Pitkänsillan rannassa Hakaniemessä oli näyttävä nosto-operaatio keskiviikkona.
Helsingin Energia uusii alueella kaukojäähdytysverkostoaan ja hotelli Hiltonin eteen nostettiin yhteensä 140-metrinen metalliputki.
– Rakennamme kokonaan uutta jäähdytysjohtoa. Meillä on sekä tunneli- että pintaverkostoa, jotka kytkeytyivät nyt toisiinsa. Kyseisellä johdolla saimme pintaverkoston toimintaa parannettua Hakaniemen alueella, kun Hakaniemen ja Kruununhaan verkot yhdistettiin toisiinsa, sanoo suunnitteluasiantuntija Henrikki Nuutinen.
Kaksi noin 70-metristä metalliputkea yhdistettiin toisiinsa hitsaamalla ne yhteen hotelli Hiltonin edustalla sijaitsevalla parkkipaikalla. Putkilla oli yhteensä painoa noin 30 tonnia.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Helsingin Energia asensi kaukojäähdytysputkea veden alle. Putki uitettiin paikalle Siltavuoren salmen alitse. Metalliputkien kiinnityskohdat ovat veden yläpuolella ja itse putki tulee kulkemaan veden alla.
– Jäähdytyksessä emme ole aikaisemmin tehneet tällaista. Kaukolämmössä on 80-luvulla tehty yksi vesistön alitus Santahaminassa. Vesi on aina riskialttiimpi paikka kuin kadun alla. Veden alla vuotoja ja vaurioita on vaikeampi havaita. Putki on myös altis ruostumiselle, luettelee Nuutinen.
Putken asentamiseen veden alle päädyttiin, koska maan päällä tilaa putken asentamiseen kantakaupungissa alkaa olla vähän ja matkaa maita pitkin olisi tullut huomattavasti enemmän kuin vedessä. Asennus tehtiin Nuutisen mukaan myös kokeilumielessä, jotta saataisiin kokemuksia vesistöalituksista.
Kaukojäähdytystyöt Hakaniemen alueella kestävät vielä muutaman viikon. Työmaa kaventaa katutilaa hieman hotelli Hiltonin kulmauksessa.