvähennyksiä saa tehdä esimerkiksi ammattikirjallisuudesta, ansionharjoittamiseen käytetystä oman asunnon "ylimääräisestä" pinta-alasta, työmatkakuluista yms. Mielestäni ihan asiallista. Jos puolueet saamat tämän tulon verottomasti, voidaan miettiä, pitäisikö puolueita verottaa tästä tulosta. Luottamushenkilöä siitä ei kuulu verottaa.
Aika melkoosta tuommonen ei minun nuoruudessa tuommoista.
Siis jälleen on homma hoidettu niin, että kansa maksaa. Ja taas poliittisille puolueille kilisee verovaroja kassaan. Oikeudentajuni mukaan edustajien pitäisi maksaa tämä puoluevero todella omasta pussista ei kansalaisten. Verovaroista maksetaan palkkiot ja kompensoidaan puolueen 'jäsenmaksua', mitä muuta.
Näin se on. Kukaan ei oikeasti halua kansanedustajaksi kansaa edustamaan. Oma napa siinä lähellä on. Minä enemmän näitä navan tuijottelijoita sinne tulee, sitä paremmin heillä menee. Vastaavasti kansa.... kärsii.
Onko verottajan käytäntö muuttunut. Kun itse aikoinani maksoin puolueveroa, minä maksoin kyllä siitä ennakkoveronpidätyksen.

Vai onko toimittaja vasta harjoittelemassa yhteiskunnallisten asiain hoidon kokonaisuutta ja meni kirjoituksessaan ns. metsään.

Mutta virheistään voi oppia, jos yleensä on oppimiskykyinen !
Toimittaja on tulkinnut asian aivan oikein. Puoluevero vähennetään automaattisesti verotuksesta tulonhankkimiskuluja vastaavana vähennyksenä.

Eli siinä vaiheessa kun kaupunki tai kunta maksaa palkkion, siitä kyllä otetaan sekä normaali tulovero että puoluevero. Mutta kun lopullista veroa lasketaan, niin tämä puoluevero tulkitaan tulonhankkimiskuluksi ja se vähennetään koko vuoden tuloista.
@Tämmöttii: verovähennysoikeus tuli vasta muutama vuosi sitten, eli käytäntö on muuttunut.
Eikös olisi kohtuutonta että veroa kannettaisiin kahdesti? Eli jos on puolueveroa maksettu, tuosta summasta olisi kohtuutonta maksaa vielä kunnallis- ja valtioveroa? Taasko pahat vasurit vievät herrojen rahat, joojoo.
Puoluevero ei ole mikään vero, vaikka kyseinen termi löytyykin tuosta sanasta. Puoluevero on osa yhdistyksen jäsenmaksua ja on täysin järjetöntä, että tuon kaltaiset yhdistyksien jäsenmaksut saa vähentää verotuksesta tulonhankkimiskuluina.
Seiskakos tämä oli?
Piilopuoluetuki on siis harhaanjohtavasti nimitetty "puolueveroksi". Kaikkea ne keksii.
Artikkelin sävy viittaa siihen että puolueet, erityisesti vasemmistopuolueet, olisivat jonkinlaisia rikollisjärjestöjä.
Niin, ja pointtisi oli mikä?
Tavallinen tallaaja näkee, ymmärtää ja ihmettelee poliitikkojen mammonan nälkää. Onko tunnepuolella pahakin vaje kun mikään ei riitä?

Tämänkaltaiset uutiset vievät äänestäjän perussuomalaisten kannattajaksi, toivottavasti he käyttävät oppositiossa vaikutusmahdollisuuksiaan.
Luuletko ihan oikeasti, ettei Perussuomalaisilla ole aivan vastaavaa puolueveroa käytössä? Otappas kuule selvää asioista, niin tulet hämmästymään.
Tämä on juuri sitä mitä vastaan ihmiset vaaleissa äänestivät. Eliitin pelua rahoilla jotka eivät ole edes heidän.
Ei toimi ei demokratia. Ei sitten missään muodossa.
En niinkään ottaisi ongelmaksi tuota verovähennyksen määrää, vaan nykyisellään palkkatyöläisten ansioihin verrattuna suhteettomiin kokouspalkkioihin. Esimerkkinä Helsingin kaupunginvaltuusto, jonka kokoukset venyvät aina vain siksi, että tietyn ajan jälkeen saa korkeamman kokouspalkkion.

Kuvittelisin tämän puolueverojärjestelmän menevän taulukauppojen ja seminaarien kanssa siihen laariin puoluerahoitusta, joka ei läpinäkyvyyden aikakautena enää pitäisi esiintyä.
Jos luottamushenkilön kokouspalkkiosta osa menee hänen edustamalleen puolueelle, ei sitä silloin pidäkkään laskea luottamushenkilölle tuloksi. Minusta tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Se että onko tuo sovelias tapa rahoittaa puoluetta, voi olla montaa mieltä.
Samaan aikaan eräät politiikot esittävät muutosta lakiin että tavallisen duunarin AY jäsenmaksuja ei saisi enää vähentää verotuksesta.
No ei todellakaan pidäkään.. Miksi yhteiskunnan pitäisi tukea lakkoja?
Tämä puolueveron vähennyskelpoisuus pitäisi heti poistaa ja samalla kaupunkien maksamia kokouspalkkioita tiputtaa 20%:lla. Kaupunkilaiset tässä maksavat ylikorkeina kokouspalkkioina ja veronvähennysten aikaansaamina menetyksinä puolueiden toimintaa, vaikka itse eivät kuulu tai kannata mitään puoluetta!
Kyseessähän on alkujaankin ollut piilopueluetuki. Turha luulla, että tähän koskaan poliitikot puuttuvat - kysehän on heidän omien puolueidensa eduista. Tuskin Hesarikaan nostaa tästä yhtä suurta hälinää kuin vaalituista - eihän nyt voida nälviä Keskustaa tai muita "maakuntien miehiä".
Kyseessähän on alkujaankin ollut piilopueluetuki. Turha luulla, että tähän koskaan poliitikot puuttuvat - kysehän on heidän omien puolueidensa eduista. Tuskin Hesarikaan nostaa tästä yhtä suurta hälinää kuin vaalituista - eihän nyt voida nälviä Keskustaa tai muita "maakuntien miehiä".
Miten tämäkin juttu on kirjoitettu niinkuin kyseessä olisi joku salamyhkäinen etuoikeus? Puoluevero on näille poliitikoille menetettyä rahaa, vaikka vähennyskelpoista.
Olisi aiheellista uutisoida selväkielisesti tehdäänkö vähennys poliitikoille maksettavasta verosta vaiko verotettavasta tulosta??
Aivan. Tämä artikeli on epäselvästi kirjoitettu. Minä ymmärrän sen kuitenkin niin että poliitikko ei "saa" mitään rahaa. Tämä on vähän kun ne rahat jotka pistän ammattiliittoni: ne vähennetään siitä summasta josta maskan veroa. Mutta enhän minä – tai poliitikko – "hanki" mitään rahaa tällä tavalla.
Sitten nämä rahat kierrätetään tukiyhdistysten kautta verottomana takaisin näille veronkiertäjille, eikös niin?
huhhuh, niin järkyttävää meininkiä. Miten voi olla että me suostutaan maksamaan puolueille ja kansanedustajille kohtuuttoman paljon palkkoita eri etuisuuksien muodossa?

Oikeassa elämässä kenenkään työpaikalla ei ajella taksilla, kenellekkään (tai ainankin aniharvoille) maksetaan 10,000€/hlö assarirahaa, oman työpaikan pystyssä pitämistä ei voi vähentää verotuksessa, jne. täysin järjetöntä toimintaa.. Tällästä oli joskus kasikytluvun kulta-aikoina liiketoiminnassa, mutta siitä on ajat jo ajanut ohi.
Öö, kannattaisi varmaan kertoa myös se, että ko. valtuutetut ovat vähennyksen saadakseen maksaneet myös puolueelle menevästä palkkion osasta ensin verot (palkkiot 10000 - puolueelle 2500 = vero peritään 10000:sta, ei 7500:sta).
Ei kai johtavien luottamusmiestenkään tarvitse maksaa veroa jostain sellaisesta, mitä he eivät koskaan ole oikeasti tienanneet?
Väärin. Jos valtuutettu saa palkkioita mainitsemasi 10 000 euroa ja maksaa siitä puolueveroa mainitsemasi 2500 euroa, niin hän maksaa tuloveroa ainoastaan tuosta 7500 eurosta. Juuri tämä ansiotulosta tehtävä tulonhankkimiskuluvähennys on se, joka tekee systeemistä mädän.
Tässä ei ole mitään väärää. Itse istun kaupungin lautakunnassa. Kokous palkkio on noin 90 euroa. Tästä vähennetään ensin vero (sivuveroprosentilla) ja siitä sitten 20% puolueveroa. Jokainen voi siitä laskea paljon jää käteen.
No kuinka ollakaan, tässäkin vasemmistolaiset kärjessä. Verot valtion maksettaviksi!
Härskiä uutisointia! Eiväthän nämä poliitikot hanki verovähennyksiä, vaan antavat OMAA rahaansa yhteiseen hyvään ja saavat pienen osan takaisin verovähennysten muodossa, kuten kaikkien muidenkin puolueiden edustajat.

Vihreät, perussuomalaiset ja kokoomuslaiset pitävät rahansa itsellään, pitäisikö siitä olla ylpeä? Eivät ilmeisesti usko ajamaansa asiaan.
Voi ristus tätä maata. Ja kaikki on aivan normaalia. Ei mitään korruptiota tai vehkeilyä tai laittomuutta, vaan maan tapa. Aivan normaalia. Puoluetukea puoluetuen päälle. Systeemi on mätä!
Yllättäen vasurit käärii rahaa ohi järjestelmästä. Onko tämä solidaarisuutta. Ei, tämä on verosuunnittelua, jotkut menot on yksinkertaisesti fiksumpaa kanavoida "puolueen rahoittamina"
"hankkivat muhkeat verovähennykset". Taas tämä on kirjoitettu kuin poliitikot jotenkin mystisesti tienaisivat verovähennyksillä rahaa, kun kyse on ainoastaan siitä ettei veroja tarvitse maksaa palkasta jota ei saa. Miksei otsikko ole totuudenmukaisesti esimerkiksi "poliitikot maksavat veroa vain palkkiosta jonka saavat käteen"? Ei kait Hesarin pitäisi mikään iltapäilehti olla.
Kokouspalkkio yhteisten asioiden hoitamisesta ei ole suuri. Työtä tehdään tietysti myös kokouksen ulkopuolella, asioihin perehdytään, ollaan kuntalaisten käytettävissä (puheluita ja sähköposteja tulee paljon) yms. Kokouspalkkiosta maksetaan tulovero ja puoluevero täydestä summasta. Eli lautakunnan kokousta kohden jää "ansioksi" sellainen vajaa pari kymppiä, ainakin näin Helsingissä. Kannattaa kadehtia, näitä hommia pääsee kyllä hoitamaan
Jutun jujuhan on sinä että puoluevero kierrätetään takaisin poliitikoille verottomana avustuksena tavalla tai toisena. Tässä poliitikot ovat taas kehitelleet itselleen porsaanreiän. Ei siinä mitään, itsepähän ne valitsemme, mutta asian voisi reilusti tunnustaa.
Helsingin Sanomathan on kepun etäispääte, kirjoituksetkin sitä rataa.
Kuinka vain itse asiasta, mutta toimittajalta jäi kyllä selvittämättä tavalliselle tattiaiselle, mistä on oikeasti kyse. Jutusta ei ymmärrä kuka maksaa milloin, minne, kelle. Missä se vääryys, jota hän uutisoi, piilee? Mutta tätä näkee paljon. Viestin lähettäjällä ei ole kykyä ja halua laatia viestiä vastaanottaja huomioiden.
Täytyy muistaa, että poliittisilla puolueilla on myös muita kustannuksia kuin ne pelkät edustajat (jotka eivät siis ole kustannus puolueelle). Mistä tätä systeemiä kritisoivien mielestä pitäisi maksaa kunnallisjärjestöjen työntekijöiden/avustajien palkat? Eikö ole selvää, että sellaiset puolueet joilla on vähemmän ulkopuolista tukea perivät enemmän tätä "veroa" ja päin vastoin. Erikoista näissä tukikeskusteluissa on se mitä tapahtuisi jos kaikki tuet poistettaisiin. Ainoastaan oikeistopuoluiella (ne kun pystyisivät rahoituksen muualtakin järjestämään) olisi varaa tulevaisuudessa pyörittää toimisoja/kampanjoida ja ne jotka tukia todennäköisesti eniten vastustavat kärsisivät. Eli miettikää hyvä ihmiset mitä haluatte.
Puoluetuet tulisi kaikki karsia. Puolueita kannattavat tukisivat puolueita esim jäsenmaksun kautta. Vaalituki tai muu tuki ulkopuolisilta tulisi sallia vain henkilöille ja rajata vuositasolle johonkin järkevään tasoon esim. 5 000,-/v. Näin rajattaisiin mm. mainitsemasi oikeistopuolueiden saamat tuet jotka ovat yleensä jonkun yrityksen tai säätiön maksamia.
Uskomaton juttu. Mitä ihmettä valtakunnassa käydään pohdintaa miten tukea esim. panostuksia uusiin yrityksiin edullisten verotuskohteluiden kautta, kun on kehitetty tällainen menettely.

Toimittajat/historiankirjoittajat voisivat selvittää miten tällainen menettely on syntynyt. Tuntuu kuin se olisi yksi näitä "valtakunnan tarkoin varjeltuja salaisuuksia".

Kyllä on purkamista vanhassa poliittisessa kulttuurissa.

Sanoisinko iljettävää.
Mitään ekstrahyötyähän eivät kunnallispolitiikot saa, päinvastoin joutuvat maksamaan tosi pienistä kokouspalkkiosta vielä puolueelle. Suomi on siitä hyvin harvinainen maa että täällä politiikan tekemisestä ei makseta palkkaa kuin kansanedustajille. Nykyaikana aktiivinen ja tunnollinen toiminta esim. kunnallispolitiikassa vaatii aivan järjettömästi aikaa jota kukaan ei korvaa. Ei kannata kadehtia, ei todellakaan.
Vasemmisto kansan asialla....ja KUKKAROLLA!
Jos tällaisesta puoluetuesta saa verovähennyksen, olisi ihan kohtuulloista että samanlaisen verovähernnyksen saisi myös esimerkiksi näytelmäkerhon, urheiluseuran tai nuorisokuoron sponsoroinnista.
Olisi kiva nähdä kyseisten poliitikkojen tekevän samanlaisia tulonsiirtoja muihinkin kohteisiin
Tämä on ihan per****tä tämä käytäntö. Käytännön seurauksena yhteiskunta vaan maksaa ylisuuria kokouspalkkioita, joista osa päätyy puolueiden pohjattomaan kassaan.
eipä ole ihme kun tollasia lakeja on rustattu ja kansalaisia on viety harhaan kuin pässiä narusta nykimällä väärille puolueille ääniä .ovat oikein rosvouksen huippuja kaikki paitsi perus suomalaiset ,jotka pienillä putjeteillaan ovat rehellisyyttä puolustaneet vuosikymmeniä.
Jiiiiiiiihhaaaaa!!!!
Ennen tuo meni niin, että 100 euron kokouspalkkiosta (jonka eteen sai itse enemmän tai vähemmän raskaan kokouksen lisäksi lukea vinon pinon papereita, ottaa selvää tärkeimmistä asioista muitakin reittejä, vastailla kuntalaisten yhteydenottoihin ja pohtia puoluetovereiden kanssa, mikä olisi paras ratkaisu joihinkin asioihin) maksoi sivutulon ennakonpidätyksen 40 % (40 euroa) ja puolueveron 20 % (20 euroa). Tilille tömpsähti siis 40 euroa. Veropalautuksina sai ehkä joskus jotain, riippuen lopullisesta veroprosentista. Ne tuosta äkäisimpiä olivat, jotka maksoivat sivutulosta 60 % ennakonpidätystä ja käteen jäi 20 siten euroa per kokous. Muutama vuosi sitten tuli tämä nykyinen verovähennysoikeus, jonka ansiosta veroa tarvitsee maksaa vain 80 eurosta, jos 20 euroa menee puolueelle. Pienemmillä paikkakunnilla itse kokouspalkkiokin saattaa olla huomattavasti pienempi, esim. 40 euroa, jolloin lautakunnan jäsenelle käteen jäävä osuus on parhaassakin tapauksessa naurettavan pieni.
Lain mukaan tulon hankkimisesta aiheutuneet menot saa vähentää verotuksessa. Tätä on täsmennetty vuonna 2005 kunnallisten luottamushenkilömaksujen osalta, koska ne ovat tosiasiallinen luottamushenkilön meno, joka seuraa luottamustehtävän saamisesta ja joka käytetään siinä onnistumisen edistämiseen. Valtion tasolla puolueiden toimintaan annetaan puoluetukea, mutta kunnat eivät saa sitä maksaa. Luottamushenkilöt hoitavat kaikkien kuntalaisten yhteisiä asioita eli se on eräänlaista talkoohommaa.
Pysäköintiveroa tulee nostaa, koska se on mahdollista.
Tämä "meno" joka pienentää verotusta, palaa taas verottomana takaisin maksajalle, kun poliitikko saa verotonta tukea puolueelta seuraavissa vaaleissa. = Veronkiertoa.

Vastaavasti normiduunarin tapauksessa ammattiliiton jäsenmaksu on kyllä vähennyskelpoinen verotuksessa, mutta ammattiliitolta takaisin saatua lakkoavustusta verotetaan.
Miten yhdistyksellä voi olla "verotusoikeus"? Ja kaupunki maksaa tämän osuuden _suoraan_ puolueille?!

Pääongelma ei ole verovähennysoikeus vaan se, että kunnallisveroa siirretään suoraan puolueiden taskuihin. Vihreiden helsingin budjetista 70% on siis tavallisilta tallaajilta VARASTETTUA rahaa.
Mitesnkäs olisi esimerkiksi verottajan tarkastusisku vihreiden helsingin konttoriin? vai onko unphtunut laittaa puolueiden tulot verojen piiriin?
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Julkinen+sektori+piilotukee+puolueita/1135248136217
eipäs toas tässäkää touhussa oo järje hiventä!!! mut paiskataan tääki touhu kataisen käsiin ni gyl hyvin käy!!!
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme