Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Vilma Metteri (vas.) ja Katriina Haikala tunnetaan myös ihokarvapaidoistaan ja muista karvateemaisista luomupuuvillatuotteistaan. Nyt he tekivät leipäjonoistakin taidetta.|Marja VäänänenVilma Metteri (vas.) ja Katriina Haikala tunnetaan myös ihokarvapaidoistaan ja muista karvateemaisista luomupuuvillatuotteistaan. Nyt he tekivät leipäjonoistakin taidetta.|Marja Väänänen

Pihlajamäen ostarilla tai Helsinginkadun leipäjonossa liikkuu erinäköistä porukkaa kuin Kämp Gallerian pikkuputiikeissa. Vielä erilaisempia ovat näiden ihmisryhmien ansiotasot ja yhteiskuntaluokat.

Kuvataiteilija Heidi Lunabba sekä taiteilijaduo Vilma Metteri ja Katriina Haikala alias Tärähtäneet ämmät lähtivät tarkastelemaan tätä arkihavaintoa. Tulokset puettiin muotikuviksi ja heijastettiin kuuteen vaatekauppatyyliseen sovituskoppiin.

Teos nimeltä Cultural Dresscode (Kulttuurinen pukukoodi) on osa perjantaina aukeavaa Boutique-näyttelyä Amos Andersonin taidemuseossa.

Uutta duuniaan varten Tärähtäneet ämmät ja Lunabba pystyttivät väliaikaisen valokuvastudion Lasipalatsinaukiolle, Valtterin kirppikselle, Itikseen sekä juuri mainittuihin Kämppiin, Pihlikseen ja leipäjonon kulmalle.

– Valittiin paikat, jotka liittyvät ostamiseen ja joissa liikkuu paljon ihmisiä, Katriina Haikala selostaa.

He kuvasivat vajaat kaksisataa ohikulkijaa. Kuvat ovat nyt sovituskoppien seinillä. He myös haastattelivat kuvattavat ja pyysivät heitä arvioimaan, mihin yhteiskuntaluokkaan nämä kuuluvat.

– Suurin osa oli keskiluokkaa ainakin keskustassa, jotkut muut kuvailivat itseään termeillä "lähiöheebo", "kukkuu" tai "taiteilijaeliitti".

Ihmisistä seitsemän pääsi taiteilijoiden heille tekemiin mittatyövaatteisiin oman elämänsä supermalleiksi, joiden kuvat täyttävät sovituskoppien takaseinät.

– Näin saatiin taidetta kansalle ja ihmiset esiin yhteiskuntaryhmänsä takaa.

Minna Kontkanen

Lue lisää Tärähtäneistä ämmistä perjantaina 17. elokuuta ilmestyneestä Metro wkd:stä.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Taas taitelijaeliitti hyötyy köyhän kansan ahdingosta. Sitten vielä pilkataan, jos ei ole varaa muotivaatteisiin. Saisivat hävetä nämä "taitelijat".
Siis häh? Eri yhteiskuntaluokkia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Keskiluokka lienee se, joka tätä maata kannattelee, sillä he tekevät töitä, tienaavat mukavasti rahaa ja sitten myös rahaa tuhlaavat. Veroilla katsos tätä maata pyöritetään. Minä en ainakaan suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa ravintoloissa syömisestä, merkkivaatteiden ostamisesta, jalka/käsihoidoista, kampaajalla käynneistä ym, sillä työllä itse rahani ansaitsen.
Taiteilijaeliitti. LOL
Pöyristyttävää touhua mennä ilkkumaan köyhille.
Ei köyhäkään varmasti näitä taiteilijoita kaipaa, kun on ahdistuneena ja nälkäisenä leipäjonossa.
Miksi ihmeessä kuvittelet että kaikki taiteilijat kuuluvat johonkin eliittiin? Luulen että moni taiteilija on itsekin kokenut leipäjonottaja.

Lisäksi ei taidenäyttelyyn osallistumisesta yleensä Suomessa saa kuin hirveät haukut ja pitkän laskun - eli se ei tuota rahaa lainkaan (ainakaan taiteilijalle).
Satun tuntemaan aika monta taiteilijaa ja voin sanoa että yksikään heistä ei varsinaisesti kylve rahassa eikä myöskään juurikaan saa rahaa yhteiskunnalta. Kuten nimimerkki ex-pat edellä uumoili, leipäjonot eivät ole välttämättä heille ihan vieraita paikkoja.

He elävät enimmäkseen pätkätöillä ja teostensa tuotoilla. Jos on ollut hyvä ja vakuuttava, saattaa saada vuodeksi esim. 7000 tai 15000 euroa apurahaa, jolla on siis selvittävä koko vuosi. Suurimmalle osalle niitä ei tietenkään riitä. Heille ei myöskään automaattisesti makseta siitä, että he vievät teoksiaan jonnekin näytille. Päinvastoin, yleensä he maksavat näyttelystä gallerialle kalliin vuokran (muutamasta satasesta jopa pariin tuhanteen euroon) ja ottavat sen riskin että persnettoa tulee, jos kukaan ei osta mitään.

Ja silti he jatkavat, vaikka saavat kuraa niskaansa joka suunnalta. En ole koskaan kuullut heidän valittavan siitä että yhteiskunta ei elätä heitä. Sellaista valitusta olen kuullut vain sohvan pohjalla makaavilta punaniskoilta. Oikeasti, on monta tapaa elää elämää. Jos joku ei käy töissä 8-16vaan tekee sitä mitä oikeasti rakastaa niin se ei tee hänestä laiskaa, kelvotonta, hyysättyä tai yhteiskunnan varoilla elävää loista. Eikä se tee hänestä kulttuurieliittiä, pummia tai päihdeongelmaista.

Jos joku kadehtii noin epävarmaa elämäntapaa niin siitä vaan. Minä tavispäivätyöläisenä ainakin kadehdin. Se epävarmuus on nimittäin vapauden hinta. Sen hinta, että saa tehdä sitä mitä todella haluaa.
jos valitsee elinkeinokseen sen, että tuottaa "taidetta" jota kukaan ei halua, ja luottaa yhteiskunnan hoitavan palkanmaksun, niin...
on ihan oikein että toimentulo on niukkaa
minusta se saisi olla paljon niukempi, siltä osin kuin raha tulee verovaroista

muista tuloista ei ole minulle mitääm väliä, rikastukoot vaikka kuinka
On hienoa että jos/kun joutuu elämään työllisyystuella tms käyttää aikansa taiteen tekemiseen. Se käy terapiasta ja kehittää henkisesti. Liian moni luovuttaa ja jää makaamaan sohvalle olutta särpien ja tyytymättömänä.
Hienoa että taiteilijat ottavat huomioon leipäjonojen unohdetut ihmiset ja tuovat esiin heidän arkeaan. Tälläistä lisää.
Apuraha-pelle Aleksis Kivi oli tyypillinen taiteilija, joka ei pystynyt elättämään itseään myymällä tuotteitaan.

Hän oli köyhän perheen lahjakas poika, joka sai suomenruotsalaisilta apurahaa kirjoittamiseen, ja näin syntyi mm. ensimmäinen suomeksi kirjoitettu romaani Seitsemän veljestä.

Myyntimenestystä siitä ei tullut. Teos oli liian uudenaikainen tuon ajan yleisölle.

Kun apuraha päättyi, Kivi palasi syntymämökkiinsä, jossa hän kuoli nälkään ja kylmyyteen.

Jos Aleksis Kivi syntyy Persu-Suomeen, hän kuolee jälleen nälkään ja asunnottomuuteen. Lisäksi mahdollinen tuotanto jää julkaisematta kulttuurisektorin alasajon takia.

Niin palataan "suomalaisen kulttuurin juurille" ja "markkinavoimien ohjaukseen" kulttuurissa.
Taiteilijoiksi kutsutaan nykyisin kaikkia rahantuntevia ja tunteettomia olioita, jotka mitä iljettävimmin keinoin koettavat rahastaa yhteiskuntaa ja leimata viattomia sivullisia. Apuraha on taitieilijain ainoa elinkeino, eikä oikeisiin töihin ole tarviskaan mennä, kuten niin moni leipäjonon asiakas olisi valmis tekemään, jos töisä vain olisi.
Jos kuvittelet että taide on niin hyvä bisnes eikä mitään lahjoja eikä työntekoa mielestäsi tarvitse, niin ryhdy toki taitelijaksi! Äläkä täällä pura kaunaasi, hyvä ihminen.

Huomaa tosin että työtön muuttomies saa kuukaudessa enemmän ilmaista rahaa kuin valtion apurahalla vuosikymmenien hyvästä työstä palkittu ahkera taiteilija (joita on Suomessa vain muutama). Vieläkö motivoi?
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme