Helsingissä parhaillaan kisattavissa EM-kilpailuissa yleisurheilijoita palkitaan kultaisin kengännauhoin. Kultanauhoja jaetaan kilpailijoille dopingtestien yhteydessä puhtaan urheilun tunnuksiksi.
Palkintojenjaossa Euroopan huippu-urheilijoilla on myös tilaisuus allekirjoittaa vetoomus reilun urheilun puolesta. Vetoomus on näkyvin osa Suomen antidopintoimikunnan Puhtaasti paras -ohjelmaa.
Puhtaasti paras-toimikunta kiertää lisäksi kilpailijoita majoittavissa hotelleissa ja järjestää urheilijoille Play true-tietovisaa, jonka tarkoitus on lisätä tietoisuutta dopingin vaaroista.
- Voiton saavuttaminen keinolla millä hyvänsä ei kuulu urheilun kollektiiviseen arvopohjaan. Reilu peli ja puhdas urheilu ovat arvoja, joiden eteen olemme tehneet pitkään työtä, ja sitä jatkamme myös tulevaisuudessa, Suomen urheiluliiton ja yleisurheilun EM-kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Antti Pihlakoski kommentoi Suomen antidopingkampanjointia ADT:n tiedotteessa.
Vilpillisiä urheilijoita metsästää Helsingin EM-kisoissa 30 Suomen antidopingtoimikunnan testaajaa ja avustajaa.