Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Metro
Tue, 10 Jul 2012 11:34:12 +0300
Päivitetty Tue, 10 Jul 2012 18:19:56 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Kriittiset pyöräretkeläiset polkivat tiistaina alkuillasta Kampissa.|Lukijan kuvaKriittiset pyöräretkeläiset polkivat tiistaina alkuillasta Kampissa.|Lukijan kuva
  • |Lukijan kuva|Lukijan kuva

Vaikka Helsingin kaupunki on Baanan, pyörätaskujen ja pyöräkeskuksen kautta luonut kantakaupungista entistä pyöräilijäystävällisemmän, lisää vaaditaan.

Tiistaina 10. heinäkuuta järjestettävä Kriittinen pyöräretki pyrkii nostamaan esille keskustan pyöräilyväylien puutteita.

Tapahtumakutsun perusteella erityistä paheksuntaa saavat osakseen Bulevardin pyörätiet sekä Tennispalatsin kulmalla sijaitseva "nakkiputkan aita". Aita erottaa bussiliikenteen ja kevyen liikenteen, mikä aiheuttaa etenkin pyöräilijöille suonen tykytystä.

- Polttavin kysymys on kuitenkin Hämeentie, jolla bussiliikenne on vilkasta. Se on todella paha paikka ajaa pyörällä. Pyöräteitä on jo pitkään toivottu, täydentää pyöräretken järjestäjiin kuuluva Marjut Ollitervo.

Pyörillä liikkuva mielenilmaus lähti Narinkkatorilta kello 18 kohti Tokoinrantaa.

- Helsinki-päivänä vastaavalla retkellä osallistujia oli yli kolmesataa. Nyt odotamme noin 150 henkeä, jos sää on hyvä, Ollitervo totesi ennen retken alkua.

Tapahtuman Facebook-sivulla yli sata ihmistä oli ilmottautunut tapahtumaan.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Pitäisikö autoilijat alkaa parveilla samalla tavalla jos liikenne ei vedä siedettävällä tavalla? Tai jos parkkipaikkoja ei ole tarpeeksi? Siihen olisi todella tarvetta, mutta onko järkevä tapa vaikuttaa?
Autoilijat voivat kaikin mokomin tulla parveilemaan Kriittiselle, kunhan tulevat polkupyörillä eivätkä autoilla. Pyöräilyn sujuvoittaminen on autoilijoiden etu, koska jokainen pyöräilyyn siirtyvä autoilija vähentää ruuhkia eli tekee tieverkosta tilavamman jäljelle jääville autoilijoille. Vaikka pyöräilyn edistäminen yksittäisissä paikoissa tarkoittaisikin autoilun hankaloitumista juuri siinä kohdassa, se helpottaa autoilua monen monituisessa muussa paikassa. Logiikka on vastaava kuin siinä, miksi joukkoliikenteen edistäminen näennäisesti yksityisautoilun kustannuksella tekee autoliikenteestä sujuvampaa.
Tervetuloa siis vaan parveilemaan, niin saadaan sinunkin autollesi enemmän parkki- ja ajotilaa pyöräilyn helpottuessa ja sen suosion kasvaessa!
Autoilijat parveilevat (=muodostavat ruuhkia) päivittäin ja siksi liikenne ei vedä. Vähemmän autoilijoita, niin liikenne sujuu ja parkkipaikkojakin alkaa löytyä.
Autoilijan ratkaisu toimisi varmaan pyöräilyynkin. Jos kukaan ei pyöräile niin pyöräteiden kassa ei olisi ongelma.
Vähemmän pyöräilijöitä enemmän tilaa jalankulkijoille. Kaikki nämä pyöräilijät voisivat siirtyä busseihin.

Jokainen pyörätie vie 2 metriä jalkakäytävätilaa, sitä voitaisiin käyttää vaikka parkkipakkojen lisäämiseen.
Minä vaadin enemmän tilaa rullaluistelijoille, mutta en silti ala ajamaan asiaa häiritsemällä lain vastaisesti muuta liikennettä.
Abc, et sitten ole huomannut, autoilijat parveilevat stadissa 365 päivää vuodessa?
En oo ikinä nähnyt yhtään fillaria "pyörätaskussa" odottamassa valojen vaihtoa. Ihan huuhaa hommaa ja verovarojen tuhlausta koko homma. Pyöräilijöille pitäisi opettaa liikennesäännöt (pyöräilykortti) ja sitten vasta mukaan muun liikenteen sekaan.
Kyllä sinne sopii, kun osaa säännöt ja tajuaa mihin sillä pyörällä on järkevää ylipäätään mennä polkemaan.
Täällä Helsingissä on jokin ihme fillari mafia, joka kuvittelee ottavansa kaikki väylät käyttöönsä, muka joillakin vihreillä tjsp. argumenteilla.
Eikös sujuva liikenne olisi kaikkien etu?
Niihin ei sovi, koska niiden päälle autoilijat jäävät odottoman valojen vaihtumista. Tai väärin pysäköidyt autot estävät taskuun ajamisen.
Huomaatko, miten täydellisen vasemmistolaista ajattelua edustat kaikkien asioiden säätelyinesi ja kortittamisinesi? Tiedätkö sitäkään, että Suomessa jo olemassa olevien ajoneuvokorttien hintaa on hilattu hyvävelikartellien helppoudessa jatkuvasti pikkuhiljaa ylöspäin vuodesta toiseen?
Jos pyöräkortti lisää turvallisuutta, niin ilman muuta pakollinen teoriakoe ja ajokoe pyöräilijöillekin. On se ihme että mopoilijoita vaaditaan molemmat, mutta pyörällä saa samoja teitä pitkin ajaa ilman mitään koulutusta ja osaamista.

Niin ja pyöräkortin hinta voisi olla 600-800€. Lisäksi pyöräilijöille pakollinen kypärä ja huomioliivi.
80 %:lla yli 15-vuotiaista suomalaisista on jo jonkunlainen ajokortti eli myös suurimmalla osasta pyöräilijöistä on jo ajokortti.
Eihän se ajokortti estä autoilijoitakaan törttöilemästä. Joka päivä tunkevat kolmion takaa fillaristien päälle.
Miten tuo pyöräkortin hinta on tässä jpe jpe:lle se mainitsemisen arvoinen asia? Korkealla hinnalla saadaan vähennettyä pyöräilyä?
Jos ajokortti lisää turvallisuutta, miksi autoilijat ovat se ryhmä liikenteessä joka käytännössä tappaa muut?
Suomessa aurataan pyörätiet kalliisti koko talvikauden yli puoli vuotta paremmin kuin jalkakäytävät, vaikka kukaan ei niitä käytä. Liikennevero myös pyöräilijöille! Osallistukoot kustannuksiin ne, jotka pyöräteitä käyttävät.
Voice: Kunnallisvero. Oletko kuullut sellaisesta. Siitä kustannetaan kevyenliikenteen väylien ylläpito. Myös jalkakäytäviä aurataan joten miksi et vaadi jalankulkijoille erilistä kenkäveroa.
@Voice Taisit olla itse koko talven sisätiloissa kun et nähnyt esimerkiksi minua, ja montaa muuta, pyöräilemässä. En pyöräillyt niin ahkerasti kuin kesällä, mutta joka viikko kuitenkin ja aina tuli vastaan muita pyöräilijöitä.
Hyvä että tähän kiinnitetään huomiota, mutta me pyöräilijät voimme vaikuttaa asioihin paljon itsekin. Luomalla paremman sääntöjä kunnioittavan kulttuurin olemme päätääjien suhteen paljon uskottavampia.

Viime aikoina minua on ottanut päähän, taas kerran, jalkakäytävällä pyöräilijät. Eivät selvästikään ymmärrä aiheuttamaansa vaaraa. Esimerkiksi Hämeentiellä kävelen päivittäin ulos porttikongista ja saa olla todella tarkkana että ei jää alle. Pahin tapaus oli Sörnäisten rantatiellä Alepan nurkalla, jossa kaveri tuli kapeassa paikassa ohi todella kovaa pitkin jalkakäytävää, vaikka ihan vieressä kulkee pyörätie. Kadulla kulkee paljon hauraita vanhuksia ja henki lähtee jos päälle ajaa tuolla vauhdilla ajaa. Huusin sadatellen perään ja sain vastaukseksi "Ei tää oo sun kyläsi!". Kaverille tiedoksi, tältä osin tämä on minun kyläni.

Niin ja ajan monta kertaa viikossa fillarilla Hakikseta Sörnäisiin ja takaisin -- ja muutenkin pyörin nurkilla pyöräillen. Vielä ei ole tarvinnut ajaa metriäkään jalkakäytävällä, eikä aina edes Hämeentietä.
Pyöräkaistat Hämeentielle, niin ongelma on ratkaistu. Ystäväni kaatui erittäin vaarallisesti juuri Hämeentiellä bussin ajaessa liian läheltä. En ihmettele yhtään, että ihmiset ajavat Hämeentiellä jalkakäytävillä. Kymmenen bussin jono, joka ohittaa sinut 40-50 km/h hihaa hipoen on pelottava kokemus. Pyöräilyn pitäisi olla turvallista ja helppoa kaikille kulkijoille, ei pelkästään niille harvoille kovanaamoille, jotka ovat tottuneet ajamaan bussien seassa koko ikänsä. Siksi sujuvaan ja turvalliseen pyöräilyinfraan tulee panostaa. Se on kaikkien etu, myös autoilijoiden ja jalankulkijoiden.

Ja kyllä, rattiraivoa esiintyy myös fillaristien joukossa. Uskon, että pyöräilyolosuhteiden kehittäminen turvallisempaan ja sujuvampaan suuntaan auttaa tähänkin.
Pyöräkaista on aika vaikeata sovittaa Hämeentielle, mutta ehkä tulevaisuudessa jos tunnelihanke toteutuu ja liikennemäärä Hämeentiellä vähenee. Jo nyt kaista on niin kapea että bussin on aika mahdotonta väistää kunnolla jos vasemmala kaistalla on autoja. Toisaalta bussin ei pitäisi lähteä väkisin änkeämään ohi.

Joskus juttelin yhden bussitallin esimiehen kanssa, kun urputin juuri tästä, ja hän sanoi että itse ei ainakaan uskalla lähteä ohittamaan. Eli ongelma on tiedossa, mutta kaikki eivät malta tai välitä.

Jos huomaan vetäväni bussiletkaa tai odotan valoissa bussien edessä ajan fillarin risteyksen kohdalla sivuun ja päästän bussiletkan ohi. Mukavampaa kaikille ja aika usein saan bussikuskilta kädenheilautuksen kiitokseksi. Alamäkeen ajan vasenta kaistaa koska silloin pääsee muun liikenteen vauhtia noin 40 km/h. Vilkkaana aikana ajan ylämäkeen Sörnäisen rantatien kautta.
Käytännöllinen lainmukainen ratkaisu: vältä hämeentietä pyörällä kuin ruttoa :/
Hämeentielle on tulossa pyöräkaistat, tosin niitä joudutaan todennäköisesti odottamaan useampi vuosi. Helsinkiin rakennetaan pikkuhiljaa parempaa pyöräilyverkostoa, pyörätaskuja sekä yksisuuntaisia pyöräkaistoja.

Mitään ei tapahtuisi, ellei sitä vaadittaisi. Baana saatiin, koska sitä vaadittiin. Pyöräilyolosuhteita kehitetään, koska sitä vaaditaan.

Lisää Kriittisiä pyöräretkiä!
hämeentietä ei pääse oikein mihinkään... en ymmärrä mikä hinku siinä on niin kovasti pyöräillä.
Hämeentie vie Kallioon, jossa asuvista ihmisistä 80% ei omista autoa. Mikä hinku siinä Hämeentiellä on ajaa autolla, kun Sörnäisten rantatiellä on leveä ja nopea nelikaistainen väylä?
Se nyt on vaan kestettävä, että joka paikkaan ei pyörätie mahdu ja Hämeentie on yksi sellainen. Ei Mechelelinkadullekaan tai Manskulla mahdu, kuin osan aikaa.

Itsellä taas ei ole ollut koskaan mitään ongelmia ajaa Hämeentietä pyörällä. Enemmäkin kyrsii se jatkuva seisominen liikennevaloissa. Ja Hämeentiellä se on Kurvin jälkeen pelkkää punaisista punaisiin. Siksi menenkin mieluummin Kallion läpi tai Sörnäisten Rantatien kautta.
Mechelinille on tulossa jo pyörätie, Manskulle samoin pyöräkaistat.

Hämeentielle sitä vastoin ei ole vielä saatu noita aikaiseksi ja tuota mantraa liian kapeasta tiestä pyöräteitä tai -kaistoja ajatellen hoetaan yhä. Näin vaikka asia on jo mitattukin ja todettu, että kyllähän sinne pyöräkaistat sopivat.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Eikö siellä ole bussikaistoja? Eikö pyörällä muka saa ajaa bussikaistoja pitkiin? Miksi pitäisi olla erillinen pyöräkaista?
Tapsa: Se mikään mantraa ole. Sinne ei mahdu, koska ne on pääväyliä, eikä mitään pikkuteitä. Piste.
Manskun reunoillahan menee jo pyöräreitit. Ovatko pyräilijät todella niin laiskaa sakkia, etteivät jaksa/ymmärrä käyttää urheilukadun reittiä?
Eikö siellä ole junarata? Eikö pyörällä muka saa ajaa junaradalla? Miksi pitäisi olla erillinen pyöräkaista?
Asdasd: manskun pyöräkaistat on jatkuvasti täynnä pysäköityjä autoja. Aja siinä sitten pyörällä. Olisiko autoilijoista kivaa jos pyöräilijät pysäköisivät pyöränsä keskelle manskua ?
Hämeentien pyöräkaistoista on jo piirustuksetkin valmiina. Kyllä mahtuu. Tarvitaan vain poliittista tahtoa.
Kumpaan stadiin halutaan lisää autoja vai lisää pyöräilijöitä?
Miten niin Hämeentielle ei mahdu pyörätie? Muutama vuosi sitten siellä oli vain jalkakäytävä, nyt siellä on jalkakäytävällä autojen pysäköinti. Olisi niiden pysäköityjen autojen tilalle mahtunut mainiosti kunnollinen pyörätie niin tämäkin ikuisuusasia olisi ohi. Kiitos vaan vihreille asioiden hoitamisesta päin peetä.
Toimintanne ei ole kivon uskottavaa, koska rikotte liikennesääntöjä: monta pyöräiljää rinnakkain, kaikilla ei ole kypärää, pyöristä puuttuu mm. heijastimia jne...
No eipä kaikki autoijatkaan käytä esim .sitä handsfreetä ja ne ovatkin niitä kaikkein varottavimpia teillä liikkujia, huomio kohdistunut vain ja ainoastaan puhumiseen.
Kuvan perusteella 80% käytti kypärää. Tämä on huomattavasti suurempi osuus, kuin mitä normaalisti näkyy liikenteessä.
Polkupyöriin käyttömaksut vakuutukset,ajokortti, ja muut verot aivan kuten autoilijoitakin lypsetään.Näiden maksujen jälkeen voisikin joku fillariryhmittymä jotain olla vaatimassakin.Eli jotain tolkkua sentään.
Onko pakko ajaa joka paikkaan autolla?
TOtta. Kun pyöräilijät alkavat maksamaan pyöräilystään veroja kuten autoilijat, saavat he verorahojensa vastineeksi parempia väyliä.
Pyöräilijät maksavat kunnallisveroa siinä missä autoilijatkin. Itse asiassa esimerkiksi Helsingille Helsingissä asuva pyöräilijä maksaa paljon enemmän käyttämistään väylistä kuin Helsinkiin kotoaan Espoosta ajanut autoilija...
Kuinka monta kertaa se pitää vääntää rautalangasta että kevyenliikenteenväyliä ei rakenneta autoililusta perittävillä verotuloilla. Kevyenliikenteen väylien rakentaminen kustannetaan kunnallisverovaroista joita myös pyöräilijät maksavat . Helsingin liikenteeseen varatuista kunnallisverotuloista 99 % käytetään autoilusta aiheutuviin kustannuksiin ja vain 1 % kevyenliikenyeen kehittämiseen. Baana maksoi 5 milj. Ja kalastamaan tulevaan samanpituiseen aitoille tarkoitettuun maantietunneliin menee kunnallisverovaroja 140 milj.
Onko pakko ajaa joka paikkaan pyörällä? Kävelkää ja matkustakaa bussilla!
Nimimerkille jep jep, pyörä on stadissa nopein ja helpoin kulkutapa. Se on ilmainen ja saasteeton. Se virkistää ja parantaa terveyttäsi. Lisäksi se säästää sekä valtion verovaroja. Siksi.
Taas tuo valheellinen väite että autoilija muka maksaisi. Ei maksa. Autoilijoiden maksamat verot eivät riitä kattamaan kaikkia niitä kuluja joita autoilu välillisesti yhteiskunnalle aiheuttaa. Mm. pelkästään liikenneonnettomuuksista aiheutuu seurannaisvaikutuksineen vuosittain yhteiskunnalle yli 3 miljardin euron kulut joita ei kateta vakuutuksista.
Suomi on autojen hyysäysyhteiskunta.
Mihinkäs ne pyöräilijöiltä kerättävät rahat sitten riittävät? Siis pois lukien se kaikilta perittävän kunnallisvero. Niillä ei kateta liikenneonnettomuusien seurannaisvaikutuksia edes laastareiden osalta. Kun eivät maksa edes vakuutusmaksuja.
Pussirotta, pyöräily tuottaa yhteiskunnalle säästöjä. Tutustu WHO:n laskelmiin, jos et usko. Tanskassa on laskettu, että jokainen pyöräilty kilometri tuottaa 0.16€ säästöä valtiolle, kun autoilu tuottaa 0.10€/km tappiota.
Pyöräilyn tukeminen on siis valtiolle erittäin kannattavaa. Siksi pyöräilyä tulisi edistää verovähennyksin.
Sopivasti lakemalla saa mustankin näyttämään valkoiselta. Jos jätetään laskennalliset eurot pois ja jätetään vaintodelliset maksetut ja kulutetut eurot jäljelle, muuttuu tilanne toiseksi. Sitäpaitsi, pyöräily on Suomessa mahdollista ympärivuotisesti vain pienen ajan vuodesta. Jätetään nyt nämä räntäsäteessa, kinoksessa polkevat extreme harrastajat pois. Muuksi ajaksi tarvitaan joko julkinen liikenne tai oma auto jo työssäkäyntiin. Jos helsinkiläinen keskusta-asukas pystyykin pyöräilemään .suuren osan vuotta kotikulmillaan, on se kauempaa tulevalle työmatkaajalle vain käytänössä mahdoton haave.

ps. minustakin pyörän verotusta voisi pienentää, pelkkä alv on aivan riittävä. ;)
Pussirotta, auto-onnettomuudet aiheuttavat vuodessa 3,2 miljardin euron vahingot yhteiskunnalle, näitä ei makseta vakuutuksista, pyöräilyonnettomuudet 18 miljoonaa euroa. Ovat 'hieman' eri luokissa.

Fillareita myydään vuosittain noin 300000 kappaletta. Jos arvioidaan hinnaksi 200e, noista kertyy 13,2 miljoonaa euroa ALV:a.

Sitten se säästö. Tuossa yllä jo kerrottiinkin paljonko pyöräilty kilometri säästää yhteiskunnan varoja. Suomalaiset pyöräilevät vuosittain noin 1,5 miljardia kilometriä, tarkoittaa 240 miljoonan euron säästöjä. Pyöräilijät ovat siis paljon plussalla.
Olisit eritellyt tarkemmin tuon kunnallisverosta liikenteeseen varatun rahan käytöstä.
Jos tuosta 99 prosentista vähennetään julkiseen liiketeeseen, ja sen vaatimaan infraan varatut rahat ollaan aika liki nollaa. Veikkaan, että puhtaasti yksityisautoiluun ei varata edes tuota yhtä prosenttia, joka on varattu pyöräilijöille.
@Pussirotta Hyvä pyörätieverkko on vain autoilijoiden etu, turha ruikuttaa. En minäkään ruikuta sitä että en saa maksamilleni veroille täyttä katetta kun ajan autolla keskimääräistä huomattavasti vähemmän. Toisin sanoen ajelet minun laskuuni, ole hyvä!
Jos vähennetään tuo 3200 miljoonaa autoilusta kerätyistä suorista veroista, joka oli viime vuonna reilut 7600 miljoonaa, ollaan vielä 4400 miljoonaa plussalla. Tuohon verrattuna pyöräilyonnettomuuksien 18 miljoonaa ja fillareiden alv 13,2 miljoonaa sekä se laskennallinen säästö 240 miljoonaa on aika pientä. vielä jää reilu 4000 miljoonaa plussalla.

Näitä summia vertaillessa sekoitetaan usein miljoonat ja miljardit, joten käytin yhteismitallisia suureita. Sinänsä en pidä mitään kulkumuotoa itseisarvoisesti toista parempana, mutta ideologisesti yksipuolisesti väritetty propaganda on aina nostanut karvat pystyyn. Helsinkiläisten pyöräilyaktiivien kyläpolitikointi on yksi niistä. Helsinki ei olisi pääkaupunki ilman julkista liikennettä ja yksityisautoja. Kaikkia tarvitaan.
Pussirotta: Moitit muita ideologisesti väritetystä propagandasta ja itse julistat propagandaasi joka ei edes perustu todelliduuteen. 3,2 miljardia on vasta onnettomuuksien aiheuttamat kulut. Liikenteen saasteet tappavat saman verran ihmisiä erilaisiin sairauksiin kuin mitä noissa onnettomuuksissa kuolee joten siitä saat toisen mokoman. Meluhaitoista ja niiden yhteiskunnalle aiheuttamista kuluista ei kenelläkään ole mitään arviota.

Ihan ilman ideologiaakin normaaliälyinen havaitsee että rajoittamaton yksityisautoilu tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Siksi autoiluun liittyvien verojen kiristäminen ei olisi mikään oikeusmurha vaan oikeus ja kohtuus.
Liikenteen saasteista pahimpia ovat pienhiukkaset ja typen oksidit, joita tulee pääasiassa raskaasta liineteestä, kuten busseista. Meluhaitoille voidaan laskea vaikka minkälaiset kulut ideologiasta riippuen, joten jätetään ne pois. Itseäni häiritsi aikoinaan kirskuvat raiiovaunut eniten. Nykyisin lentoliikenne. Ottaen huomioon jatkuvasti nousevan eliniän odotteen, en olisi huolissani kuitenkaan liikenteen nykyisistä saateista. Jokainen täältä lähteee kuitenkin vuorollaan.

Yksitysautoilua rajoitetaan nykyisin monella tavalla. Verotuksella ja reittirajoituksilla. Ilman sitä tämä yhteiskunta ei kuitenkaan toimisi. Tämä yhteiskunta ei ole pelkästään Helsinki tai sen keskusta. Ota käteen Suomen kartta ja piirrä siihen HSL linjat. Niiden ulkopuolellakin on ihmisiä, jotka käyvät töissä, kuten toivottavasti sinäkin
Kun mikään ei riitä.......
Stadin liikennettä on 70-luvulta lähtien rakennettu pelkästään autoliikenteelle. Kevyt liikenne on tungettu jonnekkin ahtaalle kaistaleelle, missä sattuu tilaa löytymään. Erityisesti pyöräliikenne on unohdettu kokonaan.
Helsingin pyöräilyinfra on surkea. Se on vaarallinen ja väärin rakennettu.

Koitappa joskus ajaa läpi stadin. Voit aloittaa vaikka ajamalla Hakaniemestä Kamppiin, niin näet, millaista stadissa on ajaa.
Hakaniemestä Kamppiin on erittäin helppo ajaa. Linnunlauluun > Töölönlahdelle > Kamppiin. Toinen reitti pyörätietä Starandin takaa > Kaisaniemen puistoon > Rautatientorille > Kamppiin. Helppoa kuin heinänteko. Autolla Hakaniemestä Kamppiin ei ole yhtään helpompaa, yleensä hitaampaa kuin fillarilla. Kokeilepa esimerkiksi ajaa autolla esimerkiksi Hakaniemestä Kamppiin Matkahuollon pakettipisteeseen.

Sörkasta Kamppiin voi ajaa Hesarin ja Töölönlahden kautta. Reitti on pari sataa metriä pidempi kuin Hakaniemen kautta, mutta hiton paljon mukavampi ajaa.

En sano että Helsingissä pyöräily on yksinkertaista, mutta kun hiukan opettelee reittejä ei tarvitse väkisin puskea hitaista ja typeristä paikoista.
Huom! Kommentti on poistettu
Sillähän sitä muskelia tulee kun ajaa mäkiä, ja kyllä nuo pitää päästä ylös tavallisella peruskunnolla. Oma lapseni kiskoi 3-vaihteisella Linnunlaulun jyrkimmän mäen ylös jo 5-vuotiaana. Ja jos on Kamppiin menossa kannatta Hesarilta ajaa Opperan puoleista rantaa.

Hesaria voi ihan hyvin ajaa Kurvista Brahen kentälle ajorataa pitkin, kuten kiitettävän moni näyttää nykyään tekevänkin. Kurvista pääsee helposti Hakaniemeen vaikkapa Vilhonvuorenkadun ja Sörnäisten rantatien kautta
Teknisesti ottaen olet oikeassa: mäkien tahkoaminen ei ole vaikeaa vaan rankkaa, joten mäkistä reittiä voi kutsua helpoksi vaikka siinä menisikin 3x enemmän aikaa ja hikeä. Jostain syystä veikkaan kuitenkin, että monet kansankieltä puhuvat eivät tule jakamaan tätä pedanttista tulkintaa.

Sitä vastoin merkitsemättömiä reittejä pitkin "ei ole erittäin helppo ajaa" ellei satu olemaan paikallinen aktiivipyöräilijä joka osaa ne ulkoa tai joka suunnittelee kulkunsa etukäteen kartan, internetin tai paikallisen avulla. Kaisaniemen reittikin parantuisi jos pyöräilijät ohjattaisiin sinne puistoon eikä sen jälkeiseen risteykseen josta pyörätie ei jatku minnekään. (paitsi ehkä unioninkadun suuntaan jonne olisi kannattanut kääntyä jo aiemmin)

Hesarista selviää useimmiten hengissä, mutta nelikaistainen katu jolla on joukkoliikennettä, taksitolppia, pysäköityjä autoja ja useita risteyksiä lyhyellä matkalla ei ole ykkösvaihtoehtoni vaikka rauhallisempi onkin kuin vaikka hämeentie. Aleksis kiven katu olisi muuten ilmeinen vaihtoehto, mutta harjun pikkuteiden risteykset ovat nekin vaarallisia, joten arpaonni suosisi varmaan teollisuuskatua..
Laki sanoo, että silloin pyöräillään kadulla, kun ei ole pyörätietä. Helppoa ja kätevää.
Juurikin tänään viimeksi kummastelin tuota Helsingin keskustan pyöräkaista buumia. Osa autoille varatuista kaistaosuuksista on niin kapeita, että vaikka ajaisit kuinka reunassa, niin kuorma-autolla joudut ajamaan puoliksi merkityn pyöräilykaistan päältä ja paras oli se, jossa autolle varattu tila oli niin kapea, että peili olisi kopannut pyöräilijää päähän, vaikka olisi hänkin ajanut niin reunassa kuin mahdollista. Itse en noille kaistoille kyllä uskaltaisi pyöräilemään...

Eri asia jossain Tanskassa ja Hollannissa, joissa kaupungin infrastruktuuri on suunniteltu siten, että pyöräilykaistat sinne talojen väliin mahtuvat. Poikkeus näissä maissa on se, että näissä niitä kaistoja ei edes yritetä rakentaa liian ahtaille pikkukaduille, vaan fillaristit kierrätetään niiden ohi muuta kautta. Mutta noissa maissa se ei tuotakaan ongelmaa, sillä yhden korttelin kiertäminen ei noille pyöräilijöille tuskaa tuota, toisin kuin meillä täällä...
"yhden korttelin kiertäminen ei noille pyöräilijöille tuskaa tuota, toisin kuin meillä täällä... " Mahtaako Jokke Jokeltaja nyt lausua mielipiteensä kokemuksen syvällä rintaäänellä?
Jokke on kyllä oikeassa.

Yksi esimerkki. Pitkääsiltaa kun ajaa pohjoiseen pyörätie kääntyy oikealle kiertäen Metallitalon. Aika usein näkee pyöräilijöitä, jotka ajavat suoraan jalkakäytävää pitkin ja ramppia alas takaisin pyörätielle. Matka on korttelin ympäri täsmälleen sama, mutta toinen on laillinen pyörätie ja toinen laiton jalkakäytävä.

Toinen esimerkki. Aika usein näkee pyöräilijöitä ajamassa Haapaniemenkadun pohjoispuolta jalkakäytävää pitkin kun toisella puolella kulkee hyvä pyörätie.

Kolmas esimerkki. Ajetaan Bulevardin kapeata pyörätietä väärään suuntaan.

Neljäs esimerkki. Ajetaan Sörnäisten rantatien yksisuuntaista osaa väärään suuntaan, vaikka vieressä kulkee toine pyörätie.

Viides esimerkki. Pyöräilijä, joka ajoi Hakaniemenkadun pyörätietä ja joka Opetushalituksen kohdalla vaihtoi toiselle puolelle jalkakäytävälle, ajoi suojatien yli ja palasi Sörnäisten rantatien pyörätielle, vaikka olisi voinut ajaa koko matkan pyörätietä.

Ei voi olla näin vaikeata.
@"Betoniporsas": Joko tuohon Pitkänsillan jälkeiselle suojatielle on maalattu ne tavalliset suojatien viivat niiden siinä pitkään olleiden katkoviivojen eli pyörätien ylityksen merkkien sijaan? Ja onko silläpuolella myös jalankulkija-liikennemerkki kuten toisella puolella on joka siitä on pitkään puuttunut?
Totta, Pitkänsillan päässä on typerästi maalattu suojatie John Stenbergin ranna yli ikään kuin pyörätie jatkuisi suoraan, mutta se ei jatku. Merkkiä ei Google earthissa tosin näy, mutta mikään ei viittaa siihen että siinä olisi pyörätie.

Joka tapauksessa Metallitalon kortteli on helpompi kiertää rannan kautta.

PS Opin myös uutta, John Stenberg perusti metallipajan 1800-luvun lopulla nykyisen Wärtsilän pääkonttorin ja Hotelli Strandin paikalle.
Nuo esimerkit kertoo myös siitä mitä seuraa kun ihmiset tottuu siihen että pyörätiet rakennetaan parin sadan metrin pätkissä ajattelematta kokonaisuutta. Ei kannata etsiä oikeaa pyöräväylää kun "ei semmosta kumminkaan oo".

(no onhan niitä. mutta se muu epälooginen sotku opettaa toimimaan epäloogisen sotkun tavoin)
Nämä esimerkit kertovat minusta ihmisten välinpitämättömyydestä. Sen sijaan että nähtäisiin edes hitusen vaivaa, aiheutetaan haittaa muille. Mainitsemieni paikkojen oikein ajaminen lisää aikaa ehkä sekunteja ja matkaa metrejä, aina ei sitäkään, kuten esimerkin 5. täysin idioottimainen ajelu.

Huono suunnittelu ei ole 'ajanut' minua rikkomaan sääntöjä yli 30 vuoden aikana kertaakaan. Tai, no, hiukan ehkä valehtelin. Kilpapyörällä lenkillä ajan ajoradalla sellaisisssa paikoissa missä voin aiheuttaa vaaran muille. Yleensä tällaisia paikkoja ovat jalkakäytävän ja pyörätien yhdistelmät. Otan mieluummin itselleni riskin kuin siirrän sen muille.
Betorniporsaalle, pyöräilijät tekevät liikenteessä jatkuvasti virheitä, koska eivät osaa ajaa oikein. Miksi? Pyörätieverkosto on erittäin epäsujuva ja katkeileva.

Pyöräilijä joutuu suoraa tietä ajessaan vaihtamaan ajotilaansa jatkuvasti, pahimmillaan 100m välein: oikealla kulkeva pyörätie, vasen pyörätie, pyöräkaista, ajoväylä. Yleensä ohjeistus puuttuu kokonaan ja siirtymät ovat hankalia ja vaarallisia.

Pyöräverkostoa pitää kehittää sellaiseksi, että kuka tahansa tavis polkija uskaltaa ja osaa ilman reittioppaita turvallisesti ajaa stadissa. Tällä hetkellä se ei sitä ole. Se on helppoa 30v kokemuksella rehvastella omilla ajotaidoillaan ja syyllistää niitä, jotka ajavat väärin. Tavoitteena on kuitenkin fillaroinnin kasvattaminen. Pyöräilyn pitää olla houkuttelevaa ja turvallista kaikille ikään ja ajotaitoihin katsomatta.
@"Betoniporsas" Uskaltaisin veikata, että enemmistö luulisi pyörätien jatkuvan jos ajoradan yli on maalattu pyörätien jatkeen merkiksi katkoviivat. Miksi siihen muutenkaan sellaiset olisi maalattu jos pyörätie on vain toisella puolella. Pyörätie-liikennemerkki puuttuu lukuisista paikoista risteyksen jälkeen, vaikka pyörätie oikeasti jatkuisikin risteyksen jälkeen. Tuo on vain yksi esimerkki lukemattomista epäloogisista ja virheellisistä merkinnöistä - kuten pyöräilevänä hyvin tiedät. Toki virheellisistä ja puutteellisista merkinnöistä huolimatta moni ajaa pyörällä väärin myös paikoissa joissa merkinnät ovat selvät.
@365. Virheiden tekeminen on luonnollista, mutta siitä ei ole useinkaan kyse, vaan välinpitämättömyydestä. En rehvastele kokemuksellani, vaan korostan sitä että sääntöjen mukaan on mahdollista ajaa. Ajoin jo silloin kun kokemusta oli vain muutama vuosi.

Sääntöjen mukaan poukkoulevalle pyörätielle ei tarvitse siirtyä, vaan tällöin voi ajaa ajorataa pitkin kunnes läytää järjellisen paikan siirtyä taas pyörätielle. Joka paikassa tämä ei tosin ole mahdollista eikä varsinkaan järkevää.

Kyllä minuakin tuskastuttaa hölmösti suunnitellut pyörätiet, mutta en tee siitä ajaesani ongelmaa. Se on mikä on ja ajetaan sen mukaan. Sääntöjä rikkomalla pyörätieverkko ei parane. Itkemistä parempi vaihtoehto on esimerkiksi tukea pyöräilyn etujärjestöjä, HePoa vaikkapa.

Niin ja laki ei tunne sellaista asiaa kuin en tiennyt. Jokaisella liikenteeseen lähtevällä on velvollisuus tietää itseään koskevat säännöt. Pyöräilyä koskevat opettelee hetkessä.
En kiellä etteikö kyse olisi välinpitämättömyydestä vaan kerroin välinpitämättömyyden syyn. Voit rehvastella minkä jaksat sillä kuinka ite osaat tehdä kaiken oikein, mutta se ei vaikuta siihen miten ihmisluonto toimii keskimäärin. Sitä paitsi vitosesimerkkin nostaminen vasta-argumentiksi on erikoista koska siinähän oli kaikkein selkeiten kyse siitä että kaveri on ns. hukassa sen sijaan että nostaisi oman etunsa muiden edelle, niinkuin tyypillistä on.

BTW, sanoit tekeväsi kilpalenkillä juuri päinvastoin kuin mitä luulen että tarkoitit. (Ihmeellistä... lausehan mahtuu aivan mainiosti tekstinsyöttökenttään, josta sen voi näppärästi oikolukea, joten tässäkään foorumissa ei ole käytettävyysongelmia)
Vielä lyhyesti. Kyse ei ole sääntöjen orjallisesta noudattamisesta, vaan toisten huomioon ottamisesta. Minusta ei voi olla mitenkään perusteltua että siirtää oman laiskuutensa, siitähän on kyse, muiden harmiksi ja riskiksi. Mutta tällainen on nykyään meininki, eikä vain liikenteessä, vaan kaikilla muilla elämän alueilla. Voisi joskus ottaaa vastuun omista tekemisistään sen sijaan että syyttää kaikesta päättäjiä tai jotakuta muuta.
Jos autoilijat noudattaisivat liikennesääntöjä, kuten nyt väistämissääntöjä edes silloin, kun vastapuolena on kevyt liikenne, ei tarvisi rakentaa erillisiä pyöräteitä. Mutta koska autoillaan kuin vain viidakon lait olisivat voimassa, keskusta-autoilua joudutaan rajoittamaan matalin nopeusrajoituksin ja katujen supistamisin. Kohta varmaan sulkemalla koko keskusta-alue autoliikenteeltä.
eiväthän nuo pyöräilijät käytä pyöräteitä,pääsosin pyöräilevät jalkakäytävilää,näin ainakin Helsingin keskustassa...jossa kyllä pyöräteitä on.
Tien puolelta toiselle poukkoilevia, yllättäen loppuvia, jyrkästi kantitettuja pyöräteitä kyllä, mutta kunnollisia, loogisen ja helppokäyttöisen verkoston muodostamia ei sitten niin millään.
Vähän vaikea on pyöräillä keskustan pyöräteillä kun ne on jatkuvasti tukittu pysäkäidyillä autoilla. Bilevardin pyörätiet on suuri vitsi. Vai miltä tuntuisi autoilijan ajaa sellaista kapeaa väylää pitkin missä kasvaa puita keskellä tietä.
Eikö Hämeentiellä voisi pyöräillä sporakiskoja pitkin? On kyllä tilaa väistää jos sporakuski rimpauttaa takana.

Dösärallia vois lievittää pistämällä ne metrohankkeet käyntiin, vai aloitetaanko sekin taas viime tipassa? Pohjoismetro sinne lentoasemalle asti ja Viikin metro jonnekin Jakomäkeen/Hakunilaan asti. Asemilta sitten liityntää ympäri Vantaata. Epäilen myöskin, riittääkö Jokerin kapasiteetti pikaratikkanakaan joskus 50 vuoden päästä.
Minusta Hämeentie on sellainen pakokaasu- ja melusumppu, että sinne ei pitäisi rakentaa pyöräteitä. Helpotettaisiin mieluummin pyöräilyä viereisillä samansuuntaisilla pikkukaduilla.
Tuota, miten se voi olla enää helpompaa? Liikennettä ei juuri nimeksikään, eli pyörätietä ei edes tarvitse. Pitää vaan päästä ajatuksesta, että paras ja nopein reitti ei välttämättä kaupungissa ole suora linja pisteestä A pisteeseen B. Ei autolla eikä fillarilla.
Eli ei pyöräteitä, koska siellä on pakokaasuja ja melua? Ei kannata roskiksiakaan laittaa, jos on likaista ja roskaista?
Kalliolaisista 80% ei omista autoa. Silti Hämentie on tukossa ykstyisautoista. Henkilöautoliikenne tulisi ohjata Sörnäisten rantatielle, jossa neljä leveää kaistaa ja vain 1-2 bussilinjaa.
Hämeentie tulisi varata ensisijaisesti kevyelle liikenteelle ja julkisell liikenteella.

Ja pakokaasu-meluhaitat ratkaistu.
Käyttäjä Betoniporsas on nyt asian ytimessä. Pyöräilijöille on rakennettu myös kevyenliikenteen reittiopas auttamaan reitin suunnittelussa. Se ei esimerkiksi ohjaa usein mainitulle hämeentielle oikein missään kuviteltavissa olevissa skenaariossa.. Ja miksi ohjaisikaan? Kortteli alemmas menee pyörätiet ja kortteli ylemmäs menee huomattavasti hiljaisempi katu. Jokaiselle kadulle ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa pyörätietä.. Ei autolla, eikä edes kävellen pääse aina suorinta mahdollista reitti kaupungissa.
Pyörille myös vero.Vaatimassa ja haukkumassa veronsa maksavia autoilijoita.Maksaa se näiden törtöilijöiden teiden tekeminen jotakin.
Veli Timondeo puhuu vähän mutta asiaa.
Väärin. Fillaristit maksavat samaa kunnallisveroa, mitä autoilijatkin. Autoiluun liittyvästä verotuksesta ei käytetä euroakaan kaupungin liikenteen rakentamiseen ja ylläpitoon. Ja koska Helsinkiläisistä vain 50% omistaa auton, niin ne ovat juuri autottomat, jotka teidän autoilijoiden tiet maksavat. 99% Helsingin liikenteeseen käytettävistä varovaroista kuluu autoliikenteeseen.

Pyöräily tuottaa valtiolle jatkuvaa säästöä. Siksi pyöräilyä tulisi tukea veronalennuksin.

Mutta Suomi on autoilun hyysäysyhteiskunta.
Eihän toki veronsa maksavia autoilijoita saisi haukkua, vaikka jättäisivät handsfreen käyttämättä, ajavat pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton ohi, kääntyessään oikealle katsovat vain vasemmalta tulevaa likkennettä unohtaen oikealta tulevat kevyenliikenteenväylän käyttäjät kokonaan, pysäköivät autonsa pyörätielle jne.
Teiden tekeminen toki maksaa, mutta kenen teitä pitää olla koko ajan uudelleen paikkaamassa ja uusimassa esim. urautumisen takia?

Itsellä pyörän lisäksi myös auto, joten ei tule täysin yksisilmäisenä katsottua näitä asioita.


Timondeo puhuu vähän ja väärinkin vielä. Pyörätien rakentaminen maksaa noin prosentin siitä mitä autotien rakentaminen maksaa. Pyörätietä ei sitten enää rakentamisen jälkeen ylläpidetä pelkästään pyöräilijöitä varten vaan myös jalankulkijoita.

Tämän päälle vielä pyöräilijät eivät syydä rahaa ulkomaille kuten autoilijat syytävät, öljy kun on tuontitavaraa, samoin ne autot. Käytännössä noita tuodaan Suomeen vuosittain yli 7 miljardilla eurolla ja se on kaikki siis pois kotimaisesta kulutuksesta.

Polkupyöriä puolestaan valmistetaan ihan Suomessa ja sellainen allekirjoittaneellakin on käytössä. Lisäksi pyöräilijä kuluttaa sen saman summan kuin autoilija mutta muuhun toimintaan, tästä pyöräilijä maksaa veroa.

Voinkin väittää että pyöräilijä maksaa loppujen lopuksi enemmän veroja kuin autoilija. Päälle vielä se tosiasia että pyöräilijä kuluttaa yhteiskunnan resursseja paljon vähemmän kuin autoilija.

Lisää veroja autoilulle siis, polttoaineverot voisi tuplata, en tosin ole varma riittääkö sekään antamaan yhteiskunnalle sen verran rahaa kuin mitä autoiluun kokonaisuudessaan uppoaa.
Vähän kun vielä väännetään niin saadaan valkoisestakin mustaa. Otetaan mukaan myös ne virtuaaliset verot ja ideologiset lisämaksut. Loppujen lopuksi pyöräilijä kustantaa kaiken ja autoilu on ilmaista.
Pussirotta: sinun lausumaasi, ei kenenkään muun. Turhaan siis piekset olkiukkojasi, autoilijoita subventoidaan mm. fillaristien verovaroilla satojen miljoonien edestä.
Tuon kun vielä pystyisit todistamaan . Jään odottamaan linkkiä.
Pystytkö sinä todistamaan että autoilija maksaisi enemmän kuin mitä autoilu aiheuttaa yhteiskunnalle kuluja? Jään odottamaan linkkiä...
Onpas taas "hienoja" kommentteja. Perisuomalainen ahdasmielisyys kukoistaa ;)
Auto aiheuttaa käyttäjälleen turhautumista, kunnon rapistumista ja siitä johtuvaa huonoa omaatuntoa. Jota pitää sitten purkaa syyttömiin, kuten jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin.
Noilla taidoilla ei kannata alkaa psykolgiksi. Itse ajelen lähialueella pyörällä ja pidemmälle autolla. Kunto on hyvä, enkä ole turhautunut.

ps. Helsingistä muutin pois jo 70-luvulla, enkä ole katunut. Onhan se nykyisin jo hiljainen kylä, mutta silti.
Tässähän on kyse siitä että omistaako autojen omistajat myös kadut - ja sitten muilla kulkuvälineillä ja kävellen liikkuville rakennetaan infrastruktuuria jos tilaa ja rahaa on.

Esimerkiksi Kalliossa, jota Hämeentie halkoo, on oma auto vain joka viidennessä taloudessa. Hämeentiellä kulkee 20 000 autoa päivässä. Silti pyöräilijät saavat käyttää teitä vain, jos siitä mahtuu, muuten saavat kiertää toisesta korttelista. Miksei laitettaisi autoja kiertämään?

Pyöräilyn tukeminen on siinä mielessä mukavaa, että sillä on positiivia vaikutuksia talouteen, kaupunkiviihtyvyyteen, ihmisten terveyteen ja liikenteeseen kokonaisuutena. Autoilun tukeminen taas heikentää taloutta, terveyttä, viihtyvyttä ja liikennettä. Autoilusta maksettavat verot ei kata lähimainkaan näitä haittoja.

Ymmärrän kyllä että Espoolaisia ja muita maalaiselämäntapaan kiintyneitä ihmisiä kismittää kun ei pääse autolla Helsingin keskustaan kaheksaakymppiä nelipyöräisissä olohuoneissaan, eikä voi parkkeerata autoa suoraan Stokkan eteen. Isossa kaupungissa rajat tulevat aika nopeasti vastaan, kun ihmisiä on paljon liikkeellä.

Juuri näin. Pyöräilyn tukeminen on kaikkien etu ja se tuottaa valtiolle säästöjä.
Pyöräilyn tukeminen ei ole ainakaan minun etuni, ja jos autoilu loppuu, niin valtio menettää suurimman lypsylehmänsä.
Autoilu kuppaa valtiolta rahaa enemmän kuin mitä autoilijoilta 'lypsetään'. Autoilu on yhteiskunnalle kannattavaa vain niissä maissa jossa tehdään autoja JA tuotetaan öljyä. Muissa yhteiskunnissa se on aina tappiollista.
Suomessa ei tuoteta autoja, mutta verottaa kyllä osataan. Suomessa ei tuoteta öljyä, mutta täällä sen suurin komponentti onkin verot. Raakaöljyn kustannus on pienempi kuin alv, puhumattakaan energiaveroista. Ainahan se on tiedetty, ettei valmistaminen kannata, vaan kauppa ja verotus.

Suurin osa suomalaisista käyttäisi verovaroin tuettua liikkumismuotoa, jos se olisi mahdollista, mutta käytännössä se ei ole mahdollista kuin suurissa taajamissa.
Pyöräilijät ajavat todella usein liikennesäätöjen vastaisesti. Siitä on haittaa muulle liikenteelle. Ilmeisesrti pyöräilijöiden joukossa on hyvinkin narsistisia ja itsekeskeisiä tyyppejä. Pyörät sopivat varsin huonosti Helsingin liikenteen sekaan.
Autoilijat ajavat jatkuvasti liikennesääntöjen vastaisesti vaarantaen muiden ihmisten hengen. Autoilijoiden joukossa on todella itsekkäitä ihmisiä, joille ei koskaan olisi saanut antaa mitään ajoneuvoa ajettavakseen. Autoliikenne ei sovi sinne, missä ihmiset liikkuvat ja asuvat.
Ääriautoilijat näkevät pyöräilijöiden virheet, ääripyöräilijät autojen. Olen ajanut fillarilla Helsingissä yli 30 vuotta ja autolla vasta vähän yli 10. Tällä kokemuksella en osaa sanoa kummassa porukassa on enmmän törppöjä. Pyöräilijöiden rikkeet ovat joskus räikeämpiä, mutta melkein aina vaarallisia lähennä heille itselleen. Jos jalkakäytävällä pyöräilyä ei lasketa. Autoilijoiden rikkeitä ei ehkä huomaa niin helposti. Liian lyhyet turvavälit, kännykkään puhuminen, väistämisvelvollisuuden laiminlyönti, viilkkua ei käytetä, ylinopeus taajamassa.

Fillari sopii erinomaisesti Helsingissä liikenteeseen, se on hiton paljon kätevämpi kulkupeli kuin auto. Oikeastaan autoillessa ei pyöräilijöistä ole ollut minulle juuri haittaa, jalankulkijana sitäkin enemmän.
Sanoisin että autoilijat ja pyöräilijät rikkovat samalla prosentilla yhtä tärkeimmistä liikennesäännöistä, eli väistämisvelvollisuuttaan suojateillä, ja vaarantavat siten tahallaan jalankulkijoiden hengen ja terveyden.

Kertaakaan en ole nähnyt Helsingin keskustassa pyöräilijää, joka olisi pysähtynyt valottoman suojatien eteen antamaan tietä jalankulkijalle, kuten laki edellyttää. Sen sijaan olen nähnyt niitä jotka ajavat vauhdilla suojatielle ja rinkuttavat kelloaan kun jalankulkijoita on edessä. Eli ihan yhtä törkeästi käyttäytyvät kuin autoilijat, jotka painavat kaasua kun jalankulkija odottaa pääsyä suojatielle.

Pyöräilijät ajavat törkeämmin punaisia päin kuin autoilijat, toisaalta autoilijat taas vaarantavat törkeästi pyöräilijöiden hengen ajamalla esimerkiksi kolmion takaa, pihasta tai parkkipaikalta pyörätielle katsomatta ensin sivuilleen.

Jotain pitäisi tehdä molemmille tienkäyttäjäryhmille.
Mä pysähdyn joka päivä antamaan tietä jalankulkijoille - siis itse pyörän selässä. Vähän väliä meinaa joku auto ajaa mun perään saalistusvainuissaan.

Pyöräilijät ja autoilijat (varmasti suuri osa porukasta käyttää molempia kulkupelejä) rikkovat molemmat sääntöjä. Ainoana erona tässä on että pyöräilijänä Helsingin keskustassa on täysin mahdotonta noudattaa sääntöjä, koska pyrätiet, kaistat ja reitit alkavat ja loppuvat miten sattuu - eikä mitään yhtenäistä infraa ole olemassa. On täysin mahdotonta tietää miten missäkin tilanteessa pitäsi ajaa. Hyvällä ja selkeällä infralla, sekä pyöräilyn lisäämisellä pystytään parhaiten vaikuttamaan siihen että pyöräilijätkin saadaan ajamaan sääntöjen mukaisesti.
@niih Sama tällä. Yleensä vaan joutuu odottelemaan aika kauan että jalankulkija todella uskoo että pyöräilijä väistää. ;-)

Ihan kokonaan en osta tuota infrajuttua, sillä nyt ei selvästikään edes tiedetä eikä välitetä miten pitää ajaa. Toisaalta hyvä infra ohjaa ajamaan sääntöjen mukaan, vaikka sitä ei pyöräilijä itse tietäisikään.
Ehkäpä jopa autoilijat ymmärtäisivät sen, mitä pyörätien siirtyminen kadun puolelta toiselle tarkoittaa, jos autotiet ja kadut vaihtuisivat kadunkulmassa yhtäkkiä oikeanpuoleisesta liikenteestä vasemmanpuoleiseen ja seuraavassa kadunkulmassa jälleen takaisin. Ja välissä olisi osuuksia, jotka olisivat kumpaankin suuntaan ajolta kiellettyjä. Sitähän tuo pyörätien pompottelu sinne ja tänne käytännössä tarkoittaa.
Tosiasia: Kun fillaristi pysähtyy suojatien eteen päästämään jalankulkijan suojatielle, ei yksikään ohiajava autoilija pysähdy rinnalle kuten laki edellyttää. Jos joku ihmettelee mistä puhun, TLL32§ ei erottele fillaria autosta.
@Rotta Pitää paikkansa. Olen melkein tappanut pari mummua noudattamalla lakia.
Hyvä "Laillinen kulkija". Etkö huomaa argumentointivirhettäsi, kun alat puolustamaan pyöräilijöiden törkeää piittaamattomuutta liikennesäännöistä väitteellä, että "kun muutkin tekevät"?
ei ole pakko pyöräillä Hämeentietä. Voi mennä Sörnäisten Rantatietä, jossa on pyörätie tai sitten Pengerkatua, joka on muuten vain hiljaisempi raitti. Kohta tietysti vaaditaan Tuusulan- ja Lahdenväylillekin omat pyöräkaistat. Sitäpaitsi näistä protestoijista suurella osalla ei edes ole kypärää päässä. Eivät siis itsekään oikeasti ole huolissaan turvallisuudestaan, kunhan ovat anarkisteja muodin vuoksi.
Tuusulanväylällä on jo 'pyöräkaista'. Helsingistä ajelee pyörätietä Järvenpäähän asti. Tuusulanjärven kierto on noin 85 km, eli sopiva kuntolenkki, suosittelen.
Hyvä huomio. Ihmettelen tätä naukumista pyöräilyreiteistä, vastahan saivat keskustaan oman baanan. Vähän pitäisi suhteuttaa vaatimuksiaan, kun nyt ajatellaan että kyse on kuitenkin vain pyöräilystä: liikuntamuodosta, jota ei voi harrastaa edes ympärivuotisesti...keskustassa olevat pyöräilijöiden kaistat, valot ym. ovat vaarallisia.
Baana on erinomainen, mutta ei ratkaise kaikkia ongelmia. Aika pienillä keinoilla pyörätiet saataisiin paremmaksi jos yhtään ymm'rrystä olisi. Huomasin että Hermannissa asennetaan reunakiveä, jälleen kerran, pyörätien kohdalle. Voisiko joku kaupungin viskaaleista selittää minulle miksi pyöräteille edelleenkin asennetaan reunakiviä? Joskus jopa metrin leveä kiveys reunakiven taakse. Jos risteyksissä huomio keskittyy siihen, että pystyy ajamaan reunakiven yli rikkomatta pyörää tai kaatumatta, se on pois kaiken muun huomioimisesta.

Pyöräilyä voi harrastaa ympärivuotisesti. Toki pyöräilijöitä on talvella vähemmän, mutta talvipyöräily on koko ajan suositumpaa. Itse ajoin viime talvena ensimmäistä kertaa ja aion ajaa myös ensi talvena.
Kyllä on pakko pyöräillä Hämeentietä. Itseasiassa autojen kuuluisi ajaa kustaa vaasantien suunnalta hermannin- ja sörnäisten rantatien kautta keskustaan - kuten on tarkoitettu. Hämeentien kautta ei pitäisi olla läpikulkuliikennettä ollenkaan.

Kypärä ei ole estänyt yhtään onnettomuutta, ja itseasiassa Kööpenhaminassa jossa melkein kukaan ei käytä kypärää - on suhteessa huomattavan paljon vähemmän onnettomuuksia kuin vaikka Helsingissä.

Juuri näin! -Ei ole pakko änkeä ajamaan tieosuuksia, joilla on vaarallistakin pyöräillä, jos korvaava, mutta parempi yhteys on vieressä. Joidenkin pyöräilijöiden on ilmeisesti pakonomainen tarve änkeytyä ahtaisiinkin rakoihin. Liikenteen vauhdissahan he eivät millään pysy.
yksi tällainen reipas sporttipyöräilijä trikoineen meinasi jyrätä minut ja lapseni jalkakäytävällä. tuli takaapäin alamäessä noin 60km/h. huusi vielä olkansa yli "k*sipäät".
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Yksi tuollainen "reipas" autoilija meinasi jyrätä minut ja lapseni suojatiellä. Tuli kolmion takaa pyshtymättä ja nopeutta noin 65km/h. Soitti torvea ja näytti sormimerkkejä, kun olin niin röyhkeä, että oletin hänen noudattavan väistämisVELVOLLISUUTTAAN.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Näin on meinannut käydä myös meille. Kävelemme aina oikeaa reunaa jalkakäytävällä, vaan pyöräilijät suhahtavat liian läheltä ilman ennakkovaroitusta ohi ja joskus pieni lapsi säikähtää, pyörähtää äkkiä ohi tms. niin siinä on vaaranpaikka.
60km/h? Oletko varma, ettei ollut 120 km/h?
Kai ymmrrät, että tuollaisen nopeuden saavuttaminen on pyörällä keskustassa mahdottomuus. Todella isossa mäessä, ajoradalla ajessaan pyöräilijä voi päästä 40km/h nopeuteen, jalkakäytävällä ei mitenkään.

Ikävää, että säikähdit pyöräiijää. Jalkakäytävällä pyöräily on väärin. Siksi tällaisia Kriittisiä pyöräretkiä järjestetään, jotta pyöräilyn olosuhteita kehitettäisiin ja pyöräilystä tulisi turvallisempaa ja sujuvampaa. Tällöin myös jalkakäytävillä ajaminen loppuu, kun pyörille on tuvalliset väylät, joita käyttää.

Pyörävihan levittäminen ei johda mihinkään hyvään.
Juuri niin antakaa meille pyöräkaista niin ei jouduta ajamaan jalankulkijoiden seassa.
Tuolla nopeudella on ajorata oikea paikka, ja ylinopeussakot päälle.
Huvittavaa seurata keskustelua. Aina jos joku uskaltaa tuoda esiin pyöräilijän tekemän rikkeen, niin ensimäinen kommentti sen jälkeen on, että "kyllä autoilijatkin tekevät".
Tässä puhuttiin pyöräilijöiden rikkeistä, ja suurimmalle osalle kyseistä porukkaa, ei liikennesääntöjä tunnu olevan olemassakaan. No oikeudet tiedetään, mutta aika vähän tunnutaan huomioivan velvollisuuksia.
Abc kissa kävelee: se johtuu siitä että 85%:ssa auto -pyörä onnettomuuksissa autoilija on syyllinen.
Nämä ovat muista piittaamattomia omasta ylivartaisuudestaan varmoja ekoterroristeja. mistään muualta ei voi odottaa tälläisiä tekoja.
Kenenköhän etua luulet tällaisten trollien palvelevan? Tarkoituksellinen vihanlietsonta on aika häpeällistä puuhaa.
Autoilijalle tiedoksi, että tämä maa ei ole Pohjois-Korea. Suomessa ihmisillä on laillinen oikeus mielenosoituksiin. Stadin pyöräilyolosuhteet ovat surkeat, paikoin jopa vaaralliset. Pyöräilijöillä on täysi oikeus vaatia parempaa pyöräilyinfraa. Se ei ole mitään terrorismia, se on demokratiaa.

Lopeta tuollaise pyörävihan levitys. Pyörät ovat osa liikennettä, kuten autotkin.
Betoniporsas... tuo trolli ei eroa mitenkään useammasta pyöräilyn puolestapuhujan kommentista. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, ja toistuvasti saa lukea uutisia siitä, kuinka joku pyöräilijöiden porukka, katsoo oikeudekseen haittata kaikkien muiden liikkumista, vaatiessaan itselleen enemmän ja enemmän etuja.
Liikennemerkki: Mielenosoitukset joihin on saatu lupa poliisilta ovat täysin laillisia suomessa.
Ajan pyörällä päivittäin Bulevardia pitkin, enkä ole kohdannut reitillä muita ongelmia kuin kävelijät jotka hyppivät pyöräkaistalle taakseen katsomatta ja pyöräilijät jotka ajavat yksisuuntaista kaistaa väärään suuntaan tai ohittavat takaa tullessaan oikealta puolelta. Kävelijöihin tehoaa pirikello ja reagointiaikaa antava maltillinen ajovauhti, mutta auta armias, kun pyöräilijälle huomauttaa tämän rikkomuksesta. Mistä tulee se "Mä ajan miten mua huvittaa" -defenssi, joka saa liian monen pyöräilijän unohtamaan, että liikennesäännöt on laadittu meidän kaikkien turvallisuuden takaamiseksi? Rohkaisisin myös jalkakäytävillä ajavia pyöräilijöitä siirtymään ajoradalle autoliikenteen sekaan. Kyllä siellä pärjää, kun muistaa ryhmittäytymisen perusteet ja näyttää ajoissa kääntymismerkkiä.
Bulevardin pyöräkaistojen päällysteet ovat kyllä luvattoman huonossa kunnossa ja lisäksi ovat paikoin vaarallisen kapeita.

Monta kertaa näkee myös autojen, lähinnä taksien, tukkivan pyöräkaistan kokonaan.

Jos Bulevardilla ohittaa toisen pyöräilijän niin sitä ei voi kyllä tehdä turvallisesti kummaltakaan puolelta. Toisaalta noin lyhyellä matkalla ei ole kenenkään mikään pakko ohitella toisia.
Ei yhtään metriäkään lisää pyöräteitä kun ei olemassa oleviakaan käytetä. Hämeentien välttää ajamalla vaikka Sörnäisten rantatiellä tai Pengerkadulla, missä liikennettä on vähän. Siltasaarenkadulla ei edes suuret jalankulkija määrät saa pyöräilijöitä taluttamaan pyöriään jälkakäytävällä. Tämänkin osuuden voi välttää ajamalla Säästöpankin rannan kautta. Koskelantiellä Käpylässä on pyörätie. Silti jatkuvasti ajetaan jalkakäytävällä. Hyvin harva pyöräilijä noudattaa liikennesääntöjä ja ihmettelenkin miksi poliisi ei puutu asiaan. Jalkakäytävillä pyöräillään jatkuvasti, ei näytetä kääntymismerkkejä, ajetaan päin punaisiä valoja eikä käytetä valoja pimeällä.Helsinki ei ole pyöräily-ystävällinen kaupunki, mutta se ei mielestäni oikeuta jatkuviin liikennerikkeisiin. Jos liikenne pelottaa, jättäkää pyörä kotiin.
"Jos liikenne pelottaa, jättäkää pyörä kotiin"

Toi esille hyviä pointteja, mutta tässä lauseessa olet täysin väärässä. Miksi pyöräilyn tulee olla pelottavaa? Kuten sanoit, Helsinki ei ole pyöräily-ystävällinen kaupunki. Väärin rakennettu ja vaarallinen pyöräilyverkosto johtaa siihen, että ihmiset ajavat väärin. He ajavat virheellisesti jalkakäytävillä tai virheellisesti ajoradalla.
Pyöräilyn tulee olla turvallista ja sujuvaa kaikille. Sen ei pidä olla mikään rohkeuskoe. Pyöräilyverkostoa pitää kehittää siihen suuntaan, että kuka tahansa uskaltaa ja osaa sitä käyttää.

Siinä olet oikeassa, että Helsinkiin ei pidä rakentaa yhtään lisää pyöräteitä. Niitä on nyt jo liikaa, ne on väärin ja vaarallisesti rakennettu. Osa on täysin turhia. Sen sijaan sujuvuuteen ja jatkuvuuteen tulee panostaa. Lisää pyöräkaistoja sekä pyörätaskuja. Parempi ohjaistus, liikennemerkit ja maalaukset.

Tiivistän sanomani. Ihmiset ajavat huonosti, koska infra on hiin huonoa.
Olen kanssasi niin samaa mieltä! Soppaa vähän sekoittaakseni mainitsen, että esimerkiksi Ruskeasuolla, jossa ei ole ainuttakaan pyörätietä, mutta ei kyllä sanottavasti autoliikennettäkään, ajetaan jatkuvasti jalkakäytävillä. Jalkakäytävät ovat lisäksi erittäin kapeat. Mutta se ei tunnu haittaavan näitä "hyötyliikkujia". Röyhkeästi ajetaan kovalla vauhdilla niin läheltä, että allejäämisen riski jalankulkijoilla on todellinen. Olenkin ihmetellyt, millä oikeudella pyöräilijät aiheuttavat vaaratilanteita ja riskejä muille? Itsekkäällä käytöksellään he saavat aikaan vain suuttumusta.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
@Lisää Kriittisiä ajoja Seiltäpä sitten samalla miksi ajetaan päin p:tä niissäkin harvoissa paikoissa missä infra on hyvä?
Miksi poliisi puuttuisi pyöräilijöiden "rikkeisiin", kun poliisilla ei riitä kiinnostusta poistaa liikenteestä edes pahimpia toisten turvallisuuden vaarantajia? Useimmat näistä ovat autoilijoita, jotka kännykkä korvallaan ajavat miten sattuu ja jättävät väistämisvelvollisuudet sun muut "turhat" säännöt noudattamatta.
Betoniporsas, nyt tartut lillukanvarsiin. Käy tarkkailemassa pyöräiliöiden ajotapaa Baanalla. Erittäin suuri osa ajaa nätisti pyörätietä pitkin. Toki joukossa on aina niitä, jotka ajavat miten sattuu. Mutta todellakin, sujuvalla ja turvallisella liikennejärjestelyllä on erittäin suuri vaikutus ihmisten liikkumistapaan. Kun infra on selkeää ja sujuvaa sekä hyvin ohjaistettua, niin ihmiset noudattavat sääntöjä huomattavasti paremmin.

Baana saatiin, koska sitä vaadittiin.
Baanalla ajetaan suht siististi, enkä tarkoitakaan sitä, mutta Baanallikin ajetaan rinnakkain. En kokonaan tuomitse rinnakain ajoa, mukavahan se on kaverin kanssa jutella, mutta pitäisi olla itsestään selvää että kun joku tulee vastaan, siirrytään peräkkäin eikä pakoteta vastaantulijaa koukkaamaan jalkakäytävän tai penkan puoleta.
Pyöräteitä ei tarvitse rakentaa lisää. Riittää, että useimmat kadut suljetaan autoliikenteeltä. Vähän kuria myös holtittommille autoilijoille.
Jalkakäytäville pitäisi sijoitella pyöräilyesteitä
Niitä on. Sitä kutsutaan katukiveykseksi ja semmoisten ylittäminen pyörällä on jokseenkin vihoviimeistä puuhaa pidemmän päälle. Ongelma on, että pyöräilijät eivät ole ainoa ryhmä joita ne haittaa, joten niitä ei voi ihan joka paikkaan sirotella. Tosin on myös helpompi ongelma, eli se että noita korokkeita riittää myös pyöräteiden risteyksissä..
Koomista on että Fillaristit eivät tottele mitään liikenne merkkejä tai sääntöjä. Autoilijat jopa tottelevat muutamia sakonuhalla olevia, muuten ajetaankin miten huvittaa. Kävelijät tekevät myös suhteellisen paljon mitä huvittaa ratkaisuja. Mutta pahimmat ovat Mopoilijat/mopoautot ja fillaristit. Lauttasaaressa oli porukkaa autotiellä eivätkä huomanneet fillaristia, no fillaristi ajoi ihan kiinni heihin ja rupes sitten mesomaan ja kiroamaan huolella, mutta kelloa ei voinut soittaa missään tapauksessa tai olikohan hänellä ees sellaista.

Mutta kuitenkin, jos fillaristit tottelisivat liikennesääntöjä niin olisi varmaan kannattavaa myös rakentaa heille enemmän liikkumista helpottavia tekijöitä teillemme. Nyt se on aika sama vaikka lapsia olis piha täynnä niin fillaristi/mopoilija ajaa sinne vauhdilla välittämättä muista.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Paljon keskustassa pyöräilevänä toki toivoisin, että infraa laitettaisiin kuntoon. Baana on aivan loisto homma ja säästänee ihmisiä vuosien mittaan monelta onnettomuudelta. Helppo ja turvallinen reitti

Faktahan on, että autoilijoiden suhtautuminen kevyeeseen liikenteeseen on Helsingissä ihan pyllystä, mutta tuntuu siltä, että viime aikoina tilanne on parantunut.

Vaikka jalankulkijat viis veisaavat pyöräteistä ja saavat vereni kiehumaan on mielestäni suurempi ongelma se, että pyörilijät viis veisaavat kävelyteistä. Esim. Helsinginkadun kävelytiet ovat aivan täynnä pyöräilijöitä. Autojen seassa on hesaria pitkin ihan kivaa ja turvalllista ajaa. Mummot ja papatkin pyöräilevät siinä rauhassa, enkä ole koskaan nähnyt vaaratilannetta. Viereisellä kävelytiellä useinkin. Kurvi tosin on järjetön paikka pyöräiljälle.

Toivoisin pyöräilijöiden noudattavan sääntöjä ja poliisien puuttumista niinden rikkomiseen. Peiliin katsomita on niin monella pyöräilijällä, myös itselläni. Toki toivoisin myös parempia, turvallisempia ja selkeämmin merkattuja pyöräteitä.
Ihmettelen väitettä että Helsingissä olisi kehitetty liikennettä kenenkään eduksi, pääosin kehittäminen on selkeästi suunniteltu niin että muutokset haittaavat kaikkien liikkumista mahdollisimman paljon.

Ylipäätään liikennesäännöt ja liikennemerkit, sekä valo-opasteiden merkitykset olisi hyvä opetella ennen kuin lähtee liikenteeseen, monilla tuntuu olevan väistämissäännöt hukassa, liikkumistavasta riippumatta.

Muiden huomioonottaminen on tärkeää liikenteessä, myös liikenteen sujumista kannattaa ajatella ihan kokonaisuuden kannalta.
Oppisivat pyöräilijät ensin ajamaan liikennesääntöjen mukaan!
-Ajokortti ja kypärä pyöräilijöille PAKOLLISIKSI.....
Eihän tuo ajokortti estä autoilijoitakaan tekemästä tyhmyyksiä. Sitäpaitsi 80%:lla pyöräilijöistä on ajokortti, kuten kaikilla muillakin kansalaisilla.
Kuten näistä kommenteista selkeästi käy ilmi, on pyöräilijöistä suurta haittaa muille ulkona liikkuville. Poliisin pitäisi tarttua isommalla kädellä vaaraa aiheuttavaan, kovavahtiseen pyöräilyyn. Tulisiko pyöräilijöille määrätä maksiminopeus erilaisille väylille ?? Esmes aivan keskustaan, jk/pp väylille 10 km / h ? Lisäisi(kö) turvallisuutte kaikille. Pyörillekkin voisi määrätä vuosittaisen katsastuksen, jarrujen ym. hallintalaitteiden suhteen.
Eipäs nyt liioitella. Liikenneturvan mukaan 85%:ssa pyörä-auto-onnettomuuksista on syyllinen autoilija. Autoilu tappaa vuodessa satoja ihmisiä. Montako ihmistä kuolee vuodessa pyörän yliajamana? Vastaus nolla.

Poliisin tulee kohdistaa resurssinsa autoiljoihin, sillä he aidosti aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä. Tämä on selkeästi nähtävissä tilastoista. 2000kg peltiä 50km/h on vaarallinen.
Sääntöjen mukaan pyöräilevät eivät ole juuri haitaksi kennellekkään, ja sääntö oikeasta tilannenopeudesta koskee kaikkia. Ei tosin olisi haittaa jos poliisi laputtaisi aktiivisemmin jalkakäytävällä pyöräilijöitä.

Minua poliisi on huomauttanut tasan kerran noin 30 vuoden aikana. Itä-Pasilassa en huomannut yksisuntaisen merkkiä rakennustelineiden seasta ja pollisi ajoi vastaan. Olin etsiskelemässä Poliisitalon remontin takia muuttanutta poliisilaitosta. ;-)
10 km/h on kävelynopeus. Pyörä aivan kuten auyokin on kehitetty juuri siksi että niillä pääsee nopeammin kuin kävellen
10 km/h tunnissa ei ole kävelyvauhti, vaan tuplasti kävelyvauhti. Aika usein jalkakäytävällä pyöräilijät perustelevat ajoaan sillä että ajavat kävelyvauhtia. Ja silti kaikki ohittelevat jalankulkijoita? Aika harva pystyy edes ajamaan kävelyvauhtia kiemurtelematta puolelta toiselle.
Palataan asiaan sitten helmikuussa.Katsotaan montako täällä vaahtoavaa ajelee pyörällä töihin.Kummasti yksityisauto kelpaa.Valittajiksi jää vain vihreät ekoterroristit.Huomatkaa, että autot käyttävät teitä myös talvella.Ei ole hukkakayttöä, kuten pyöräteillä.Ai niin, mummoni vaatii omaa rollaattoribaanaa.
En yhtään ihmettele. Yritä itse pyöräillä puoleen sääreen ulottuvassa lumisohjossa. Itse pyöräilen ympäri vuoden, joka päivä. Pyöräteiden auraus on surkeaa. Sääliksi käy niitä ihmisiä, vanhuksia ja rattaita lykkiviä ihmisiä, jotka näissä oloissa joutuvat kulkemaan.
Itse siirryn aina ajoradalle ajamaan, kun tiet ovat auraamatta. Autoilijat eivät tästä tykkää, mutta minkäs teet.
Jos ei pääse fillarilla, mennään julkisilla. Varsinkaan talvella en lähde autolla keskustaan kun on tuplasti ahdasta. Kyse ei ole vihreydestä, vaan maalaisjärjestä.
Jälleen täysin naurettavaa ja järjetöntä yleistämistä. Yli 18-vuotiaista pyöräilijöistä suurimmalla osalla ON ajokortti. Suurin osa pyöräilijöistä, jalankulkijoista ja autoilijoista noudattavat liikennesääntöjä ja jopa joustavat liikenteessä, mutta kuka heihin kiinnittää huomiota? Ei juuri kukaan.

Kuinka monta kertaa olette ajatelleet, että olipa mukava pyöräilijä/autoilija kun pysähtyi punaisiin valoihin? Ette varmaan kertaakaan. Se vähemmistö joita on pyöräilijöissä/autoilijoissa/jalankulkijoissa jotka tekevät kuten haluavat näkyvät ja erottuvat. Itse liikun yleensä pyörällä ja usein annan palautettu toiselle pyöräilijälle, jos ei hiljennä paikassa mihin/missä ei missään nimessä saa jaa kovaa jne.

Liikun myös autolla ja liikenne näyttää aika erilaiselta ratin takaa. Suuri osa pyörällä töpeksivistä liikkuu myös autolla, mutta autolla noudattavat liikennesääntöjä paremmin kuin pyörän satulassa. Pyöräilijöiden/autoilijoiden leimaamisessa ja haukkumisessa ei ole mitään järkeä kun kyse on yksilöistä kulkuneuvosta riippumata. Samaa välinpitämättömyyttä näkyy joka paikassa. Kiire pois ja joustavuutta liikenteeseen, kulkuneuvosta riippumatta.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Noista pyöräilijöistä suurin osa tuskin edes ajaisi keskustassa pyörällä vaikka keskusta olisi täynnä pyöräteitä, he ovat auton vihaajia.
Järkeä jutussasi näytä olevan ei.
Olen taksiautoilija ja protestoin stadin keskustan nykyistä menoa, jossa pyöräilijät saavat ajaa miten haluavat ja vaarantaa liikenteen.

Pysyn poissa keskustasta, jos sinne joudun, ajan sieltä pois mahdollisimman nopeasti, en ota yhtään asiakasta kyytiin, vaikka jonottaisivat tolpalla, pyöräilköön tai kävelköön rauhassa.

Tämä on henkilökohtainen protesti pyöräilijöitä ja muita ekoterroristeja vastaan, muut taksit varmasti väistelevät siellä pyöräilijöitä, toivottavasti ehtivät.
Puhutaanko myös hiukan taksiautoilijoiden ajotavasta? Esimerkiksi kuskista, joka muutama päivä sitten tahallaan kiilasi kilpapyöräilijäkaverini eteen? Tai taksikuskeista joiden kyyddissä olen huomautellut punaisia päin ajamisesta. Tai taksikuskista joka ohitti kovaa vauhtia vastaantulijoiden kaistan kautta kun olin pysähtynyt autolla suojatien eteen. Tai taksikuski joka tänään pujotteli kaistoilla Sörnäisten rantatiellä ja lopulta voitti yhden autonmitan. Tai ...
Taksiautoilijalla ei kyllä ole varaa arvostella ketään. Sellaisella menttaliteetilla ajavat ja pysäköivät autojansa minne tahansa että eipä näytä paljon säännöt koskevan taksisuhareita.
Tai se taksikuski, joka keväällä kaahasi kolmion takaa, ajoi pyöräilijän päälle Hesarilla ja törmäsi ratikkapysäkkin. Useat ihmiste loukkaantuivat.
Tai se taksikuski, joka kurvasi ajoradalta suoraan pyörätielle parkkiin ja lähes ajoi päältäni.
Hämeentie on oikea pakokaasu ja pölyviemäri. Miksei jalankulkuväylää levennetä ja istuteta puurivistöä koko Hämeentie matkalle pehmentämään kolkkoa, likaista ja meluisaa katua. Ja se pyörätie mukaan suunnitteluun.
Kun hämeentie aikoinaan linjatiin tuohon ei ollut polkupyöriä. Kun talot aikoinaan rakennettiin sen varrelle, oli se yhä leveä bulevardi. Nyt kun bussit ja raitiovaunut ovat vallanneet 2/3 jalkakäytävien välistä,alkaa tulla ahdasta.
Miksei voi pyöräillä kadulla? Kadun reunaan rakennetut pyörätiet ovat hitaita ja epäkäytännöllisiä. Lisää pyöriä liikenteeseen niin autoilijat tottuu heihin. Lapset ja vammaiset voivat ajaa vaikka jalkakäytävällä.
Kannattaakko rakentaa kalliita pyöräteitä kahdelle puolen ajotietä ja ylläpitää niitä, kun pyöräilijät kuiteskin ajelevat ajotiellä autoilijoiden kiusana. Harvase päivä ajaas kumpaakin suuntaan pyöräilijä vaikka pyörätiet kummallakin puolen tietä ja autot joutuu hidastelemaan ja odottelemaan, että pääsee koko kaistan omineiden pyöräilijöiden ohi.
Siksi tuleekin rakentaa pyöräkaistat.- Pyörät ovat ajoneuvoja ja ne ovat osa liikennettä. Siksi pyörät kuuluvat ajoradalle, eivät kävelijöiden sekaan. Pyöräkaista on ajoradan reunaan merkattu ajokaista, joka parantaa huomattavasti pyöräilijöiden turvallisuutta.
Ite oon huomannut niin pyörällä tai autolla ajeassani, että pahimmat törtöt liikenteessä on ne pyöräilijät, jotka leikkii kilpapyöräilijää kapeilla renkailla, viimeisen päälle oleva pyöräilyasu päällä monine teksteine ja jotka pääsääntöisesti leikkaa nopeamman pyöräiljöiden oikeudella niin auton tai toisten pyöräilijöiden eteen ties mistä ja eikä käytä pyörätietä vaikka olisi sellanen tarjolla molemmin puolin tietä.
Ei ole kyse mistään kilpapyöräleikistä. Kyse on ihan tavallisesta kuntoilusta, kuten sauvakävely tai rullaluistelu. Eivätkä he missään keskustassa aja, vaan kehä III:n ulkopuolella, Keravalla, Sipoossa, Kirkkonummella jne.
Lopeta liioittelu.
Minä yritän kaupungissa pyörällä hieman vauhtia hiljentää ja kun kaupunki jää hieman taakse vauhtia voi lisätä.
Kaikki pyöräilijät ei tätä tee, mutta ne karsiutuu itsestään varsinkin jos kypärä puuttuu.
Ei Helsingissä mitään ruuhkia ole käykää vaikka ulkomailla katsomassa.
Hieman rennompi asenne olisi paikallaan ei tarvii mitään kriittisiä retkiä kukaan Helsingissä paitsi ehkä Eu pelleillyä vastaan.
Pyöräilijät ovat kyllä aika omavaltaisia liikenteessä; Ajetaan jalkakäytävävillä, ja muutenkin hurjaa vauhtia. Jalankulkijaa oikein pelottaa välillä, kun takaa tullaan niin kovaa, sitten yht´äkkiä soitetaan kelloa, joten vanha täti on vähällä saada sydärin.
Aina myös syytetään autoilijoita, mutta kyllä pyöräilijöissäkin on vikaa. Kohtelias autoilija antaa pyöräilijälle tietä, vaikka ei tarvitsisi, pyöräilijä katselee muualle, eikä mene, vaikka
tie on vapaa? Missä vika?
Autoilijoille myös oma "baana" läpi keskustan, eiköhän liikenne ala sujua.:-DDDDDD
Keskusta on jo pilalla autobaanoista. Ei kiitos enempää.
Jos autojen maksimikokoa pienennettäisiin lainsäädännöllä, ajattelen lähinnä standardiksi nykyisiä sähköautoja, silloin myös kaistanleveyttä voitaisiin kaventaa ja kevyen liikenteen väylille olisi noissa ahtaissa keskustapaikoissa enemmän tilaa.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme