Tee oma juttu pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan juttujen pelisääntöihin. Kiitos!
metro
Thu, 23 May 2013 06:30:40 +0300

PääkaupunkiseutuÄlypuhelinvarkauksista on kevään kuluessa tullut todellinen riesa Helsingin keskustassa. Poliisin mukaan lähinnä Itä-Euroopasta saapuneet kännykkävorot ovat anastaneet kymmeniä älypuhelimia erityisesti Kampin ja Kluuvin alueella. Lue lisää

Tuoreimmat uutiset

Uutisarkisto

Elokuvat: Salaisessa valtakunnassa luonto pelastuu

Pääkaupunkiseutu – Animaatiotekniikka on kehittynyt niin paljon, että vain tekijöiden mielikuvitus on enää rajana elokuvanteossa. Viimeisetkin haasteet ihmishahmojen piirteiden kanssa on voitettu ja sulavaan ilmaisuun tottunut yleisö voi rauhassa keskittyä itse tarinaan.Rio ja Ice Age... Lue lisää

Elokuvat: Räiskintäkin vaatii taitoa

Pääkaupunkiseutu – Peltien ja henkseleiden paukutteluun keskittynyt elokuvasarja jatkuu aina vain. Edellisen keikan jälkeen Domin (Vin Diesel), Brianin (Paul Walker) ja Hobbsin (Dwayne Johnson) luotsaama vauhdikkaasti liikkuva iskujoukko on hajaantunut eri puolille maailmaa, mutta... Lue lisää

Elokuvat: Toisenlaisia työnkuvia

Pääkaupunkiseutu – Tuoreiden tekijöiden omakustanteena valmistunut täyspitkä draamaelokuva on osoitus tahdonvoimasta, jolla mennään läpi vaikka harmaan kiven. Sekä kärsivällisyydestä, sillä vuonna 2011 valmistunut Márton ”Mara” Jelinkón ensimmäinen pitkä leffa ehti tehdä menestyneen... Lue lisää

Nyrkillä takaapäin lyönnistä kaivataan tietoja

Kallio – Helsingin poliisi kaipaa silminnäkijätietoja sunnuntaiyönä 19. toukokuuta kello 1.15 tapahtuneeseen pahoinpitelyyn. Alppiharjussa Vaasankatu 17:n kohdalla lyötiin noin 25-vuotiasta miestä nyrkillä takaapäin päähän. Iskun seurauksena uhri kaatui maahan ja menetti tajuntansa. Lue lisää

Rasistisia solvauksia huudellut kiinni poliisikanslian edestä

Vantaa – Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kanslian vartija kuuli avunhuutoja poliisitalon edestä keskiviikkona päivällä  22. toukokuuta. Huutaja oli 40-vuotias tummaihoinen mies, jonka kimpussa oli kaksi muuta miestä. Poliisin puuttuessa tilanteeseen kävi ilmi, että 40-vuotias... Lue lisää

Pukinmäen Abc lopettaa toimintansa

Helsinki – Pukinmäen Abc-huoltoasema lopettaa toimintansa ensi syyskuussa. Lopetuspäätös on osa HOK-Elannon liikennemyymälä- ja polttonestekaupan tervehdyttämisohjelmaa. Helsingin Pukinmäen Abc:n mittarikenttä on tulossa käyttöikänsä päähän eikä aseman nykyinen maanvuokrasopimus... Lue lisää

Etsintäkuulutetut jengiläiset saivat kintereilleen useita poliisipartioita

Viinikkala – Poliisi vieraili torstaiaamuna usean partion voimin liivijengi Bad Machine 81 Finlandin kerhotiloilla Vantaan Viinikkalassa. Operaation tavoitteena oli Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrottujen tietojen mukaan löytää kaksi etsintäkuulutettua miestä, joita... Lue lisää

Joutsen poimittiin Turunväylältä – katso kuva

Leppävaara – Turunväylällä viherkaistalla kyhjöttänyt joutsen noudettiin parempaan talteen torstaina aamulla Helsingin ja Espoon rajalla. Pelastuslaitos sai tiedon Tarvaspääntien paikkeille jääneen linnun ahdingosta noin kello 8.30. Joutsen antoi ottaa itsensä haaviin ilman... Lue lisää

Kadut pölysivät aiempaa voimakkaammin

Pääkaupunkiseutu – Tämän kevään katupölykauden aikana oli pölyisiä päiviä yhtä paljon kuin edelliskeväänä, mutta päivien hiukkaspitoisuudet olivat aiempaa korkeampia. Hiukkaspitoisuudet olivat korkealla koko maaliskuun ajan Helsingin seudun ympäristöpalvelujen mittausasemilla. Lue lisää

Kolumni: Älä hiplaa

Pääkaupunkiseutu – Ympärilläni hiplataan. Jatkuvasti. Puhun tietenkin kosketusnäytöistä. En oikein tiedä, miksi hiplaaminen madaltaa ärsyyntymiskynnystäni enemmän kuin muinainen näpyttely. Yksi skenaario on, että olen parantumaton nostalgikko: kolmattakymmenettä ikävuotta lähentelevässä... Lue lisää

Humalaiset ammuskelivat ilmakiväärillä

Myllypuro – Kaksi humalassa ollutta miestä ammuskeli keskiviikkona vähän ennen iltayhtätoista Helsingin Myllypurossa. Poliisipartio sai kello 22.45 hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan Myllypuron terveyskeskuksen lähellä olevalla hiekkakentällä ammuskeltiin ilmakiväärillä. Lue lisää

”Erikoisempi liikennevahinko” – poika hyppäsi turvaan

Kannelmäki – Maanantaina Helsingin Kannelmäessä sattui liikennevahinko, joka oli poliisin määritelmän mukaan ”erikoisempi”. Yhdeksänvuotias poika ajoi kello puoli kahden aikaan iltapäivällä Kannelpolun suunnasta Soittajantietä pitkin kävelytietä alaspäin. Lue lisää

Viemärin kaasunhaistaja viallinen – ELY-keskus tekee tarkastuskäynnin Mätäjoelle

Pääkaupunkiseutu – Uudenmaan ELY-keskus ja HSY:n veden asiantuntijat menevät torstaina tekemään tarkastuskäynnin Helsingin Mätäjoelle, jossa sattui maanantaina vakava liuotinvuoto. Teknoksen tehtaalta jokeen päässyt liuotin on aiheuttanut muun muassa mittavia kalakuolemia. Lue lisää

Matkalippuja tarkastetaan tehostetusti viikonloppuna

Pääkaupunkiseutu – HSL valvoo tehostetusti matkalippuja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä perjantaista sunnuntaihin. Lippuja tarkastetaan tehostetusti metroissa, ratikoissa ja metrolaitureilla sekä lähijunissa. Tarkastajien lisäksi toimintaan osallistuvat poliisi ja järjestyksenvalvojat. Lue lisää

Kuusijärven savusauna valmis elokuussa

Kuninkaanmäki – Vantaan Kuusijärven uusi savusauna valmistuu uimareiden käyttöön elokuussa. Uusi saunarakennus on edeltäjäänsä suurempi sekä suihku- ja wc-tiloilla varustettu. Kuusijärven aiempi savusauna tuhoutui tulipalossa. Kesäkauden jälkeen Kuusijärvellä alkaa päärakennuksen... Lue lisää

Kolari Mestarintunnelissa – liikenteessä ruuhkia

Leppävaara – Espoossa Kehä I:llä sattui liikenneonnettomuus torstaiaamuna juuri ennen puolta yhdeksää. Kaksi henkilöautoa kolaroi Mestarintunnelissa Leppävaaran Turuntien liittymän ja Lintuvaaran välillä. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa. Autoihin tuli peltivaurioita. Lue lisää

Pyöräilijöiden olot paranevat Manskulla

Helsinki – Rakennustyömaa kaventaa liikkumista Mannerheimintiellä Sokoksen kohdalla, kun katuosuudella Kaivokadun ja Postikadun välillä rakennetaan pyöräilykaista. Helsingin rakennusviraston yksikönjohtaja Petri Ojalan mukaan työt valmistuvat ennen juhannusta. Lue lisää

Vaaralan kirkolle löytyi ostaja

Vaarala – Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto esittää, että Vaaralan kirkko myytäisiin yrittäjä Seppo Vihiselle perustettavalle yritykselle. Kauppahinta olisi 207 000 euroa. Lopullisen päätöksen tekee yhteinen kirkkovaltuusto, ja päätös on vahvistettava Kirkkohallituksessa. Lue lisää

Museoratikka aloitti liikennöinnin

Helsinki – Helsingin keskustassa pääsee kesällä köröttelemään yli satavuotiaalla raitiovaunuvanhuksella. Entisöity museoratikka aloitti liikennöinnin viime viikonloppuna, ja jatkaa läpi kesän lauantaisin ja sunnuntaisin. Kierroksille lähdetään Kauppatorilta linjan 1... Lue lisää

Kierrätysbetoni hyötykäyttöön Vantaalla

Vantaa – Lavangon moottoriradan meluvallin rakentamisessa Vantaalla hyödynnetään kierrätysbetonia, jota saadaan muun muassa Kehäradan tunnelista ja Vantaankosken radan korjauksesta.  Vantaan ympäristölautakunta myönsi keskiviikkona ympäristöluvan kierrätysbetonin ja -tiilen... Lue lisää

Tyttöjen talo Leppävaaraan syksyllä

Leppävaara – Ruusutorpan nuorisotilassa Leppävaarassa aloittaa syksyllä Tyttöjen talo. Tyttöjen Talon toiminta on maksutonta matalan kynnyksen toimintaa tytöille. Espoon liikunta- ja nuorisolautakunta päätti solmia kumppanuussopimuksen Kalliolan nuoret ry:n kanssa Tyttöjen Talo... Lue lisää

Helsingin ydinkeskustaan tuli mehiläispesiä

Kluuvi – Lasipalatsin katolla Helsingin ydinkeskustassa asustaa nyt kaksi pesällistä mehiläisiä. Goethe-instituutin johtaja Mikko Fritze ja kokenut mehiläistarhaaja Heimo Varonen toivat pesät paikoilleen keskiviikkona aamulla. Varonen on kasvattanut mehiläiset Nurmijärven Palojoella. Lue lisää

Museoauto putosi moottoritielle – katso kuvat

Karvasmäki – Peräkärryn kyydistä kesken kuljetuksen pudonnut museoauto hidasti liikennettä Turun moottoritiellä Espoossa keskiviikkoiltapäivänä. Onnettomuus sai alkunsa puoli kahden aikaan, kun autovanhus irtosi yllättäen henkilöauton vetämästä peräkärrystä. Lue lisää

Etsintäkuulutetut pakenivat poliisia – putosivat parvekkeelta kohtalokkaasti

Töölö – Mies kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti Helsingin Töölössä varhain keskiviikkoaamuna. Etsintäkuulutetut miehet olivat pudonneet kerrostalon parvekkeelta sisäpihalle yrittäessään paeta poliisia. Tilanne alkoi, kun hätäkeskus välitti poliisille tehtävän Töölönkadulla... Lue lisää

Ammattikorkeakoulujen rahoitus väheni – Metropoliassa alkavat yt-neuvottelut

Pääkaupunkiseutu – Pääkaupunkiseudulla toimivassa ammattikorkeakoulu Metropoliassa alkavat 29. toukokuuta koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut saattavat johtaa enintään 100 henkilön osa-aikaistamiseen, lomauttamiseen tai irtisanomiseen vuosina 2013–2014. Lue lisää

Palanut kuorma-auto ruuhkautti Kehä I:n

Leppävaaran alue – Kivilastissa ollut kuorma-auto tuhoutui tulipalossa Kehä I:llä Espoossa varhain keskiviikkoaamuna. Pelastuslaitos hälytettiin tapahtumapaikalle Leppävaaran kohdalle noin kello 4.20. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta onnettomuus ruuhkautti liikennettä pahasti. Lue lisää

IS: Kerrostalon ikkunasta pudonnut lapsi toipuu

Itä-Pasila – Helsinkiläisen kerrostaloasunnon ikkunasta pudonnut hieman alle 2-vuotias lapsi on toipumassa vammoistaan, kertoo Ilta-Sanomat nettisivuillaan. Neljännen kerroksen tuuletusikkunasta pudonnut poika on yhä sairaalahoidossa tarkkailussa, mutta hengenvaaraa ei ole. Lue lisää

Kallion kirjastossa järkytyttiin: Pihapuu katosi aamun aikana

Kallio – Helsingin Kallion kirjaston henkilökunta koki keskiviikkona järkytyksen, kun kirjaston edessä kukkaistutusten keskellä kasvanut puu oli yllättäen kadonnut jäljettömiin. Jäljellä oli vain siististi sahattu kanto. – En tiedä mihin puu on joutunut. Lue lisää

Mätäjokeen lasketaan puhdasta vettä

Pääkaupunkiseutu – Saastuneeseen Mätäjokeen on aloitettu raakaveden juoksutus Päijännetunnelista. HSY aloitti työn tiistaiaamuna. Lisäveden toivotaan nopeuttavan Mätäjoen vedenlaadun palautumista normaaliksi. Vesi saastui Teknoksen tehtaalla sattuneen liuotinpäästön seurauksena maanantaina. Lue lisää

Maasturikuski pahoinpideltiin liikennevaloissa

Kivikko – Kivikonkaaren ja Kehä I:n risteyksessä Helsingissä sattui pahoinpitely tiistai-iltapäivänä. Silminnäkijä hälytti poliisin paikalle noin kello 17. Poliisi tavoitti pian epäillyn pahoinpitelijän, mutta uhri oli ehtinyt jo poistua paikalta. Lue lisää

Henkilöautosta löytyi käsiase

Maunula – Poliisi löysi päihtyneen kuskin kuljettamasta autosta aseen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Helsingin Maunulassa. Poliisipartio havaitsi kello 0.20 aikaan Suonotkontiellä henkilöauton, jonka takavalot olivat pimeinä. Lue lisää

Hollywood tuli Helsinkiin – katso kuvat

Toukola – Joku erityisen aamu-uninen saattoi luulla ajaneensa työpaikkansa ohi tiistaiaamuna Helsingin Toukolassa. Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien risteyksen kohdalle oli näet ilmestynyt aivan uusi paikannimikyltti, jossa luki Hollywood. Lue lisää

Funkkistalon seinärappaukset romahtivat jalkakäytävälle – katso kuvat

Töölö – Vanhan autokomppanian seinästä pudonneet palaset kimpoilivat päin liikennevaloissa seisoneita autoja Mechelininkadulla Helsingissä tiistaina iltapäivällä. Tilanne muutti rakennuksen viereisen jalkakäytävän todelliseksi vaaravyöhykkeeksi, mutta kukaan ei kaikeksi... Lue lisää

Kantakaupungin luvaton kasvimaa poliisin tutkintaan

Helsinki – Kaupunkiviljely on yhä suositumpaa, mutta asian harrastajat eivät tahdo aina muistaa, että toiminta on luvanvaraista. Helsingin Tokoinrannassa nurmikon kulmauksen on ilmestynyt parinkymmenen neliön rajattu kasvimaa. Kylttien mukaan paikalla pitäisi kasvaa muun muassa... Lue lisää

Viestejä ilmoittajiltamme