Tee oma juttu Tapiolaan

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
Metro
Sun, 15 Jul 2012 15:57:41 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

Espoon kaupunginteatteri on saanut vuoden lisää toiminta-aikaa purku-uhan alla olevassa Revontulihallissa Espoon Tapiolassa. Revontulihallin omistava Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto on luvannut jatkaa teatterin vuokrasopimusta vuoden 2014 loppuun asti.

Espoon kaupunginteatterin vuokrasopimuksen Revontulihallissa oli määrä päättyä jo vuonna 2010. Lisäaikaa on kuitenkin herunut jo pariin otteeseen, sillä uuden teatterirakennuksen rakentamisesta Espooseen ei ole tehty päätöstä.

- On hienoa, että saimme siirrettyä giljotiiniamme taas yhdellä vuodella eteenpäin, Espoon kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen toteaa.

Helmisen mukaan teatteria uhkaa joka tapauksessa joutuminen väliaikaisiin tiloihin.

- Nykyinen rakennus on elinkaarensa päässä, eikä omistaja pysty ennakoimaan varmuudella sen purkuajankohtaa, hän sanoo.

Espoon kaupunginteatteri on etsinyt väliaikaisia tiloja jo pitkään, mutta sopivaa näyttämöä ei ole vielä löytynyt. Korvaavia tiloja etsitään ensisijaisesti Tapiolasta.

- Voi olla, että joudumme pyytämään lisää käyttöoikeuksia Louhisaliin, joka pysyy käytössämme myös sen jälkeen, kun joudumme pois Revontulihallista, Helminen arvelee.

Vuokrasopimuksen mukaan Espoon kaupunginteatterilla on Louhisaliin käyttöoikeus satana päivänä vuodessa. Teatteri ei kuitenkaan viime vuosina ole käyttänyt tilaa vuokrasopimuksen mahdollistamassa laajuudessa.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme