Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Alaikäisten ulkomaalaislasten tekemät taskuvarkaudet ovat poliisin mukaan levinneet Ruotsista Suomeen. Helsingin poliisin tietoon on tullut touko–kesäkuussa kuusi näpistystä tai varkautta, jossa tekijä on alaikäinen itäeurooppalaislapsi. Epäiltyjen ikä on vaihdellut 10–15-vuoteen.

Poliisi arvelee, että alaikäisiä käytetään tekijöinä, koska heitä ei voi tuomita. Toisaalta uhrit eivät osaa epäillä teoista lasta, koska tällaista ei ole Helsingissä tapahtunut.

Poliisi on luovuttanut rikoksista epäillyt lapset lastensuojeluviranomaisille.

  • STT

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Tervetuloa Helsingin skidit
Mitä tähän nyt sanoisi... Itse äänestän kunnallisvaaleissa vain sillä perusteella kuka esittää radikaaleimmat mielipiteet tämän romanialaisriesan häätämiseen.
Tämähän onkin meidän suurin ongelmamme, mutta syksyllä se on hoidettu kaltaistesi ansiosta ja olemme jälleen paratiisissa.
Onpas suvaitsematon kommentti. Meidän tulee auttaa eikä hyljeksiä hädässä olevia.
"Tämähän onkin meidän suurin ongelmamme" => luetaan seuraavasti: "Tämä ei ole ongelma, lisää vaan tällaista".
Eihän se ole ainoa ongelma, vain näkyvin niistä joille ei haluta tehdä yhtään mitään. Oikeastiko se eteläeuroopan malli parempi jossa kansalaiset perustavat omia joukkoja häätämään kerjäläiset väkivalloin? Vai tehtäisiinkö lainsäädännöllä jotain?
Tilanne on aivan järjetön emmekä auta ketään sillä, että pidämme romaneja sörkan kulmilla hillumassa ja tekemässä varkauksia. On ihmeteltävä joidenkin ihmisten ajattelutapaa, kun väkisin halutaan uskotella itselle, että tässä "autetaan vähäosaisia". Samalla on sanottava, etten käsitä tippaakaan ihmistä, joka tekee äänestyspäätöksensä vain tämän kysymyksen perusteella. Tämä ei todellakaan ole suurin ongelmistamme eikä senkään sanominen ole mitenkään typerää!
Persuja ei kiinnista kunnallispolitiikassa mikään muu, kuin romanien kiusaaminen ja yksityisautoilun lisääminen keskustassa. Juu, eivät saa ääntäni tälläkään kertaa.

Kuvittele hetki Helsinki ilman romaneja. Paraniko oma elämäsi jotenkin merkittävästi? Romanit eivät ole syyllisiä stadin ongelmiin. Vaikeuksia on ollut ennen heitä ja tulee olemaan heidän jälkeenkin. Edes muukalaisviha ei katoa.
pakko sanoa että kyllä paranisi tai olisi parantunut sillä minulta vietiin juuri tuskan edustalla lompakko jossa oli lippu festariin joten en päässyt ssään kirosin niin perskuleesti niitä romaneja ku pöllivät lompakkoni repustani ! tein rikosilmoituksen ja ensiksi kysyttiin epäilettekö jotakuta rikoksesta johon vastasin että luulempa että ne on näitä kerjäläisiä johon viranomainen vastasi no siinä tapauksessa lompakkoasi tai sen sisältöä on mahdoton saada takaisin ja korvausvaatimustakaan on turha jättää...mutta voidaan me se rikosilmoitus tehdä ihan vaan käytännön syistä, eli siis elämäni olisi todellakin parantunut kun olisi nytkin käytössä pankkikortti, bussilippu, sun muut kortit ja ei tarvitsisi odottaa hikisissä pankeissa että saisi nostettu rahaa tililtä ja sillä rahamäärällä mikä lompakossa oli, olisin viettänyt railakkaan viikonlopun !
Miksi taas mainitaan ulkomaalaisuus? Ei se ole oleellista!
Osaa väki olla varuillaan ja noi on sit pirun taitavia, hävii reisitaskuistakin lompakko niiin ettet ees huomaa joku tönäsee sua ja ku käännyt ni PUF sinne men. Ja suomest löytyy viel väkee joka pitää lompakkoa takataskussa ;)
Suomalaiseilla ei ole tapana varastaa taskuista...
Ai ulkomaalaislapsia? Kummallista, mitä ihme porukkaa nämä nyt sitten ovat?

Aikuisten oikeesti, nyt saa tämä pelleily loppua, rajatarkastukset takaisin ja heti! Tuolla porukalla ei ole edellytyksiä elättää itseään, eli ei ole riittävästi rahaa maassaoleskeluun kuten voidaan vaatia. Joten rajalla voisi käännyttää takaisinkin eikä vaan päästää maahan.
Alan olla samaa mieltä, ei niitä muissakaan Euroopan maissa hyysätä samalla lailla.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hirundo on suljettava lopullisesti.
Samaa mieltä. Tämä touhu on mennyt jo aivan överiksi, ainakin tässä Helsingin kantakaupungilla.
Voi vain kuvitela millaisia aikuisia näistä lapsista tulee. Ei muuta kuin rautanyrkki pöytään yhteiskunnan taholta ja kova kovaa vasten!
Kyllä Helsingissä on jo liian vaarallista liikkua yksinään. Taidan pysytellä poissa.
Oisko se ulkomaalaisuus noussut esiin koska sen kautta osaa varoa kyseisiä kakaroita
Näille turvattomissa oloissa eläville lapsille tulee järjestää välittömästi mahdollisuus päivähoitoon ja perusopetukseen täällä Helsingissä. Tällaistahan on jo esitetty. Miksi ei jo toimita? Ainahan koulussa on parempi olla kuin kadulla.
Turisteilla on 3kk aikaa olla täällä, ei missään muuallakaan turisteille koulutusta järjestetä 'lomamaassa'.
Nyt täytyy heti käynnistää lasten äidinkieltä puhuvien opettajien palkkaaminen, tilojen hankkiminen ja mitä kaikkea siihen sisältyykään. Resurssit on jo nyt syytä mitoittaa huomattavasti suuremmalle oppilasmäärälle.
Ja vanhemmille asunto ja toimeentulotuki?
Älkää provosoituko, vaikka provosoidaan. Joidenkin mielestä tällainen heittely on vitsikästä.
Nuorisovankilassa.
Ju, kaikki vaan meidän elätettäväksi.
Kohtahan me maksamme muitten maitten pankkituetkin.
Veroja vaan nostamaan ja rahat jakoon, muille paitsi ei suomlaisille tietenkään.
Miksi mun pitää elättää kaikenlaisia vetelehtijöitä, kuten tiettyjen puolueiden vitsikansaedustajia eduskunnassa? Tekisivät kunnon töitä tai edes lakeja, joilla suomalaisten elinolot paranisivat. Nyt aika ja rahat kuluvat pelkkään suunpieksentään ja ylisuuresta kansanedustajan palkasta nauttimiseen.
Talouskriisien aikana populistipuolueet onnistuvat aina kasvattamaan suosiotaan. Näin ainakin muualla Euroopassa. Suomessa persut ovat kuitenkin menettäneet suosiotaan. Mielenkiintoista.
En tajua yhtään, miksi Hesari ruokkii rasismia näin. Eihän kansalaisuutta koskaan korosteta, jos suomalaislapsi tekee rikoksen. Kauhistellaan vain ikää, että niin-ja-niin-nuori varasti tai dokasi yms. Nyt korostetaan, että HEI, ulkomaalainen, huom huom! Ja uusnatsien laariin sataa ääniä.
Ei ne sanat vaan teot.Jos ihminen tulee toiseen valtioon rötöstelemään ja käyttämään sosiaaliturvaa hyväksi niin sekö on uusnatsismia alkuperäiskansalaisen puolelta. Taidat itse olla niitä, joille kaikki pitäisi tarjota ilmaiseksi "solidaarisuuden" nimissä. Joo, rahaa saa seinästä....
Tällainen vaihe lapsen elämässä on ihan normaalia. Itse varastin nappulana fillarin ja kerran näpistin myymälässä karamelliä, mutta en päässyt lehtiin/nettiin. Kyllä viranomaiset valvoo ja ojentaa näitä ylivilkkaita lapsosia.
Huokaus, eikö tämä "vitsikkyys" jo väsytä itseäsikin? Ei ihan jokaisesta ole koomikoksi.
Rikolliset takasin omaan maahansa!
Haloo, alaikäiset ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa ja sosiaaliviranomaiset hoitaa asiaa, kuten jutussa luki.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Epäilläänkö suomalaislapsia ja -nuoria rikoksista ja otsikoidaanko silloin, että suomalaislapsia epäillään rikoksista? Ei, silloin uutisoidaan vain, että lapsia epäillään rikoksista.
Niin. Voisi suoraan kerto mitä kansallisuutta nämä epäilly ulkomaalaislapsiparat edustaa. Nyt turhaan kaikki ulkomaalaislapset on syyllistetty.
Rauhoitu jo ja rupea ajattelemaan.
Lasten vanhemmat olisi saatava teoista vastuuseen ja karkotettava siihen maahan. Mistä maasta ovat tulleet maahamme olemaan ja harrastamaan rikollista toimintaa.
Lisäys lehdestä: ”Poliisi arvelee, että alaikäisiä käytetään tekijöinä, koska heitä ei voi tuomita. Toisaalta uhrit eivät osaa epäillä teoista lasta, koska tällaista ei ole Helsingissä tapahtunut”.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Kuvittele hetki Helsinkiä ilman kerjäläisiä ja taskuvarkaita.... IHANAA!
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme