Mäntymäentieltä Helsingin Olympiastadionin edustalle ei kurvata enää niin vain, ainakaan autolla. Kaupunki asensi elo-syyskuun vaihteessa pysäköintialueen laidalle ajonestotolppien rivistön.
– Niiden tarkoitus on ohjata lähinnä liikennettä, ei kieltää ajoa parkkipaikalle. Mutta ne liittyvät myös siihen, että paikka muuttuu maksulliseksi pysäköintialueeksi, kertoo projektinjohtaja Jarmo Ahonen Helsingin kaupungin rakennusvirastosta.
Parkit muuttuvat maksullisiksi heti, kun ne saavat lippuautomaatit. Sama kohtalo on myös muualla stadionin lähistöllä – Mäntymäenkentällä, Mäntymäentiellä, Paavo Nurmen kujalla ja Paavo Nurmen tiellä.
Syytkin ovat selvät. Kaupunki kartuttaa parkkimaksukassaansa.
Lisäksi sen pysäköintipolitiikan mukaisesti paikat pyritään järjestämään ensisijaisesti asukkaiden, paikallisten yritysten ja kaupungissa asioivien käyttöön, ei varastoalueiksi.
– Ilmaisalueille, kuten Mäntymäenkentälle, kerääntyy ajoneuvoja, jotka eivät liiku pitkiin aikoihin minnekään. Katutilaa ei kuitenkaan ole tarkoitettu ajoneuvojen säilytykseen ja varastointiin, liikenneinsinööri Jari Tikkanen Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirastosta toteaa.
Muutenkin Helsingin pysäköintirintamalla tapahtuu. Kaupunki aikoo pidentää maksullisten parkkipaikkojen maksullisuusaikoja siten, että maksun joutuu pulittamaan arkisin aamuyhdeksästä iltayhdeksään saakka, entisen iltaseitsemän sijaan.
– Maksullisuusajat muuttuvat ensi vuoden puolella, mutta tarkka päivämäärä ei ole tiedossa. Tuskin kuitenkaan heti vuoden alusta alkaen, Tikkanen sanoo.
Tätäkin muutosta on perusteltu tarpeella helpottaa asukkaiden pysäköintiahdistusta. Mutta vaikka asukkaat kiittelisivät, parkkikato ei ole kaikkien mieleen.
– Esimerkiksi Stadionin ympäristön ja Mäntymäenkentän pysäköintijärjestelyistä olemme saaneet palautetta lähinnä työmatka-autoilijoilta, jotka menettävät nyt mahdollisuuden ilmaiseen pysäköintiin, Tikkanen kertoo.
Lisää maksettavaa
Olympiastadionin ympäristössä ilmaisiksi jäävät Mäntymäenkentän eteläreunan vajaat 70 Kansallisoopperan henkilökunnan autopaikkaa ja linja-autojen parkit. Uusia asukaspysäköintipaikkoja alueelle syntyy noin 300 ja uusia maksullisia pysäköintipaikkoja noin 450.
Jos paikka on merkitty asukaspysäköintipaikaksi, se on maksullinen kaikille muille, paitsi alueen asukkaille, joilla on asukaspysäköintitunnus. Niin sanottu maksullinen pysäköintipaikka on maksullinen kaikille.
Muutoksia on tuloillaan myös muualla Helsingissä. Jätkäsaaressa ja Ruoholahdessa kaikki pysäköintipaikat aiotaan muuttaa maksullisiksi.
Maksullisuuskellonajat muuttuvat ensi vuonna ja ne koskevat käytännössä vain kantakaupunkia. Poikkeustapauksiin kuuluvat Stadionin ympäristö, Jätkäsaari, Ruoholahti ja Pasila. Niissä maksuaika on arkisin kello 9-19.